YPA:n E04-pojat Sininen eliittikarsintojen jatkopeleihin.

24.11.2014


04-poikien Valkoinen joukkue kilpasarjaan puhtaalla pelillä. 02-pojille kaksi tappiota. 00-Thunderille voitto ja tasapeli.

 

E04-POJAT Sininen

YPA – KU68 10-2

YPA-04 Sinisen Eliittisarjan karsinnat jatkuivat Kangasalla. Ensimmäinen ottelu oli KU-68 vastaan ja tässä ratkaistaisiin toinen jatkokarsintoihin menijä. Tilanne oli meille suotuisa, sillä olimme voittaneet edellisen ottelun selvä numeroisesti. Tippuisimme jatkosta ainoastaan rökäle tappiolla. Hieman huolta aiheuti kuume flunssa, joka oli kaatanut kourallisen pelaajia vuoteen omaksi. Näihin peleihin jouduimme lähtemään alimiehistoillä. Emme saaneet kasaan edes kahta täyttä ketjua.

KU-68 peli oli kuitenkin meiltä hyvää peliä. Saimme paineen vastustajan päätyyn, ja näin ollen lukumääräisesti pieni puolustaja-arsenaali pääsi hieman helpommalla. Pyöritimme kahta hyökkäys- ketjua, jotka tasaisesti takoivat palloa vastustajan maaliin. Voitimme pelin lopulta 10-2, mutta helpolla voitto ei tullut. Pojat joutuivat tekemään täyden päivätyön ja kolmannessa erässä naamat jo punoittivat kovasti. KU-68 pelaa energisesti ja liikkuu hyvin.

Koovee – YPA 14-3

Päivän toinen peli oli KooVee 04 poikia vastaan. Ensimmäinen erä oli tiukkaa vääntöä kuten edellisessäkin kohtaamisessamme. Ensimmäistä erää hallitsimme pelillisesti, mutta maalien valossa olimme alakynnessä. Vastustaja maalasi kolme kertaa meidän yhtä vastaan. Toisen erän alku oli samankaltainen, ja KooVee piti huolen maalien teosta, kun me taas pyöritimme peliä tehottomasti Kooveen päässä. Olimme jo selkeästi häviöllä, kun loukkaantuminen pienensi ennestään vähäistä pelaaja arsenaaliamme. Loppu oli sitten tuskien taival ja KooVee murskasi meidät jälleen luvuin 14-3.

Tulos oli ruma, mutta olemme kuitenkin raivanneet tiemme jatko karsintoihin, jossa saamme vastaamme tutun joukkueen, Nops:in Nokialta. Tämä peli on sitten kerrasta poikki. Voitolla Sinisten taival jatkuu eliittisarjassa ja tappiolla kilpasarjassa.

Ensimmäisessä ottelussa ratkennut jatkopaikka kuitenkin piti hymyn kasvoilla. Karsintaottelussa vastaan tulee NoPS Nokialta. Ottelun voittaja ansaitsee paikan eliittisarjassa.

 

YPA E04-pojat Valkoinen

YPA – VesVi 9-8

YPA Valkoisen toinen kotiturnaus lähti käyntiin hyvissä merkeissä, jalkeille oli saatu koko joukkue eli 14 poikaa. Edellinen kotiturnaus päättyi hienosti ja tuon turnauksen oppia ja hyviä asioita oli tarkoitus tuoda tähänkin turnaukseen mukana. Turnauksen teemaksi sovittiin ennen ensimmäistä peliä että pelaamme ensisijaisesti joukkueelle ja keskitymme syöttelyyn erityisesti.

Ensimmäinen peli olo VESVI keltaisia vastaan ja peli alkoi YPA:n osalta hyvin. Syötöt napsahteli kohdalleen ja joukkuepeli toimi hienosti. Ensimmäinen erä oli suhteellisen tasaista päättyen lukemin 3-2. Toiseen erään lähdettäessä valmentajat painottivat vielä syöttelyn tärkeyttä ja koko joukkueen voimin puolustamista. Tämä toteutui toisessa erässä loistavasti, vastustaja ei saanut yhtään laukausta kohti YPA:n maalia ja erä päättyi tilanteessa 8-2. Kolmanteen erään taisi hiipiä koko joukkueelle hyvänolon tunne ja tämä meinasi kostautua karvaasti. Vesvi aloitti kovan kirin tekemällä erässä kuusi maalia YPA:n yhtä vastaan. Ottelu kuitenkin päättyi YPA:lle 9-8 ja koko joukkue huokaisi helpotuksesta.

