Miesten edustusjoukkueelle tappio sarjakärjeltä.

11.11.2014


Miesten ja Naisten II joukkueet sarjakärkeen. Myös E03-pojat voiton makuun.

MIEHET I

YPA-KooVee II 7-10

Miesten 4 Divisioona jatkui Isänpäivänä Ylöjärvellä YPA:n järjestämässä turnauksessa. Ylöjärveläisillä oli tiedossa hikinen vääntö heti aamusta, sillä vastaan asettui tappioton Sarjakärki Tampereen KooVee:n ''Farmijoukkue''. Avauserä lähti tuskallisesti liikkeelle reilun minuutin kohdalla Koovee sahasi koko kentän läpi poikkisyötöillä ja maalinkulmalta sivellettiin tyhjään maaliin luvuiksi 0-1. Heti perään YPA:laisille vihellettiin kaksi helppoa jäähyä jotka sotivat ristiriitaisesti koko ottelun linjaan.

Jäähyjen myötä Ylöjärveläisten reppu repesi  ensin 0-2 YV:llä ja tämän jälkeen 0-3.  Ylöjärveläiset saivat hieman lohtua ensimmäiseen erään Henrik Puumalan laukoessa Jere Nenosta päin josta pallo kimposi maaliin. Ensimmäisen erän painajainen ei kuitenkaaan ollut vielä ohi, KooVee lisäsi johtonsa vielä 1-5 lähes identtisillä syöttökuvioilla. Toiseen erään Ylöjärveläiset tulivat selvästi paremmalla jalalla, joka tuotti vastustajalle ongelmia, KooVee joutui rikkomaan ja Ylöjärveläisille Ylivoima peliä, ja sehän toimi ajassa 15.55  loistavaan maalivireeseen yltänyt Henri Mattila viimeistelee tyhjiin loistavan syöttöketjun päätteeksi.

Ylöjärveläiset onnistuivat myös kolmannella ylivoimalla Henrik puumalan viimeistellesssä tilanteen 3-5, yksi takaisku kuitenkin sattui vielä toiseen erään KooVeen lisätessä johtoaan 3-6, Erävoitto kuitenki YPA:lle lukemin 2-1. Kolmannen erän alkuun KooVee näytti että myös heidän ylivoimansa toimii, toisella YV osumalla KooVeen johto karkasi jo 3-7. Erikoistilanteiden herra sunnuntaina oli kuitenkin Ylöjärven Pallo Kolmanteen erään vielä kaksi ylivoimamaalia, kolmea maalia lähemmäs ei Ylöjärveläiset kuitenkaan viimeisessä erässä päässeet.  Ottelun viimeinen maali kuvasti hienosti Ylöjärveläisten taistelua Isänpäivänä, työmyyrä Tommi Keski-Kastari väänsi pallon väkisin maaliin 5-3 Alivoimalla. Loppulukemiksi 7-10.

Henrik Puumala 2+3 Jere Nenonen 2+0 Henri Mattila 1+1 Ola Heusala 1+0 Tommi Keski-Kastari 1+0 Santeri Tervonen 0+1 Teemu Leppänen 0+1

 

MIEHET II

TFT II – YPA II  3 – 12

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui TFT II Toijalasta. Pallo oli alusta asti YPA:n hallussa, mutta TFT siirtyi johtoon onnekkaalla pomppumaalilla. Erän puolivälissä ylivoimalla Tuomo Aunola antoi polvenkorkuisen pakki-pakki –syötön, jonka Oskari Tuominen otti taitavasti haltuun ja tasoitti ottelun. Jan-Erik Järä aloitti maalitehtailunsa Akseli Kaivolan syötöstä ensimmäisessä erässä.

Toisessa erässä YPA karkasi jo kolmen maalin johtoon, kunnes Roope Grönlund katkaisi syötön korkealla mailalla, ja joutui kärsimään kahden minuutin rangaistusta.  TFT hyödynsi ylivoiman, ja kavensi ottelun lukemiin 4 – 2. Seuraavan viiden minuutin aikana YPA kuitenkin vaikutti ratkaisevan ottelun tekemällä kolme maalia, maalintekijöinä Pettinen, Vuori ja Järä.

