YPAlla kevään viimeinen kiireinen viikonloppu

15.3.2010


96-syntyneet ja 40v-miehet voittivat molemmat pelinsä. 97- ja 98-syntyneille tasuri ja tappio.

96-syntyneillä turnaus Ikaalisissa la 13.3. Voitot molemmissa peleissä.

 

Ensimmäiseen peliin vastustajaksi tuli SCU. Näimme heidän ekaa peliä hiukan ja tiesimme odottaa tiukkaa vastakarvaa ja kovaa prässiä meidän päässä.

Näillä eväillä valmistauduimme otteluun. Pojat aloittivatkin hyvin pitäen vastustajaa ahtaalla heti alusta lähtien ja jo 44 sekunnin pelin jälkeen verkko soi ensimmäisen kerran. Lauri teki Jeren syötöstä 1-0.  Peli jatkui YPAn painostaessa ja viiden minuutin kohdalla pallo oli toistamiseen vastustajan maalissa. Vastustajakin sai vähitellen pelijuonesta kiinni ja ottelu tasoittui. Eka erä meni kuitenkin 4-1 YPAlle. Toinen erä oli tasaista vääntöä pelin mennessä päästä päähän. Erä oli kuitenkin YPAn hienoista hallintaa. (maalit 1-1)  Kolmanteen erään vastustaja rupesi tiivistämään peliä, mutta YPA sai maalin 21 sekunnin pelin jälkeen. Vastustaja pääsi kaventamaan erän alussa parin minuutin pelin jälkeen, mutta mitä pidemmälle peli eteni sitä paremmin pystyttiin vastustajan rynnistykset estämään ja erä kääntyi meille vastustajan kuormittaessa avain pelaajiaan liikaa. Kolmas erä YPAlle 4-1 ja koko peli 9-3. Hieno taistelu joukkueelta! Avainpelaajat pisteiden valossa olivat Lauri 3+1, Niko 2+0 ja Jere 0+4. Hannesta suoritti jälleen laadukkaita torjuntoja ja ohjasi hyvin peliä maalin suulta.

 

Toinen peli Ilvestä vastaan oli kovaa taistelua vastustajan rynnistäessä alussa hurjasti ja saaden maalin jo minuutin pelin jälkeen. Mitä pidemmälle eka erä eteni, sitä paremmin YPA sai kontrolliin omaa peliä ja vastustajan päähän painetta, mikä tuottikin tulosta parin maalin verran. Erä päättyi kuitenkin 2-2. Toiseen erään YPA sai jalkoja hieman enemmän mukaan ja järkevillä syötöillä rakennettiin useita maalintekopaikkoja  niistä aika hyvällä prosentilla onnistuenkin. Erä päättyi YPAlle 4-1. Kolmas erä oli edelleen tiukkaa vääntöä vastustajan rikkoessa peliä ja rynniessä vähän liiankin kovaa päälle. Onneksi tuomari oli lopussa ajan tasalla ja otti huitomiset ja työntämiset pois. Ottelun viime hetkillä sai vastustajan pelaaja ottelurangaistuksen kovista otteistaan. Erä maalien muodossa 1-1 ja koko peli YPAlle 7-4. Ottelun hahmot olivat Totte 3+2, Niko 2+0 ja Hannes loistavien torjuntojen lisäksi tehoilla 0+2. Nostaisin myös turnauksen puolustajat Antin, Jonin, Karin ja Joonaksen esiin. Kahdelle pakkiparille tuli runsaasti vastuuta, minkä he hienosti kantoivat väsymättä. Myös koko muu joukkue nimiä erikseen mainitsematta pelasi hienon turnauksen.

Tämä oli meidän kauden päättävä turnaus sarjapelien osalta.

 

 Iso kiitos pelaajille ja valmentajille jaksamisesta! Ollaan tehty hienoa työtä,  vaikka tavoitteet eivät ihan täyttyneetkään toivotulla tavalla. Marginaalit ovat jo näissäkin peleissä aika pienet. 

 

YPAn ”papoille” voittoja viimeisestä turnauksesta

Tähän mennessä kahdeksasta pelistä vain pisteen saalistaneet M40-joukkueen miehet päättivät virallisen kautensa voittoisasti Raholassa sunnuntaina.

Ensimmäisessä pelissä voitettiin Pirkkalan ryhmä 6-3. Tuossa pelissä pallo jopa pomppi onnekkaasti Pirkkalan maaliin. Pirkkala hallitsi hienokseltaan peliä, mutta kurinalaisesti puolustanut YPA onnistui estämään vaaralliset maalitilanteet. Hienosti torjunut Jokke Mustasilta hoiti vielä sen, mitä aukkoja puolustukseen jäi.

Toisessa pelissä vastaan asettui vain yhdellä vaihtopelaajalla turnaukseen tullut XL Turusta. Kaksi erää XL rimpuili mukana, mutta kolmannen vei YPA näytösluontoisesti 5-0. Pelin loppunumerot olivat YPAlle 10-2. Erityistä peli-iloa oli havaittavissa viimeisessä  pelissä tutkapari Kari Rötsällä (3+3) ja Vaka Telemäellä (3+2). Puolustuksesta tuki vielä tehokkaasti A-P Onnela kolmella maalilla.

M40-joukkueen lopullinen sijoitus oli näin ollen neljäs lohkon kuudesta joukkueesta. Pisteitä olisi voinut kauden aikana tulla enemmänkin, jos pelaajia olisi saatu rekrytoitua matkaan enemmän. Tässäkin turnauksessa naapuriapua tarjosivat menestyksekkäästi Jari Heikkinen ja Juha Kolho.

 98-syntyneet olivat sunnuntaina Lahdessa

Classic Salamat-YPA 11-2

Liekö jäänyt ajatus kokonaan kotiin turnaukseen lähtiessä vai mikä oli,  mutta pelissä ei joitakin yksittäisiä hetkiä lukuunottamatta ollut minkäänlaista yrittämistä. Parannettavaa oli paljon seuraavaan peliin.

YPA-LA Kings 7-7

Kaksi aiempaa kohtaamista ovat olleet ihan tasaisia, vaikka takkiin on tullutkin ja nyt olikin hyvä paikka petrata kauden viimeiseen sarjapeliin. Pojat pelasivatkin mallikkaasti hyökäten,  mutta kun se kuuluisa puolustaminen unohtuu välillä kokonaan niin tulos on tämä. Eetu ei voi yksin maalissa torjua jokaista re-boundia. Peli oli täysin mahdollista voittaa, mutta kaksi päästettyä maalia omalla ylivoimalla on liikaa yhteen tasaiseen peliin. Tästä on kuitenkin hyvä parantaa ensi kauteen. Tasapeliin ja poikien kehittymiseen kauden aikana täytyy olla erittäin tyytyväinen. 

Tehopelaajat: Miro 5+0, Sauli 1+2, Tuomas 1+2, Niklas 1+0, Topi 1+0, Valtteri 0+1, Janne 0+1

 97-syntyneet  pelasivat lauantaina Kaukajärvellä

Eka pelissä kohdattiin usean pisteen sarjataulukossa edellä oleva KU-68. Tuloksena oli hienon taistelun jälkeen tasatulos 4-4.  Toistakin peliä johdettiin eka erän lopulla 2-0, mutta valitettavasti pelin loppuessa olivat luvut 8-2 taululla RoPolle.

Joukkueen viralliset pelit päättyvät tähän. Keväällä käydään pelaamassa vielä turnaukset Virossa ja Parkanossa. Lisäksi pelattaneen harjoitusotteluita.

 99-syntyneet hävisivät molemmat pelinsä sunnuntaina.