04-pojilla rutkasti pelejä!

10.3.2014


Sinisten ja valkoisten peliporukoilla pelaavat 04-pojat olivat lauantaina Pirkkahallissa. 02-pojille ja miesten kakkoselle voitto ja tappio.

Pirkkahallin turnaus 8.3.2014 04-pojilla

Kauden toiseksi viimeinen piirin turnaus käytiin Pirkkahallissa ja vastassa olivat Fosu ja RSS.

Ypa Sininen:

Sinisten ensimmäisessä pelissä vastaan tuli Fosu Blacks. Aamu-unisuutta oli vielä tälläkin kertaa sinisten ensimetrien otteissa. Vastustaja päästettiin aivan liian vapaasti hyökkäämään. Näin ollen Fosu siirtyikin 1-0 johtoon heti ensimmäisessä vaihdossa. Fosu pelasi hienoa joukkuepeliä, vieden hienosti meiltä syöttötilan pois. Näin ollen pelin avaaminen oli hankalaa. Oma liikekin oli vielä unista, joten emme saaneet peliämme toimimaan. Heräillessä saimme otetta pelistä ja henkilökohtainen taitomme tuli esiin pallollisessa pelissä. Hieman yksilösuorituksiin nojaavassa pelissä veimme voiton 11-2. Pelissä oli paljon hienoja yksilösuorituksia, mutta joukkuepelin hienoudet jäivät tässä pelissä vähemmälle.

Toisessa pelissä vastassa oli RSS. Tämä peli sai salama -alun, kun teimme maalin jo ensi sekunneilla. Maalin jälkeinen vaihto on aina tärkeä! Tätä emme muistaneet ja RSS pamautti 1-1 tasoituksen vain muutama sekunti johtomaalimme jälkeen. Tätä emme jääneet ihmettelemään, vaan siirryimme taas johtoon ennen kuin minuutti oli peliä käyty. Näytti siltä, että luvassa olisi oikein maalikarkelot. Maalijuhlat nähtiin onneksi meidän hyväksi. Kirjasimme voiton 14-4.

Viimeisessä pelissä vastaan tuli Fosun toinen joukkue. Tässä pelissä niin joukkuepeli kuin yksilö- taito tuli hienosti esiin. Peli rullasi hienosti ja pidimme vastustajan pois meidän päästä. Joonalle ei tojuntoja kertynyt kuin muutama. Korjasimme pisteet kotiin 7-0 voitolla.

Tsemppari palkinto meni tällä kertaa Valtteri R:lle. Tasainen hieno suoritus niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin.

Siniset jatkoivat voittojen tiellä ja tällä kertaa ehkä hieman liiankin helposti. Joonalle pitää saada maalissa enemmän töitä. Niitä onkin luvassa harjoituspelien muodossa. Tulossa on harjoituspelit Kooveen 03 ja Ypan 02 joukkueita vastaan. Hyvän olon tunne on syytä karistaa pian harteilta ,sillä kauden päätapahtuma on vielä edessä. Löysällä pelillä ei Särkänniemi cup:sta ole paljoa kotiin tuotavissa.

Ypa Valkoinen:

Perjantaina olimme olleet harkkapelissä Vesilahdella ja kotiuduimme sieltä makean voiton myötä. Lieneekö maha ollut täynnä, sillä Fosu:a ja RSS:ää vastaan ei peli enään niin hienosti kulkenutkaan.

Ensimmäisessä pelissä Fosua vastaan otteissa oli hieman löysyyttä. Pallolliseen vastustajaan ei menty oikein kiinni ja vastustajat pääsivät maalipaikkoihin liian helposti.Oliver pelasi maalissa hienon pelin ottaen monta upeaa koppia. Vastustaja pääsi kuitenkin johtoon helposti, kun oman pään puolustuspeli oli laiskanlaista. Tämä ei koske vain puolustajia, sillä hyökkääjätkään eivät tulleet tukemaan puolustusta tarpeeksi aktiiviseksi. Pelissä meillä oli aivan yhtä monta maalipaikkaa (ehkä enemmänkin) kuin vastustajalla, mutta vastustaja yksinkertaisesti puolusti omaa maaliaan paremmin kuin me. Tolpatkin olivat vastustajan puolella ja Fosu korjasi 5-1 voiton.