Heti kolmannen erän alussa TFT teki kolmannen maalinsa. YPA ei tästä häkeltynyt, vaan iski maaleja tasaiseen tahtiin ottelun loppuun saakka. Järä painoi jo neljännen maalinsa, ja Vuori roikotti loppulukemiksi 12 – 3.

Ottelu tehopisteet: Jan-Erik Järä 4+0, Akseli Kaivola 0+4, Juha Vainiola 2+1, Niko Vuori 2+0, Oskari Tuominen 1+1, Sami Pettinen 1+1, Roope Grönlund 0+2, Teemu Niemi 1+0, Miro Kujansivu 1+0, Olli Kesäläinen 0+1, Tuomo Aunola 0+1

 

YPA II - HuHu 12 – 2

Toisesta ottelusta odotettiin tiukkaa kamppailua, olihan vastassa kaikki ottelunsa voittanut HuHu. Ensimmäisessä ottelussa avopaikkoja tuhlaillut Olli Kesäläinen oli kuitenkin vaihtanut selässään keikkuvan apinan hulmuavaan sankarinviittaan. Avauserässä Kesäläinen viimeisteli huimat neljä maalia tutkaparinsa Sami Pettisen syöttäessä näistä kolme. Tämän lisäksi YPA:n pelaajista tilastoihin pääsi vain Tuomo Aunola, joka riisti pallon oman maalin takana ja rapuharhautuksen avulla pääsi karkaamaan maalintekoon.

Toisessa erässä YPA lisäsi maalitiliään kolmella. Ensin Kesäläinen harhautti vastustajan pelaajat ja vapautti yllättäen Pettisen maalintekoon. Tämän jälkeen HuHu otti kaksi perättäistä jäähyä mailaan lyömisestä, ja YPA hyödynsi ne molemmat. Ensin Niko Vuori nappasi irtopallon ja viimeisteli varmasti alanurkkaan. Seuraavan rangaistuksen aikana HuHu pääsi vaaralliseen vastahyökkäykseen. Roope Grönlund kuitenkin katkaisi hyökkäyksen ja syötti Aunolan maalintekoon. Erätauolle siirryttiin lukemissa 8 – 1.

Kolmannessa erässä odotetusti molemmat joukkueet lähinnä keskittyivät hyökkäämiseen. Duo Kesäläinen - Pettinen värkkäsi vielä kolme maalia, ja Järä sinetöi loppulukemat 12 – 2.

Ottelun hahmosta ei ollut epäselvyyttä. Joukkuetovereiden hyväntahtoisesta naljailusta sisuuntunut Olli Kesäläinen teki kentällä mitä tahtoi, ja kunnostautui ajoittain jopa puolustuspelissä.

Ottelun tehopisteet: Olli Kesäläinen 6+1, Sami Pettinen 2+5, Tuomo Aunola 2+1, Roope Grönlund 0+2, Niko Vuori 1+0, Jan-Erik Järä 1+0

 

NAISET II

Sb Luja-YPA II 1-3

Naisten kakkosjoukkue lähti kotiturnauksessa ensimmäiseen peliin metsästämään viidettä peräkkäistä voittoaan. Ensimmäinen vastustaja vanha tuttu Sb Luja, joka oli viime kauden päätteeksi saanut suoran sarjanousun lohkomme kakkossijalla. Vastus oli siis erittäin kova ja vauhtia ottelussa oli runsaasti heti alusta pitäen. Ensimmäinen erä oli maaliton - molemmilla joukkueilla oli omat hyvät paikkansa, mutta kumpikaan ei onnistunut viimeistelyssä. Toiseen erään YPA muutti karvaustaan ja peli pyörikin aika ajoin hienosti Sb Lujan päässä. Pyörityksestä huolimatta avausmaalin teki toisen erän alkuun Luja. Tästä ei kuitenkaan lannistuttu, vaan jatkettiin omaa hyvää tekemistä, kyllä se palkitaan ennen pitkää. Ja niinhän siinä kävikin, että Marianna Porasen hieno rystylämäri yllätti hyvin pelanneen Lujan maalivahdin aivan erän lopussa. Kolmanteen erään lähdettiin huikean jännittävässä 1-1 tasatilanteessa. YPA jatkoi kovalla prässillä vastustajan pakkien paineistamista ja se tuottikin tuloksen ajassa 35:52, kun Peppi Viitaharju teki ottelun voittomaaliksi jääneen maalin kapteeni Mervi Lehtiniemen syötöstä. Ottelun lopussa Luja sai vielä jäähyn ja koittikin alivoimalla pienellä riskillä päästä katkaisemaan syöttöä keskialueella. Syötön katko epäonnistui ja Elina Vuoristo pääsi syöttämään poikittaissyötön Peppi Viitaharjulle, joka teki toisen maalinsa ottelussa. Tehot: Peppi Viitaharju 2+0, Marianna Poranen 1+0, Mervi Lehtiniemi 0+1, Elina Vuoristo 0+1

