03-pojat Forssan reissulla

19.1.2016


Tuomisina niukka ja reilumpi tappio

YPA03 – Steelers JSB, Forssa Kirkassilmäareena 17.1.2016 (7-9)

Sunnuntai aamu aukeni kireässä pakkaassäässä ja edessä oli jännittävä matka Forssaan Kirkassilmäareenalle. Luvassa salibandyntäyteinen päivä ja uusia mielenkiintoisia vastustajia. Vain viikko edellisestä turnauksesta ja kaikki pelimiehet jalkeilla valmiina antamaan kentällä parhaansa joukkeen voiton sinetiksi. Joukkueessa debytoi tänään uusi soturi - Urho. Kaikki on siis valmista.

Ottelu alkaa vauhdilla ja YPA ottaa välittömästi kuskin paikan kun Mark huudattaa yleisöä ajassa 0.23. ja vie YPAn 1-0 johtoon komealla vedolla. Maalin jälkeen peli on sekavaa ja Miikka joutuu tekemään useita hienoja torjuntoja. YPA hallitsee kuitenkin hienoisesti rikkonaisen tuntuista peliä. Peli on väkinäistä, eikä pallo liiku toivotulla tavalla mestarilta toiselle. Steelers tulee kipakoilla vastahyökkäyksillä, jotka kuitenkin selvitetään mallikkaasti. Pallo pomppii Steelersin alueella ja Luca ottaa pallon alas laittaen kroppansa likoon ja näkee samalla vapaana olevan Jollan, joka sijoittaa ammattimaisen viileästi pallon maaliin ja tilanne 2-0. Peliä ei ehdi kulua kuin puoli minuuttia kun Luca ajaa pallolle ja jättää taitavasti Waltterille ja raudanluja kuti menee maaliverkon perukoille ja tilanne jo mukavan tuntuisesti 3-0. YPA on kuitenkin maalinsa jälkeen varomaton ja vastahyökkäys poikii vedon maalille ja ohjaus aivan Miikan edestä onnistuu ja tilanne 3-1. Steelers saa maalistaan virtaa ja Mark joutuu pelastamaan pallon potkulla aivan maaliviivalta – tuomarien asiaan puuttumatta – meidän onneksemme. Urho taistelee komeasti hyökkäyspäässä ja täyttää paikkansa hienosti. Pian Lucaa rikotaan ja tuomiona rankkari. Veto hiuksen hienosti yli ja YPA ylivoimalle aivan erän loppuhetkillä.

Toinen erä alkaa YPAn nihkeällä ylivoimalla. Pallo ei liiku ja polttaa pelureiden lavassa. Jolla päättää ratkoa tilanteen itse ja raastaa itsensä vetopaikkaan tuloksena 4-1 ylivoimamaali YPAlle. Heti maalin perään Artturi nousee puolustuksesta voimalla ja vetää puolen kentän jälkeen ylämummoon jo 5-1 johtomaalin ja peli tuntuu olevan selkeästi hallussa. YPA vie peliä, mutta näyttää aivan kuin jalkaa olisi vähän nostettu kaasulta. Tuloksena Steelersin kavennus 5-2. YPA hakee vimmatusti lisää maaleja ja Aaro tuo palloa ylös ja syöttää avopaikkaan, mutta viimeistely ei ota onnistuakseen. YPA taistelee omassa päässä ja tuloksena rangaistus, jonka Steelers hyödyntää ja tulee peliin mukaan aivan uudella innolla 5-3. Aaro nousee jälleen pelimiehen lailla ja lataa komean vedon ja pallo maalissa – tulostaululla lukemat 6-3 kun pelikello näyttää 25 minuuttia. Erän loppu väännetään ankarasti ja Steelers hakee takaa-ajoa raivokkaasti.

Kolmanteen erään Steelers on päättänyt laittaa peliin kaikki mitä pakista löytyy. YPAn vaihto venähtää pitkäksi ja selkä oikenee – tuloksena kavennus 6-4. Kavennusmaali näyttää jostain syystä murskaavan YPA:n selkärangan ja pian tilanne on jo 6-6 ja on aika ottaa aikalisä kun kolmas erä on puolessa välissä. YPA hyökkää rohkeasti, mutta puolustustöihin ei ehditä ja Steelers ensi kertaa ottelussa johtoon 6-7. YPA on päättänyt että luovuttaminen ei ole ratkaisu ja Jolla nostaa hyökkäystä ja Mark viimeistelee tasoituksen 7-7 kolme minuuttia ennen ottelun päätössummeria. Toivo voitosta herää jälleen eloon. Steelers on kuitenkin viimeisillä minuuteilla sitkeämpi ja halukkaampi ja tekee tarvittavan johtomaalin puhtaalla tahdolla ja YPAn epäonnella. Hämmentynyt ja pettynyt YPA joutuu antautumaan vielä kerran ottelun viimeisellä minuutilla ja lopputulos katkera ja kirvelevä 7-9 Steelersille.

Tehot: Jolla 2+1, Mark 2+0, Luca 0+2, Artturi 1+0, Aaro 1+0, Waltteri 1+0, Miikka 0+1, Aku 0+1

YPA03 - FBC Dux, Forssa Kirkassilmäareena 17.1.2016 (0-12)

Päivän toisessa ottelussa vastaan asteli edellisellä kaudella eliittisarjan playoffeihin kilpasarjan ja karsintojen kautta taistellut Dux Jyväskylästä. Pelien välillä oli kolmen tunnin tauko, jonka pojat käyttivät täysillä latautumiseen ja edellisen pelin nollaamiseen, jotta Duxille voitaisiin antaa mahdollisimman kova ja taisteleva vastus – olihan kyseinen joukkio voitettu edellisessä kohtaamisessa Ylöjärvellä menneellä kaudella.

Peli alkaa ankaralla taistelulla ja Dux näyttää välittömästi että nopeutta ja voimaa löytyy niin suorilla, kuin nurkkaväännöissäkin. Petteri saa maalilla venyä heti alusta asti hienoihin torjuntoihin. Ilmeisesti ensimmäinen ottelu on edelleen YPA-pelureiden mielen pohjalla – niin väkinäseltä ja vaikealta peli näyttää eikä sitä helpota yhtään että lähestulkoon jokainen kaksinkamppailu hävitään  selkeästi. Petteri pitää ensimmäiset minuutin joukkuetta pystyssä – muun ryhmän lähinnä katsellessa peliä. YPA kestää sekuntia vaille kolme minuuttia ennen ensimmäistä takaiskua ja ottelu näyttää heti valmiilta. Taisteluasennetta YPA esittelee väläyksittäin vastahyökkäysten muodossa, mutta epäonneksi ne jäävät kuitenkin vaille tulosta. Varsinkin puolustuspäässä työntekoon ei riitä voimia eikä ajatusta tällä kertaa riittävästi. Petteri taistelee urheasti kaksi erää lähes yksin, kunnes Duxin sarakkeessa on täynn 12 maalia ja YPAlla pyöreä nolla ja kotimatka voi alkaa. Kaikki kunnia Duxille vahvasta esityksestä. YPAlla seuraavan kerran kasvojenpesutilaisuus kahden viikon päästä samalla areenalla, samaan aikaan ja samoja joukkueita vastaan.

Tehot: -