02-pojille piste ja 04-pojille täydet pisteet

10.11.2015


Viikonlopun tuloksia

02-Pojat

YPA – AC Nokia 5-5

Salibandyliiton vatuloinnin jälkeen myös D1-sarja saatiin viimein käyntiin isänpäivän aattona Tampereen tenniskeskuksella. Ensimmäisessä pelissä vastaan tuli vanha tuttu AC-Nokia, jolta olimme saaneet lukuisia nöyryyttäviä tappioita vuosien varrella. Tässä poliittishenkinen peliraportti pelistä nokialaisia vastaan.

Ensimmäisessä erässä voittajapäätökset jätettiin pöydälle ja tilanne siis 0-0. Toisessa erässa AC-lopetti vatuloinnin ajassa 16:12 alivoimalla ja jatkaen maalitoimenpiteitä ajassa 20:31 ja 20:45. Tässä vaiheessa siis YPA joutui oppositioon maalein 0-3. Kuten yleensä oppositiossa käy, niin tälläkin kertaa oppositio nousee, joten Juho ja Niko sijoittavat pallon vastustajan maaliuurnaan kaventaen tilanteeksi 2-3. Toisen erän lopussa YPA kärsi vielä kestävyysvajeesta Jaakon rangaistuksen aikana, jolloin AC äänesti toisen erän loppulukemiksi 2-4.

Kolmas erässä oli aika tehdä lopulliset päätökset, joten todellisten päätöksentekijöiden oli aika astua kehään. Kestävyysvaje jatkui kolmannen erän alussa johtuen Juhon maassa pelaamisesta. Pallo pomppi flipperin lailla pelaajalta toiselle. Kapteeni Niko katseli päämäärätöntä vatulointia hetken, otti pallon oman maalin nurkalla, taisteli itsensä vastustajan maalille ja JYTKY! Juhon tarkka kaukolaukaus upposi vielä nokialaisten verkkoon ja tilanne 4-4 kun peliaikaa jäljellä 5 minuuttia. Oli kuitenkin aika kutsua YPA:n rangaistuspenkille täysistunto, johon Jonathan ja Sakari ottivat osaa. Nokialaiset eivät onnistuneet viidellä kolmea vastaan, mutta neljällä viittä vastaan nokialaiset siirtyivät 4-5 johtoon kun peliaikaa jäljellä alle 2 minuuttia. Nikon syötöstä Artturi sai kuitenkin maalattua loppulukemiksi 5-5, joten tämäkin kiista päättyi poliittiseen sopuun tiukkojen neuvotteluiden jälkeen.

YPA – Ilves 2-5

Toisessa pelissä vastaan asettui Ilves, jonka joukkoihin kuului moni tuttu ylöjärveläinen pelaaja. Saimme peliin hyvän alun, kun Niko maalasi reilun minuutin pelin jälkeen. Ilves kuitenkin tasoitti ensimmäisen erän lopussa, joten erätauolle 1-1 lukemissa. Toinen erä kuitenkin ratkaisi pelin sillä Ilves onnistui tekemään erässä kolme maalia YPAn jäädessä nollille. Kolmas erä jälleen 1-1 tasalukemissa, joten lopputulos Ilvekselle 2-5. Tässäkin pelissä rangaistuspenkki tuli YPA:lle tutuksi, mutta Ilves onnistui sen välttämään.

Kahdessa pelissä oli kahden minuutin rangaistuksia yhteensä 9 kpl, eli 18 minuuttia. Näitä pitää pystyä vähentämään jos haluaa YPA:n nimen voittajakenttään ensi turnauksessa.

 

04-Pojat, Sininen

04- poikien eliittisarjan karsinnat jatkuivat ”koti” turnauksella Ylöjärven Urheilutalolla. Vaikka kyseessä oli kotiturnaus, ei pelipaikka ole kovinkaan mieluinen. Pieni kaukalo ja pomppuinen parketti alusta ei tuo joukkueemme parhaita puolia esille.

Ensimmäisessä pelissä jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin. Peli jatkui sisukasta ja hyvin liikkuvaa KU-68 vastaan. Edellinen peli voitettiin 13-3 Muuramessa, tällä kertaa tulos oli 9-3 voitto. Peli oli tiukempi kuin edellinen ja pysyi tiukkana vääntönä loppun asti. KU-68 maalivahdin huippu pelastukset ja tolpat pitivät pelin tiukkana. Pelillisesti KU-68 oli myös paremmin  mukana kuin viikko sitten ja sai aika-ajoin luotua painetta meidän päätyyn. Pelillisesti emme tässä pelissä kyenneet kuin rutiini suoritukseen. Oman pään lähdöt olivat hitaita ja näin ollen KU 68:n aktiivinen prässi aiheutti pelin avaamiseen välillä suuria ongelmia. Kuitenkin tärkeä voitto ja näin ollen voisimme siirtää katseet seuraavaan peliin.

Seuraavassa ottelussa vastaan tuli O2 Jyväskylästä. Tämä peli ei kovin hyvin lähtenyt liikkeelle. Pari pomppua meidän maalin edustalla ja O2 oli johdossa 2-1. Tämä ei kutenkaan YPA:laisia lamaannuttanut ja pian siirryttiin 3-2 johtoon. Nämä olivat myös ensimmäisen erän lukemat. Toiseen ja kolmanteen erään parannettiin selvästi. Omanpään lähtöihin saatiin taas nopeutta ja näin ollen saatiin käännettyä paine vastustajan päätyyn. Tämä alkoi tuottamaan tulosta ja vastustajan maaliverkko rupesi pullistelemaan. Voitto 13-3 ja ”koti” turnauksesta täydet pisteen.

 Viikon päästä jatkuu ”parkettimaratoni”, tällä kertaa Kangasalla. Kangasalla ratkaistaan lohko- voitto. Tästä kilpailee meidän kanssa Muury, joka on kolmen pisteen päässä meistä.