YPA II - Hanka 0-4
Illan viimeiseen peliin vastaan asteli uusi tuttavuus Hankasalmen Hanka. Ottelun alku oli lähes katastrofaalinen: yksilövirheitä omassa päässä ja Hanka johtoon jo ajassa 0:59. Hanka otti myös jäähyn, mutta YPAn ylivoima oli tehotonta, eikä maalia syntynyt. Vähän ylivoiman päättymisen jälkeen Hanka sai toisen tekopaikan ottelun alkuun ja niinhän siinä käy - jos et itse tee, vastustaja tekee kyllä. Näin ollen YPA oli ensimmäisen kerran tällä kaudella kahden maalin tappioasemassa. Peli eteni tästä eteenpäin tutulla kaavalla - YPA pyöritti, Hanka puolusti. Toisen erän alkuun YPA sai uuden mahdollisuuden, kun runsaasti läpi pelin rikkonut Hanka sai jäähyn. Hyviä tilanteita syntyi, mutta tuloksetta. Kolmanteen erään lähdettiin 0-2 tilanteessa. Tilanne ei olisi mahdoton, kunhan maalihanat saataisiin auki. Erän alkuun tuli jälleen pieni virhe keskialueella, josta Hanka rankaisi taas kerran. Erän lopussa Hanka kaunisteli lukemia vielä upean vedon päätteeksi loppulukemiin 0-4. Näin ollen YPA kauden avaustappio tuli kauden kuudennessa pelissä. Kakkosjoukkue jatkaa kuitenkin sarjakärjessä yhdessä Parkanon PaPon kanssa. 

E03-POJAT

YPA – VesVi  9-1

YPA lähti hakemaan kauden avausvoittoa ja otti samalla revanssin Ylöjärvellä harmittavasti yhdellä maalilla hävitylle VesVille. Joukkueelle oli jo pukukopissa selvää että kaikki laitettaisiin peliin ja voittoa lähdettäisiin hakemaan – ehdoitta. Peli lähti käyntiin hyvällä jalalla ja pallon liike oli myös hyvällä tasolla. Kello ehti vain kolme ja puoli minuuttia kun Aleksi jo heilutti verkkoja Artturin hienosta esityöstä. Hyvä syke sai jatkoa muutaman kymmenen sekunnin kuluttua kun Severi osuu Markin hyvästä passista 2-0. Toisen maalin jälkeen vauhti hieman laskee, mutta vain hetkeksi. Artturi tarjoilee Aleksille jonka pyörähdyslaukaus uppoaa verkkoon 3-0. VesVi yrittää rikkoa ja pelaa fyysistä peliä, mutta YPA ei tästä säikähdä. Severi vapauttaa hienolla pitkällä syötöllä Markin läpiajoon, mutta maalivahti on nokkelampi. Pallo pyörii Vesvin päädyssä. Mark näkee viivassa vetopaikkaa hakevan Juhon ja antaa nopean syötön suoraan lapaan ja Juho kiittää lataamalla erän loppulukemiksi 4-0 YPAlle.

