Miesten edustuksen kausi päättyyi tappioon ja voittoon

31.3.2014


Miehet jatkavat näin ollen 4-divisioonassa, 02-pojat ja naisten kakkonen viimeisissä loppusarjan turnauksissaan. Naisilla vielä mahdollisuus nousuun.

 

Miesten nousutoiveet kaatuivat eka otteluun.

YPA:lla oli vielä ennen viimeistä turnausta teoreettiset mahdollisuudet jatkoon, 3-divisioona karsintoihin pääsy olisi kuitenkin vaatinut kaksi voittoa.

YPA- PirPi 1-2
Ensimmäisessä ottelussa YPA kohtasi PirPin 4-divisioona paikastaan kynsin ja hampain kiinnipitävän joukkueen, PirPi aloittikin ottelun vahvasti siirtyen ensimmäisessä erässä 1-0 johtoon. YPA sai peliä haltuunsa toisessa erässä ja saikin tasoituksen aikaan Henrik Puumalan osumalla. PirPi iski yllättäen voittomaalin 2-1 toisessa erässä vähämaaliseksi jääneeseen otteluun.YPA hallitsi vielä kolmatta erää, sai kymmenittäin maalipaikkoja, mutta palloa ei vain saatu pussiin.

D-kone-YPA 2-6
Toisessa ottelussa vastaan asettui sarjakärki D-kone.YPA lähti otteluun sillä asenteella, että ottelu saattaisi jäädä kauden viimeiseksi, siksi lähdettiinkin nappaamaan sarjakärjen päänahkaa. YPA aloittikin todella vahvasti. Ylöjärveläisten meno näytti kulkevan paremmin kuin kertaakaan tällä kaudella, peli oli vapautunutta ja lähes virheetöntä. Toisessa erässä YPA johti jo 4-0, tämän jälkeen D-kone sai muutaman lohtu osuman.

YPA hallitsi kuitenkin ottelua edelleen suvereenisti, mihin sarjakärjen pelaajat eivät olleet tottuneet ja sortuivatkin sikailuun.Ylöjärveläiset viimeistelivät vielä kaksi ylivoimaosumaa sekalaisessa kolmannessa erässä. Lopputulos kotijoukkuetta imarteleva 2-6 ja YPA:lle kauden paras ottelu ja valitettavsti kauden viimeiseen merkityksettömään matsiin.
Ylöjärveläiset jatkavat kaudella 2014-2015 Salibandyn 4-Divisioonassa.  

                 

02-poikien kauden viimeinen turnaus

Sarjamme viimeinen turnaus pelattiin lauantaina 29.3. Janakkalassa. Sarjan kolmas tila oli jo varma, joten tällä turnauksella ei sen suurempia panoksia ollut. Halusimme tietenkin saada sarjapeleille hyvän päätöksen, joten lähdimme tosissamme voittamaan molempia pelejä.
MäntU- YPA       5-5
Ensimmäisessä pelissämme vastassa oli MäntU, joka oli kuudentena sarjassa ennen viikonlopun pelejä. Ensimmäisen erän jälkeen olimme kolmen maalin johdossa, joten pelaajille saattoi hiipiä tunne, että kyllähän me tämän pelin helposti voitamme. Toisessa erässä mänttäläiset kuitenkin alkoivat kirimään, päästen toiselle erätauolle maalin takaa-ajoasemassa.Kolmannessa erässä mänttäläisten laittoivat vilkun päälle ja siirtyivät ohituskaistalle. Ajassa 42:54 mänttäläisten johto 5-4 ja 2 minuuttia peliaikaa jäljellä. Ajassa 43:48 tilastoihin merkittiin viimeisen maalin tekijäksi Niko ja syöttöpisteen sai hienosti maalivahtimme Atte. Lopussa valotaululla 5-5 tasapeli.

O2JKL- YPA      7-5
Toinen pelimme oli viimeinen sarjapelimme, joten laitoimme kaiken peliin. Molempien joukkueiden kannattajatkin antoivat kaikkensa, joten tunnelma oli huikea koko pelin ajan. Vastassa tällä kertaa O2JKL, joka oli sarjassa toisena ennen päivän pelejä. O2 siirtyi nopeasti 2-0 johtoon alle kahden minuutin pelin jälkeen. Pääsimme kuitenkin mukaan peliin ja ensimmäisellä erätauolla lukemat olivat tiukat ookakkosen johtolukemat 3-2. Toisessa erässä O2 rankaisi kolmella maalilla, kun me saimme vain yhden, tilanne siis 6-3. Emme kuitenkaan lopettaneet taistelua vaan teimme parhaamme joka tilanteessa. Lopussa otimme maalivahdinkin pois, mutta emme saaneet täysin kirittyä maalieroa umpeen. Vaikka hävisimmekin 7-5 niin peli oli hienoa katsottavaa alusta loppuun. Kiitos kaikille pelaajille hyvästä taistelusta tässä pelissä ja koko kauden aikana!