YPA – Classic 9-4

Toisen pelin tulos ratkaisi mahdollisuuden pelata keväällä kilpasarjaa, vastaan asettui toinen puhtaalla pelillä lohkossa pelannut Classic Blue. Ennen ottelua painotettiin turnauksen teemoja ja lisättiin teemaksi ”aika ja tila vastustajalta pois”. Tämä toteutui alusta asti hienosti, joukkue pelasi joukkueena, puolusti joukkueena ja nautti pelistä sekä toisten onnistumisista joukkueena. Classic ei päässyt missään vaiheessa peliin mukaan ja lopputulos oli YPA:lle hieno 9-4 voitto. Tällä tuloksella irtosi puhtaalla pelillä lohkovoitto ja mahdollisuus pelata keväällä kilpasarjaa.

Erityisesti turnauksesta pitää nostaa esille se että pojat alkoivat ymmärtämään mitä on pelata joukkueena ja miksi tämä on joukkuelaji. Näillä eväillä kevääseen ja uusiin haasteisiin. Alla komeaa katseltavaa lohkon tilanteesta:

 

02-POJAT

YPA - VesVi 3-9

Peli alkoi ensimmäisessä vaihdossa YPA:n painostuksella. Sama painostus jatkui toisessa vaihdossa ja ajassa 2:02 siirryimme 1-0 johtoon kun kapteenimme Aku viimeisteli Artun syötöstä. Peli jatkui nopeilla vaihdoilla, joten rytmi pysyi kovana. Maaleja ei kuitenkaan tullut seuraavaan kymmeneen minuuttiin. Ajassa 12:25 VesVi sai tasoitettua tilanteeksi 1-1, kun emme saaneet kunnolla purettua palloa puolustuspäästä. Heti perään VesVillä sama maalintekijä teki toisen maalin. Erän loppukin oli vesilahtelaisten hallintaa, heillä oli 3 hyvää maalipaikkaa joista kaksi ylärimaan ja yksi niukasti ohi. Erätauko tuli hyvään väliin, joten Visan 1-2 johtolukemissa menimme huilaamaan ensimmäistä erätaukoa.

Toisessa erässä ajassa 2:16 oli yksi vesilahtelainen unohtunut meidän maalin eteen. Hän sai rauhassa sijoittaa pallon Aten selän taakse. Sitten oli meillä taas hyvä vaihe pelissä, kun pallo pomppi useasti vastustajan maalin edessä. Lopulta Aku sai maalattua Miikan syötöstä tilanteeksi 2-3. Tähän asti pysyimme hyvin lähes eliittisarjatasoisen joukkueen kyydissä, mutta sitten alkoi tasoero näkymään myös maalisarakkeessa. Toisen erän aikana Frans joutui rangaistuspenkille kun hän taitavasti pukkasi palloa päällään. Valitettavasti se ei ole tässä pelissä sallittua. Visa ei saanut hyödynnettyä rangaistusta, mutta he tekivät toisessa erässä vielä 2 maalia. Toiselle erätauolle siis Visan 2-5 johtolukemissa.

Kolmannen erän alkuun Arttu sijoitti tarkasti meidän kolmannen maalin, joka valitettavasti jäi myös meidän viimeiseksi. Vesilahtelaiset maalasivat vielä neljästi loppulukemiksi 3-9. Näistä yksi oli ylivoimamaali Roopen istuessa rangaistusta mailan painamisesta tai sitomisesta. Katsomossa oli hyvä tunnelma ja pelasimme hyvällä asenteella koko ottelun, mutta taitoa ei tällä kertaa ollut riittävästi.