Toinen erä jatkuu siitä mihin ensimmäisessä jäätiin. YPA hallitsee liikkeellä ja pallon siirtelyllä peliä suvereenisti. VesVi pääsee erän alussa kokeilemaan ylivoimansa tehokkuutta – tuloksetta. Jäähyn loputtua Juho vapauttaa pitkällä syötöllä Aleksin läpiajoon, mutta pallo ohi maalin. VesVin hermoilu kostautuu vääränä vaihtona ja YPA ei erehdy ylivoimalla. Artturi tarjoilee nyt Juholle ja pallo saa kyytiä löytäen itsensä maalivahdin selän takaa 5-0. VesVi on voimaton ja alistuneen oloinen. Juho nousee yhdeksi pelin hahmoista kuljettamalla palloa hyökkäyspäässä ja laukomalla kierrosta YPAlle jo 6-0. Hetken kuluttua Aleksi paikoilla ja pallo maalissa – jälleen Artturi syöttäjänä 7-0. YPAn puolustuspeli herpaantuu hetkeksi ja Miikka joutuu luopumaan nollastaan kun peli on 7-1. Erän lopussa YPA pommittaa vimmatusti VesVin maalia, mutta tuloksetta.

Kolmanteen erään lähdettäessä on jo selvää kumpi on ottelussa päällikkö. Tempo laskee edellisistä eristä, mutta hallinta on edelleen YPA:lla. Mark näkee maalin takaa Severin maalin edustalla ja antaa namusyötön lapaan eikä Severi missaa tätä tilaisuutta. Tilanne 8-1. VesVi hermoilee jälleen ja ottaa 2 min taas liikaa miehiä kentällä. Ylivoima ei ehdi kunnolla edes alkaa kun Juho löytää poikkikentän syötöllä Severin, jonka Onetimer on liikaa VesVin maalivahdille ja tilanne 9-1, joka jää myös lopputulokseksi. Kokonaisuutena ehjä ja laadukas peli koko joukkueelta.

Tehot: Severi 3+0, Mark 0+3, Juho 3+1, Aleksi 3+0, Artturi 0+4.

 

YPA – Weikot  2-14

Päivän toisessa koitoksessa vastassa oli aina vaarallinen ja inhottava Weikot Valkeakoskelta. Ensimmäisen pelin perusteella oli syytä odottaa kovaa taistelua ja mahdollisesti jopa lisää pisteitä kotiin vietäväksi. Ennen ottelua oli joukkueen keskuudessa havaittavissa hienoista alakuloa ja voimattomuutta. Otteluun lähdettiin kuitenkin pisteet mielessä. Heti ottelun alkuun saatiin kuitenkin kylmä suihku kun löysä keskikentältä päätyyn heitetty kaaripallo löysi tiensä YPAn maaliin 0-1 Weikoille. Maali oli väsyneelle YPAlle kuin myrkkyä eikä peli lähde käyntiin. Voimaton puolustuspeli erityisesti maalin edessä ja laukaisusektorissa kostautuu neljä kertaa peräkkäin ja tilanne jo 0-5. Juho yrittää herätellä joukkuetta kiertämällä maalin ja viimeistelemällä tyylikkäästi kierrosta 1-5. Petteri taistelee maalilla rajusti ja ottaa kiinni kaksi läpiajoa mallikkaasti. YPAn maalilla jälleen trafiikkia ja puolustus huiskii palloa pois. Tuloksena Weikkojen kuudes maali. Lähes samanlaisesta tilanteesta hetkisen kuluttua 1-7. Juho saa Severiltä hienon passin ja viimeistelee 2-7. Maaliedustapeli ei suju YPAn puolustukselta 2-8. Valmennus yrittää herätellä joukkuetta uudelleen taistelemaan vaihtamalla maalivahtia. Pelin loppu on YPAlle piinaa kun selkäranka katkeaa lopullisesti. Paha uni päättyy lopulta keskeytykseen tilanteessa 2-14. Joukkueiden todellinen taso ei käy ilmi kyseisestä tuloksesta, mutta oppimateriaalia pelistä tuli kyllä mittavasti. Harjoittelu maittaa taas ensi viikolla, kun pelit kovenevat. Vastassa 15.11. Ylöjärven liikuntakeskuksella ovat nimittäin lohkon kärkijoukkueet Koovee ja Classic.

Tehot: Juho 2+0, Severi 0+1.