YPAn miehille Eurajoella tappio ylemmän jatkosarjan avauksessa

10.8.2015


Alunperin YPAlle kotiotteluksi merkatussa pelissä jaksot kirjattiin runkosarjan voittajalle Eurajoelle 7-5 ja 17-0. Ottelujen säätäminen elokuun alussa todettiin hankalaksi, kun ylempänä samalla kentällä pelaavien joukkueiden jatko-ohjelmista ei ole varmaa tietoa.

Kenties "vääränlaiseen" kiltteyteen syyllistyneet ylöjärveläiset olivat luovuttaneet kotiottelunsa Eurajoella pelattavaksi, koska lauantaina eurajokisilla oli häät ja sunnuntaina ripillepääsy. Ottelun tapahduttua sunnuntaina  klo 18 ehtivät rippinuoretkin mukaan. Häiden rasituksestakaan ei ollut liiemmin viitteitä eurajokelaisilla ja 10:llä pelaajalla matkassa ollut YPAn joukkio jaksoi sinnitellä vain ensimmäisen jakson. YPAn joukkuetta koettelivat vielä viime hetkillä sairastumiset ja Tero Leinosen saapuminen puolikuntoisena pelaamaan Hyvinkäältä asti on jo sinällään mainitsemisen arvoinen.

Varamiehisen YPAn ulkopelissä oli kokemus sijoitettu kentällä ääripäihin ja välissä jaksoivat heilua nuoremmat. Eka jakson ensimmäisessä vuorossa YPA joutui antautumaan jo neljän pinnan verran. Seuraavissa sisävuoroissa onnistuttiin sisäpelissä jo paremmin ja neljännen alussa päästiin kahden pinnan päähän. Topi Kokkosen kakkosrajaleikkuri oli viimeisellä lyönnillä näpärästi laiton ja Eurajoen ei tarvinnut käyttää viimeistä sisävuoroaan.

Toisen jakson ensimmäinen vuoropari päätettiin kiikarilukemiin, mutta sitten alkoikin yksipuolinen Veikkojen näytös. Lähes joka ukko kävi vuorollaan lyömässä miestä/poikaa kotiin ja tehoja merkattiin melkein jokaiselle veikkojen pelaajalle. Kolmen vuoroparin jälkeen YPA katsoi parhaaksi lähteä kotimatkalle yhtä kokemusta viisaampana. YPAn parhaina palkittiin mailassa erityisesti onnistuneet Arto Paananen ja Hannu Penttilä. Kalle Kuukka pelasi jälleen loistavasti.

YPAn tehot (lyödyt/tuodut): Arto Paananen 2/0, Hannu Penttilä 2/0, Tommi Sankelo 0/2, Kalle Kuukka 0/2, Topi Kokkonen 1/0, Tero Leinonen 0/1.