YPA:n pesismiehet voittoon maakuntasarjassa

5.6.2015


Miesten maakuntasarjajoukkue peittosi Ruoveden Pirkat lukemin 2-1 (4-5, 5-4, 1-0). Kahden pelatun ottelun jälkeen kasassa on kaksi kahden pisteen voittoa.

YPA lähti kauden toiseen otteluun torstaina 4.6. hieman muuttuneella kokoonpanolla. Syöttölautasen äärellä aloitti ikinuori Pertti Leppänen tuuraten kuumeista lukkaria Manu Vartiaa. Joukkueen kapteeni Jouni Laitinen sai komennuksen koppariksi normaalisti takakentällä pelanneiden ollessa poissa työ- ja armeijaesteiden vuoksi.

Ottelu aloitettiin kotijoukkueen sisävuorolla, mutta laihoin tuloksin. Ruovesi sen sijaan onnistui tasoittavalla YPA:n synkän ulkovuoron seurauksena. Heti ensimmäinen lyönti livahti läpi kakkosjatkeelta kunnarin arvoisesti 2-koppari Jouni Laitisen pelattua liian keskellä. Myös Pirkkojen toinen lyöjä löi takaa läpi koppareiden keskinäisen kommunikaation petettyä, Laitinen luuli lyönnin kantavan takalaittomaksi päästäen pallon putoamaan kenttään, tuloksena kaksi juoksua. Tilanne oli 0-3 jo kahden lyöjän jälkeen. Ruovesi onnistui kotiuttamaan vielä kaksi miestä ja taululla lukemat olivat 0-5.

Huonosta ulkovuorosta sisuuntuneena YPA vastasi toisessa lyöntivuorossaan neljällä juoksulla, lyöjinä (tuojina) Hannu Penttilä (Jari Vatanen), Arto Paananen (Laitinen), Topi Kokkonen (Oskari Uusitalo) ja Tero Leinonen (Kalle Kuukka). Tämän jälkeen molempien joukkueiden sisäpeli yski pahasti ja vuorot jäivät lyhyiksi. Kumpikaan ei onnistunut enempää juoksuja tekemään, joten Ruovesi vei ensimmäisen jakson nimiinsä 4-5.

Lukkari Leppäsen venäytettyä hieman jalkaansa ensimmäisen jakson lopulla, tauon jälkeen lautasen ääreen asteli ottelun jokerina aloittanut toinen ikinuori Paananen. Ruovesi avasi jälleen juoksutilinsä heti avausvuorossa saaden kaksi juoksijaa kotipesään asti. YPA tuli rinnalle ja ohi heti ensimmäisen tasoittavalla, lyöjinä kunnostautuivat Vatanen kahdesti ja Penttilä kerran, tuojina Kuukka, Paananen ja Leinonen. Kahden vuoroparin jälkeen YPA johti 5-3 Tommi Sankelon tuotua juoksun Topi Kokkosen kolmospesän taakse suuntautuneella läpilyönnillä ja Vatasen kotiutettua Kokkosen. Kun kumpikin joukkue jäi kolmannessa sisävuorossaan juoksuitta ja Ruovesi sai aikaan neljännessä vuorossa vain yhden, päättyi toinen jakso YPA:n voittoon 5-4.

Ratkaisua haettiin supervuoroparista, jonka aloittavalla vuorolla Ruovesi ei saanut ollenkaan aikaiseksi 3-tilannetta jääden näin nollille. YPA sen sijaan rakensi palottoman ajolähtötilanteen heti kärjestä. Ensimmäinen yritys ei vielä tuottanut tulosta kun Uusitalo paloi kotiin Kokkosen lyönnillä. Seuraavana lyömään tullut Leinonen paukautti ensimmäisellään tyylikkään 2-rajaleikkurin, jolla Kuukka sai rauhassa hölkätä kotipesään tuoden voittojuoksun.

Otettuaan kahdesta ottelusta kaksi voittoa YPA on mukana maakuntasarjan lounaislohkon kärkikahinoissa. Kausi jatkuu kahdella vierasottelulla, sunnuntaina 7.6. Eurajoella ja sunnuntaina 14.6. Turussa. Seuraava kotiottelu pelataan vasta juhannuksen jälkeen, torstaina 25.6. vastassa Hämeenkyrön pesäpallokentällä on Ulvila.

Miesten maakuntasarjan lounaislohkon tulokset ja sarjataulukko

 

YPA - Ruoveden Pirkat 2-1 (4-5, 5-4, 1-0)

YPA:n kokoonpano ja tilastot (lyödyt/tuodut):

1. Oskari Uusitalo S (0/1)
2. Kalle Kuukka 3V (0/3)
3. Topi Kokkonen 3P (2/1)
4. Tatu Terho 2P (0/0)
5. Tero Leinonen 1V (2/1)
6. Jari Vatanen 3K (3/1)
7. Jouni Laitinen 2K (0/1)
8. Pertti Leppänen L (0/0)
9. Hannu Penttilä 2V (2/0)
10. Arto Paananen (1/1)
11. Tommi Sankelo (0/1)
12. Joonas Hermonen (0/0)