YPA-04 tyly isäntä YPA -syysturnauksessa.

30.9.2014


YPA 04-pojille turnausvoitto. Naisten II joukkueelle täydet pisteet sarja-avauksesta.

YPA -04 Valkoisten kausi polkaistiin käyntiin kotiturnauksella Ylöjärven liikuntakeskuksessa.

Kuuden joukkueen turnauksessa YPA voitti omassa lohkonsa naapurivastustajat Nokian KRP:n lukemin 8-1 ja Tampereen Ilveksen lukemin 3-2. Finaalissa vastaan asettui Pirkkalan Pirkat, joka oli voittanut oman lohkonsa erittäin taitavalla pelillä. Finaaliin valmistumisessa valmennusjohto Samuli Henriksson ja Timo Ruohonen, Anssi Ruuhikorpi keskittyivät luomaan taisteluhenkeä ja –tahtoa. Ottelu alkoi ennakkoasetelmista poiketen ja YPA siirtyi nopeasti kahden maalin johtoon. Pirpi kavensi pelin tilanteeseen 2-1 ensimmäisen erän lopussa. Heti toisen erän alussa Pirpi tasoitti pelin tilanteeksi 2-2, josta alkoi huikea taisto mestaruuspokaalista. Toisen erän 10:llä minuutilla YPA siirtyi 3-2 johtoon läpiajon päätteeksi. Loppupeli oli huikeaa taistelua, jonka aikana PirPi osui kertaalleen ylärimaan ja YPA tolppaan. Mestaruus siis YPA:lle.

Kuvia finaalista

YPA Valkoisten kausi 2014 polkaistiin käyntiin kotiturnauksella. YPA 04 ikäluokka järjesti haastaja- tason turnauksen Ylöjärven liikuntakeskuksella. Turnaus pelattiin yksipäiväisenä turnauksena, jossa oli kuusi joukkuetta mukana. Jokaiselle joukkueelle tuli kolme peliä.

Ypa Valkoisten peli lähti liikkeelle aamupelillä täysin uutta tuttavuutta vastaan. Vastassa oli KRP:n 04 -ikäluokka. Peli lähti tunnustelevasti liikkeelle, kun pojat mittailivat voimasuhteitaan. Nopeasti kuitenkin YPA Valkoisten joukkue otti hallinnan itselleen paremman liikkeen ja koordinoidumman pelinsä ansiosta. Painopiste pelissä oli KRP:n päädyssä ja myös maalinteossa onnistuttiin. Puoliajalle mentäessä peli oli 4-1 Ypalle. Toinen puoliaika oli samanlaista peliä ja ansaitusti pisteet YPAlle numeroin 8-1.

Toinen peli oli tuttua Ilvestä vastaan. Ilves oli voittanut KRP:n numeroin 9-2. Joten tavitsisimme tästä pelistä voiton mikäli mielisimme finaaliin. Tämä peli oli selvästi tiukempaa vääntöä.

Peli aaltoili päästä päähän ja maalintekopaikkoja oli kummallakin joukkuella. Hallitsimme tätäkin peliä ja meillä oli paljon maalintekopaikkoja, mutta vastustajan maalivahdin huikeat torjunnat pitivät numerot tasaisina (mm. hukkasimme kolme läpiajoa :-) ). Kova yrityksemme kuitenkin palkittiin. Ensin tasoitime pelin 1-1 ja tämän jälkeen teimme johto maalin 2-1. Toisella puoliajalla siirryimme jo 3-1 johtoon. Ilves kavensi pelin 2-3 ja aloitti hurjan takaa-ajon. Viimeisen minuutin Ilves painoi pelin meidän päätyyn ja painosti vahvasti. Ilves otti myös maalivahdin pois ja sai näin ollen kuudennen kenttäpelaajan kentälle. Ilveksellä oli vielä aivan lopussa aivan tuhannen taalan paikka, mutta onneksi puolustuksemme ehti pelastamaan tilanteen, missä Ilveksen pelaaja melkein onnistui tasoituksessa tyhjän maalin kulmalla. Todella tiukka vääntö, mutta voitto Ypalle ja tie finaaliin oli selvä.