Toisessa pelissä tuli Fosun toinen porukka vastaan. Tämä peli oli huomattavasti parempaa peliä ja taistelu kentällä oli aivan toisenlaista. Peli oli tasan 3-3 vielä viimeisessä vaihdossa, mutta vastustaja pääsi tuikkasemaan johto-osuman. Matias ei tästä lannistunut, vaan kuittasi pelin tasoihin heti seuraavassa hyökkäyksessä. Mutta tänään ei oikein mikään onnistunut. 5 sekuntia ennen summeria Fosu teki voitto maalin. Peli siis 5-4 Fosulle. Peli oli pelillisesti kuitenkin huomattavasti parempi kuin ensimmäinen.

Viimeisessä pelissä RSS:ää vastaan sorruimme vanhaan perisyntiimme. Siirryimme joukkuepelistä yksilösuorituksiin ja tulos oli sen mukainen. Tappio 6-2.

Tsemppari palkinto meni Matiakselle. Matias uurasti hienosti kahteen suuntaan ja teki pari maaliakin.

 

YPA -02 lauantaina tulessa

Naistenpäivänä suuntasimme kevään toiseksi viimeiseen sarjaturnaukseen Luopioisiin. Menomatkalla bussissa valmentajat kertoivat kentällisen ensimmäiseen peliin ja antoivat tarkkoja ohjeita kullekin pelaajalle. Vastassamme oli kaksi kovaa vastustajaa ja näin loppukaudesta pistemenetyksiin ei olisi varaa. Maalivahtina peleissä oli tuttuun tapaan Atte ja kapteenin nauhaa kantoi Tuukka.

MuurY - YPA 3-8
Ensimmäisessä pelissä vastassamme oli MuurY Muuramesta. Saimme peliin salama-alun kun 42 sekunnin kohdalla Roni teki maalin ja ajassa 1:34 Lauri syötti Nikolle joka siirsi meidät jo kahden maalin johtoon. Näin kaksi laukausta kohti maalia ja molemmista maali. Pelin alkupuolella Jaakko sai vaarallisen näköisesti vastustajan mailan kurkkuunsa. Jaakkohan on tunnettu siitä, että hän laittaa itsensä täysillä likoon joten välillä sattuu ikäviä loukkaantumisia. Hän kuitenkin toipui nopeasti ja pääsi jatkamaan peliä.

Tänään Elmeri pelasi salanimellä Tirilä ja Tirilän paidallahan on meidän joukkueessa pelattu aina hyvin. Siispä Elmeri maalasi joukkueemme kolmannen maalin aivan vastustajan maalin edestä. Muutenkin "Tirilä" pelasi hienosti aivan vastustajan maalin edessä aiheuttaen monta vaarallista tilannnetta.

Ensimmäisessä erässä oli vielä keskustelua toimitsijoiden, tuomareiden ja vastustajien kesken. Tämä keskustelu johtui siitä, että MuurY oli merkinnyt yhden pelaajan väärällä numerolla pöytäkirjaan. Tästä ei kuitenkaan annettu rangaistusta, ainoastaan huomautus ottelupöytäkirjaan. Ensimmäisen erän jälkeen tulostaululla oli meidän johtolukemat 1-3.

Toisessa erässä jatkoimme hyvää peliä. Pöytäkirjan maalintekijä ja syöttäjäsarakkeisiin saivat merkinnän mm. Onni ja Tuukka, mutta MuurY ei saanut maalimerkintöjä. Toisen erän jälkeen meillä oli jo selkeä 1-5 johto. Kolmannessa erässä jatkoimme hyvää peliä laajalla rintamalla. Maalien syöttäjinä olivat mm. Frans ja Mikael. Lopputulos selkeä voitto 3-8. Pystyimme laajalla rintamalla tekemään maaleja, joten meillä on todellisia ammattilaisia joka kentällisessä.