 

 

Naisten kakkosjoukkueen viimeiset ylemmän jatkosarjan pelit pelattiin Luopioisissa 29.3

SBT PaPo - YPA2  5-3
Avausottelussa vastaan asettui sarjajohtaja PaPo, joka on osoittautunut erittäin vaikeaksi vastustajaksi tähän mennessä.
Ottelun alku olikin todella hankala, sillä vastustaja pääsi johtoon jo 36 sekunnin pelin jälkeen rebound-tilanteen jälkeen. Peli aaltoili päästä päähän ja vaarallisia tilanteita nähtiin molemmissa päissä.  Seuraavan maalin iski kuitenkin YPA.  Valitettavasti kuuluisa maalin jälkeinen vaihto, ja vastustajan pakki pääsi nousemaan pienoisen merkkausvirheen seurauksena vieden PaPon jälleen johtoon. YPA sai vielä ensimmäisessä erässä jäähyn jatkuvasta väärästä pelitavasta. Tämän jäähyn PaPo kuittasikin nopeasti, hieman onnekkaalla pompulla vetosektorille, josta pallo lyötiin suoraan ilmasta yläkulmaan.

Toinen erä olikin hieman kyttäilevämpää peliä, eikä maaleja nähty ollenkaan. Kolmannessa erässä vastustaja pääsi jo 4-1 johtoon. Kokoonpanoja päätettiin vielä lopuksi tiivistää ja herätellä porukkaa vielä taistelemaan. Tässä osin onnistuttiinkin, sillä viimeisen 1,5 minuutin peli voitettiin toki 2-1, mutta se ei valitettavasti riittänyt tällä kertaa koska vastustajan johto oli liian suuri.  Näin ollen aamun pelinsä voittanut Luja sekä PaPo varmistivat suoran nousunsa kolmosdivariin ja ylöjärveläiset voivat alkaa keskittymään karsintaturnaukseen.
Tehot: Rosa Kivelä 2+1, Elina Vuoristo 1+0, Terhi Jarkko 0+1, Peppi Viitaharju 0+1

YPA2 - TorSpo 7-2
Päivän toiseen peliin lähdettiinkin sitten täysin paineettomasti, tarkoituksena pitää hauskaa kentällä.  Ensimmäinen erä oli todellista YPAn näytöstä, sillä TorSpo joutui puolustamaan käytännössä koko erän. Maalit jäivät kuitenkin puuttumaan, joten erätauolle mentiin 0-0 tilanteessa. Toiseen erään ketsuppipullo kuitenkin aukesi ja maalejakin nähtiin useampia. YPA meni 2-0 johtoon, kunnes vastustaja pääsi kaventamaan tilanteeksi 2-1. Näytti siltä että vastustaja sai maalistaan runsaasti uutta intoa ja yritystä. Terhi Jarkon 3-1 maali lopetti kuitenkin vastustajan räpistelyn ja näissä numeroissa mentiin erätauolle.  Kolmannessa erässä nähtiin YPAn pallollista hallintaa, vastustajan tyytyessä roikottamaan palloa toiseen päähän ja välillä yksittäisiä pistohyökkäyksiä tehden. Erä päättyi vakuuttavasti 4-1 YPAlle.  Erän hienouksiin voidaan mainita lopussa tehty komean kulmavaparikuvioon päätteeksi tehty maali!
Tehot: Rosa Kivelä 1+4, Peppi Viitaharju 3+0 Terhi Jarkko 2+0, Katariina Saartoala 1+0, Elina Vuoristo 0+1, Mervi Lehtiniemi 0+1

YPA2 onnittelee sarjanousijoita hienosta kaudesta! Naisten kakkosjoukkueen oma kausi jatkuu lisäpelien merkeissä Kaukajärvellä 12.4, jossa pelattavan turnauksen voittaja pelaa ensi kaudella kolmosdivaria.