Finaalissa vastassa oli tuttu vastus. Lukemattomia tiukkoja otteluita oltiin väännetty Pirpi Haukkoja vastaan. Pirpi oli voittanut Steelirssin ja Nopsin huikealla pelillä omassa lohkossaan, joten valmennuksen olisi jotain temppuja keksittävä, huippu kovaa ja taitavaa Pirpiä vastaan. No, temppuja ei tässä vaiheessa enään voi tehdä, joten muutoksia ei kokoon panoon tehty. Loimme henkeä ja taistelutahtoa poikiin ja sovimme yhdessä, että omaa maalia suojellaan viimeiseen asti. Lähtisimme siis tiukan puolustuspelin kautta tähän otteluun. Peli oli huikean jännä. Siirryimme kahdella pikamaalilla johtoon 2-0. Pirpi kuitenkin kavensi pelin 2-1 ensimmäisen erän lopussa. Toisen erän alkuun Pirpi tasoitti pelin 2-2 ja huikea trilleri jatkui. Toisen erän 10:llä minuutilla pelaajamme pääsi yksin läpi ja pamautti johto lukemat taululle. Loppupeli oli huikeaa taistelua. Pystyimme kuitenkin pitämään Pirpin takanamme ja voitimme ottelun 3-2. Huikea loppu turnaukselle, ja Ypan pelaajille kultamitalit kaulaan.

Tässä turnauksessa usea poika sai ensi pelikasteensa YPA 04 Valkoisten joukkueessa. Uudet tulokkaat selvisivät tulikasteestaan upeasti ja vanhat konkarit näyttivät hienosti esimerkkiä. KAIKKI pelaajat antoivat kaikkensa kentällä ja siitä palkintona ansaittu turnausvoitto.

 

NAISET II

Naisten kakkosjoukkueen kausi alkoi uudella divisioonatasolla.


YPA II - Rientola 8-1
Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui karsinnat voittanut Rientola-akatemia, joten näytönhalut oli joukkueella kovat. Ennen ottelua painotettiin asenteen merkitystä, sillä karsinnoissa vastustaja pärjäsi nimenomaan erinomaisen asenteensa ja loistavan maalivahtinsa ansiosta. Ensimmäinen erä oli Ylöjärveläisten hallintaa, mutta ensimmäistä kolmosdivarimaalia saatiin odottaa lähes erän loppuun asti. Elina Vuoristo sai kunnian olla kakkosjoukkueen ensimmäinen maalintekijä. Erä päättyi kuitenkin kenttätapahtumiin nähden yllättävnkin tiukasti: 2-1. Tämän jälkeen kentällä oli vain yksi joukkue joka teki maaleja ja hallitsi peliä - YPA2 vei koko ottelun murskaavasti 8-1. Tilanteita oli huomattavasti useampaankin maaliin, sillä tolppia oli vähintään tehtyjen maalien verran. Laukauksia YPA2 ei ottelussa säästellyt - 75 laukausta kolmeen erään kertokoon miten aktiivisesti maalintekoa haluttiin.

Tehot: Rosa Kivelä 2+1, Peppi Viitaharju 1+2, Elina Vuoristo 2+0, Emmi Mäenpää 2+0, Marianna Poranen 1+0, Johanna Poranen 0+1, Jenni Veijonen 0+1, Johanna Hieta-aro 0+1, Marjukka Vellonen 0+1

TiPa - YPA2 2-6
Toiseen otteluun vastaan asettui viimekaudella kolmosdivarin kolmanneksi sijoittunut Tikkakosken Pallo, jolle oli huhujen mukaan tullut useita vahvistuksia ykkösdivarista.

Ottelun tempo olikin huomattavasti suurempi kuin päivän ensimmäisessä ottelussa. Aluksi peli vyöryi päästä päähän ja ensimmäisen maalin olisi voinut tehdä kumpi joukke hyvänsä. Ensimmäisen maalin teki kuitenkin Ylöjärveläiset, tekijänä joukkueen kuopus Jenna Huotari, loistavan syötön 2-1 tilanteeseen tarjosi Peppi Viitaharju Tämän jälkeen YPAn maalintekijöitä ei ollut enää kuin yksi Elina Vuoristo teki maalin tilanteesta kuin tilanteesta. Ensimmäinen erä päättyi YPAlle 0-3, Elina Vuoristo teki siis 2 maalia erään. Toisessa erässä YPAn pelaamisen taso hieman laski ja alettiin keskittymään hieman vääriin asioihin kentällä. Erän ainoan maalin teki TiPa. Kolmanteen erään lähdettiin taistelumielellä, valmiina ottamaan lisää mustelmia ja kolhuja, joita pelin aikana tuntui tulevan yhtä mittaa. Ylöjärvelaisten maalit teki Elina Vuoristo, tällä kertaa erässä syntyi 3 maalia. Ottelun loppuhetkillä YPA alkoi jo miettiä päätössummerin sointia ja vastustaja pääsi vielä kaunistelemaan lukemia tilanteeksi 2-6, ajassa 44:59.
Maalintekijät: Elina Vuoristo 5+0, Jenna Huotari 1+0, syöttäjinä toimi Peppi Viitaharju ja Rosa Kivelä.