Miesten II aloitti tämän vuoden voitokkaasti

4.1.2015


Tämän vuoden ensimmäiset sarjapisteet miesten II joukkueelle.

MIEHET II

YPA:n kakkosjoukkue sai oman 6.divarin alkusarjansa päätökseen Luopioisten Luja-Lukko –areenalla pelatussa turnauksessa. Tuomisina oli kaksi selkeää voittoa.

SB Ontto – YPA II  4-9

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui valkeakoskelainen SB Ontto. Lohkon jatkoasetelmat olivat ratkenneet jo aiemmin eikä tällä pelillä ollut kummallekaan joukkueelle jatkosarjoja ajatellen merkitystä. Tämä näkyi varsinkin YPA:n otteissa ottelun alussa. Asenne oli kauniisti ilmaistuna löysänpuoleista. Onton pelaajia tuntuivat pisteet kiinnostavan enemmän ja ottelu pysyikin tasaisena aina kolmannen erän alkuun asti. Lopun ryhtiliikkeen ansiosta YPA vei pisteet lopulta  selkein numeroin.

Ottelun tehopisteet:  Sami Pettinen 2+1, Niko Vuori 2+1,Olli Kesäläinen 1+2, Marko Kujansivu 1+2, Akseli  Kaivola 1+1, Miro Kujansivu  1+1, Jan-Erik Järä 1+0, Juha Vainiola 0+1

YPA II – TFT II  11-1

Toisessa ottelussa oli vastassa TFT II Toijalasta. Ensimmäisen ottelun tavoin tässäkään pelissä ei ollut varsinaista panosta. Ensimmäiseen otteluun verrattuna tämä peli lähti kuitenkin  YPA:lta huomattavasti paremmin käyntiin. YPA vei ottelua selkeästi alusta lähtien ratkaisten ottelun lopullisesti toisessa erässä, jossa  TFT:n maaliverkko pöllysi  vajaassa kymmenessä minuutissa peräti kuusi kertaa. Kolmas erä oli aivan pelailua ja numeroiden kaunistelua.

Ottelun tehopisteet: Akseli Kaivola 1+4, Jan-Erik Järä 3+1, Juha Vainiola 2+1, Niko Vuori 1+1, Olli Kesäläinen 1+1, Sami Pettinen 0+2, Marko Kujansivu 1+0, Miro Kujansivu 1+0,Teemu Niemi 1+0

YPA II  sijoittui omassa alkulohkossaan toiseksi ja jatkaa kauttaan ylemmässä jatkosarjassa.