YPA vailla mahdollisuuksia maakuntasarjaottelussa

27.6.2015


Lauantaina YPA:n pesismiesten vieraaksi saapui Jokioisten Koetus. Ottelu oli vieraiden juhlaa, loppulukemat kirjattiin tylysti 0-2 (0-18, 3-14).

Viikon toinen miesten maakuntasarjan kotiottelu oli kuin peilikuva torstaisesta Ulvila-pelistä. YPA ei pystynyt varamiehisellä kokoonpanolla haastamaan kauden kaikki pelinsä voittanutta Jokioista. Ensimmäisen vuoroparin jälkeen lukemat olivat vielä maltilliset 0-1, mutta sen jälkeen vieraiden sisäpeli aukesi. Kaikkien normaalisti kopparina pelanneiden ollessa poissa ongelmissa oltiin erityisesti takakentällä. YPA:n ulkovuorot venyivät todella pitkiksi syöden voimia myös sisäpelistä. Ensimmäinen jakso vieraille 0-18.

Toisen jakson ensimmäisen aloittavalla YPA siirtyi johtoon vapaataivaljuoksulla, mutta Jokioinen vastasi heti tasoittavalla tullen rinnalle ja ohi. Vieraat pyörittivät pitkiä sisävuoroja takoen taululle 14 juoksua. YPA:lle hieman lohtua toi Arto Paanasen takakentän läpilyönti, jolla kotiin ehti Tero Leinonen Paanasen itse kiertäessä kunnarin. YPA:n parhaina palkittiin kotijoukkueen ainoat juoksut lyönyt ja lautasen ääressä lukkarina häärinyt Arto Paananen sekä koppariksi ensimmäisen jakson puolessavälissä vaihdettu Aaro Lamminsivu.

YPA:n pesismiesten ottelut jatkuvat sunnuntaina 5. heinäkuuta vierasottelulla Humppilassa. Sarjataulukon keskikasti on todella tasainen ja jos kuuden parhaan joukkoon eli ylempään jatkosarjaan mielitään, on seuraavista peleistä napsittava pisteitä.


27.6. Ylöjärven Pallo - Jokioisten Koetus 0-2 (0-18, 3-14)

YPA:n kokoonpano ja tilastot (lyödyt/tuodut):
1. Tommi Sankelo 3V (0/0)
2. Tero Leinonen 1V (0/2)
3. Topi Kokkonen 2K (0/0)
4. Arto Paananen L (1+1/1)
5. Oskari Uusitalo 2V (0/0)
6. Tatu Terho 2P (0/0)
7. Jouni Laitinen 3K (0/0)
8. Hannu Penttilä 3P (0/0)
9. Mikael Juntunen (0/0)
10. Aaro Lamminsivu (0/0)

Miesten maakuntasarjan lounaislohkon kaikki ottelutulokset ja sarjataulukko