YPA - Happee 5-10
Toisessa pelissä vastassamme oli Happee Jyväskylästä. Heti alusta alkaen näki että molemmat joukkueet todella halusivat voittaa tämän pelin. Kiihkeä tunnelma oli sekä kentällä että kentän ulkopuolella kun molempien joukkueiden kannattajat kannustivat raivokkaasti omiaan. Ensimmäisessä erässä oli tapahtumia niin että oli vaikea perässä pysyä. Maaleja tuli yhteensä 8, joista meille 5. Ensimmäisen erän jälkeen meidän johtolukemat siis 5-3 ja kaikki näytti vielä hyvältä.

Toisessa erässä sama vauhdikas meno jatkui. Happee tasoitti toisen erän puolivälissä tilanteeksi 5-5. Tämän jälkeen Happeen joukkue sai rangaistuksen koska heillä oli liian monta pelaajaa kentällä. Emme onnistuneet hyödyntämään tätä rangaistusta, mutta heti perään Happee sai toisen rangaistuksen korkeasta mailasta. Tämä oli ottelun käännekohta, sillä emme valitettavasti pystyneet hyödyntämään tätäkään rangaistusta.

Kolmas erä oli Happeen juhlaa. Vaikka me taistelimme hienosti jokaisesta pallosta niin tänään ei ollut meidän päivämme. Happee takoi viimeisessä erässä viisi maalia ja osoitti selkeästi ansaitsevansa voiton tänään. Ottelupöytäkirjaan merkittiin Happeen 5-10 voitto.

Vaikka toisen pelin häviö hieman harmittikin, niin kotimatkalla linja-autossa oli ihan hyvä tunnelma. Annoimme kultaisen pelaajan palkinnot Mikolle, Mikaelille, Jonathanille ja Nikolle. Onnea kultaisille pelaajille!

 

YPAn miesten kakkosjoukkueelle voitto ja häviö

 YPA 2  -   IkU         2-9

Pelitasoaan kauden aikana selkeästi nostanut YPAn "kakkonen" kohtasi Raholassa lohkon ääripäät. Eka ottelussa kohdattiin sarjaa johtava IkU, jolla on vain yksi piste menetettynä maksimisaldosta. Huikealla jalalla myllyttänyt ikaalilaiskokoonpano otti odotetusti ottelun hallinnan. Hyvin puolustanut YPA onnistui pitämään kuitenkin luvut kohtuullisina ja kaksi ensimmäistä erää menivät vain 2-0 ja 2-1 IkUlle. Kolmannen erän alussa onnistuttiin vielä kaventamaan maalilla. 6-2-tilanteessa tuomittiin IkUlle viiden minuutin rangaistus. Sen aikana IkUn onnistui tehdä kaksi AV-maalia. Kolmannen AV-maalinsa IkU teki seuraavan kakkosensa aikana. Lukuunottamatta YV-jakson kolmea takaiskumaalia peli oli YPAlta mallikas.

Tehot: Timo Hietaniemi 1+1, Jyri Hietaniemi 1+0.

YPA 2 -   RoPo 3       6-4

Toisessa ottelussa kohdattiin lohkon häntäpää RoPo 3. RoPo oli edellisestä kohtaamisesta vahvistunut tai sitten päivän ensimmäinen peli painoi ylöjärveläisten jaloissa. Ensimmäinen erä hävittiin 3-2. Toinen erä meni YPAlle 2-0. Kolmannessa RoPo tasoitti ja sen jälkeen saatiin kuulla vammalalaisten suusta urheiluhistoriassa tunnetuksi tullut kommentti: "Havuja! P.....le!"  Jouni Havu siirsi YPAn johtoon ja ilman maalivahtia lopussa pelannut RoPo koki vielä takaiskumaalin Sauli Havun sinetöidessä hattutempullaan loppuluvuiksi 6-4. Saulin lisäksi ottelussa onnistui erityisesti maalissa pelannut Klaus Niinimäki.

Tehot: Sauli Havu 3+0, Jouni Havu 2+1, Jan Järä 1+0, Jan Viitanen 0+1, Jyri Hietaniemi 0+1 ja Toni Partio 0+1.