Classic03 - YPA 13-1

Toisessa pelissä vastassa oli Classic -03, joka oli omassa ensimmäisessä pelissään voittanut BS:n lukemin 15-3. Pelin alkusekunnit antoivat olettaa, että tästäkin pelistä tulisi todelliset murskajaiset. Alle minuutin pelin jälkeen Classic johti jo 2-0. Emme saaneet tähän peliin samanlaista taisteluasennetta kuin ensimmäiseen peliimme. Ensimmäinen erä päättyi Classicin johtolukemiin 4-0. Toisessa erässä Frans poikkesi rangaistuspenkillä pöytäkirjamerkinnällä työntäminen. Vaikka Classic ei ylivoimamaalia tehnytkään, niin neljä maalia kuitenkin toisessakin erässä. Meidän ainokaisen teki Miika Laurin saadessa syöttöpisteen. Muutenkin Lauri pääsi hyvin peliin mukaan kauden ensimmäisessä turnauksessa hoitaen puolustuspään ansiokkaasti. Toisen erän jälkeen Classicin johtolukemat 8-1. Viimeiseen erään emme saaneet loppukiriä, vaan Classic teki alle neljään minuuttiin viisi maalia ja ottelu keskeytettiin tilanteessa 13-1.

 

00-POJAT THUNDER

Koovee II - YPA Thunder 5-5

YPA Thunder aloitti alueellisen kahdella varsin erilaisella ottelulla Raholassa. Ensimmäisenä sarjan avaukseen asettui vastaan isäntäjoukkue Koovee II. Ottelun avauserä meni suunniteltua heikommin kun Koovee pääsi parin minuutin jälkeen yllättämään maalissa loistaneen Mikaelin. Kun vielä pari minuuttia ennen taukoa Koovee sai toisen osuman tasavajaalla, vaati tämä muutoksia kokoonpanosas ja tämän jälkeen ottelu oli vahvasti YPA:n käsissä sen mitä vaaralliseksi muodostunut tuomarilinja antoi myöden. Alkutahdit nousulle antoi Santeri P jonka kaukolaukaus yllätti maalivahdin. Kun vielä erän puolivälissä Jyri laukoi pallon vastustamattomasti verkkoon Tuomaksen tarjoilusta siirryttiin toiselle erätauolle tasalukemissa. 3. erän alku oli joukkueen parasta peliä ottelussa. Ensin oikeassa laidassa jyrän alle jäänyt Aki syötti Taavin maalintekoon ja perään SAnttu taiteili meidät 2:n maalin johtoon ja toisti saman pari minuutina ennen loppua kun Koovee oli vääntänyt itsensä sillasta tasoihin. Tämän jälkeen tuomareiden kuningasratkaisu antoi Kooveelle mahdollisuuden tasoittaa ylivoimalla eikä he jättäneet sitä käyttämättä.

YPA Thunder - Urho 7-3

Toiseen otteluun tuli vastaan täysin uusi tuttavuus, Suolahden Urho. Ottelu kulki koko ajan YPA:n hallinnassa mutta vastustajan roikkupallotaktiikka antoi heille turhan paljon maalipaikkoja joiden ansiosta he menivät kolme kertaa 2:n ensimmäisen erän aikana johtoon mutta aina Thunder taisteli takaisin rinnalle. Ottelun ratkaisu saatiin 3:n erän alussa kun Urhon puolustaja rikkoi läpiajossa ollutta Roopea ja tämä rankaisi rankkarista helpolla sijoituksella YPA:n 4-3 johtoon. Tämän myötä Urhon puolustus aukeni hieman väsymyksen ja hyökkäysintoilun myötä ja viimeisen 8 minuutin aikana palloa vietiin kolme kertaa Urho-maalista keskelle. Tuloksena makeat kolme pistettä mutta niillä oli kova hinta monen pienemmän vamman ja yhden nilkkavamman myötä... Valitettavasti niistä koiruuksista ei vastuksille tullut seurauksia.

turnauksen tehot: Santtu 6+0, Santeri P. 2+2, Aki 1+1, Roope 1+1, Taavi 1+1, Jyri 1+0, Eetu 0+1 ja Tuomas 0+1