YPA 04 salibandyjuniorit TFT:n pronssille!

8.5.2016


04-pojille lisää menestystä mainioon kauteen.


YPA 04:n jo perinteiseksi muodostunut kevät tapahtuma Tampere Floorball Tournament pelattiin Ylöjärven liikuntakeskuksella. Tämä oli jo neljäs kerta, kun YPA:laiset osallistuivat 04 -ikäluokan karkeloihin. YPA:lla on myöskin aikaisemmista turnauksista menestystä kullan ja hopean merkeissä, joten odotukset olivat jälleen korkealla! Turnaukseen oli osallistunut kymmenen joukkuetta 04 ikäluokan kilpasarjaan. Joukkueita oli aina Oulusta, Kokkolasta, Hämeenlinnasta, Loviisasta, Tampereelta, Vesilahdelta ja tietenkin Ylöjärveltä. Taas oli taso turnauksessa kova ja saataisiin laaja kattaus muiden alueiden salibandyn tasosta.
Ensimmäisenä meillä oli vastassa Merikoski West Oulusta. Aikaisemmin tätä joukkuetta emmme olleet kohdanneet, joten jännityksellä odotimme kuinka peli käynnistyisi. Alussa oli pientä jännityksen aiheuttamaa haparointia ja vastustaja pääsi luomaan painetta meidän päähän. Kävi nopeasti selväksi, että Merikoski pelaa vauhdikasta salibandyä. Vauhti oli pelissä kova, mutta pian pelin hallinta kääntyi YPA:lle. YPA pelasi hienoa joukkuepeliä, syötöt lähtivät nopeasti ja tarkasti. Laukauksia sateli vastustajan maalille ja tolpat kolisivat. Pian pallo löysi sopivan välin ja 1-0 johto- maali oli tosiasia. Maali oli hieno Oliverin oivallus huomata, että maalivahti oli unohtanut pienen raon jalan ja tolpan väliin. Maalin takaa 1-0 johto-osuma. Tämän jälkeen Kasperi onnistui  kahdesti. Ensin Valtterin esityöstä 2-0 ja pian tämän jälkeen 3-0 maali oli tosiasia. Nämä olivat luvut myös ensimmäisen erän jälkeen. Toinen erä meni myös YPA:lle. Maalin teossa ei kuitenkaan onnistuttu kuin kerran, vaikka paikkoja olisi ollut useampaankin. 4-0 Valtterin viimesteillessä nämä luvut pelin loppupuolella. Hieno peli koko joukkueelta ja varsinkin puolustus- ja maalivahtipeli olivat rautaa tässä pelissä kuten luvuista näkee. Turnaus auki siis voitolla.
Seuraavana oli vastassa Pisku Hämeenlinnasta, joka koostui HPK:n jääkiekkojunioreista. Mukana oli myös Steelersistä tuttu salibandylupaus. Tämä peli oli todella vauhdikas. Pelissä oli niin kova tempo, että pallo ei aina oikein tahtonut pysyä mukana. Pisku pääsi onnekkaasti ensimmäisessä erässä johtoon, kun kenttämestarin erikoinen pomppu vei pallon laidasta suoraan keskelle kenttää Piskun pelaajan lapaan. 1-0 Piskulle hienolla viimeistelyllä ja syöttäjänä ”kenttämestari”. Kauaa ei Pisku saanut johdosta nauttia, kun Valtteri runttasi Kasperin laukauksen karat sisään. Peli 1-1 ja siirryimme toiselle erätauolle punomaan uusia juonia. Erätauolla kannustettiin poikia reagoimaan hieman aktiivisemmin irtopalloihin ja teroitettiin peliasennon merkitystä. Toinen erä oli tasaista ja vauhdikasta peliä. Saimme ylivoiman Piskun pelaajan pelatessa jääkiekkomaisin ottein ja taklaten puolustajamme kanveesiin. Ylivoimalla, emme oikein saaneet kuvioita toimimaan, joten kapteenimme Arttu otti vastuun harteilleen. Huimien pyöräytyksien jälkeen Arttu laukaisi meidät 2-1 johtoon. Loppu oli Piskun vahvaa pyöritystä ja lopussa jouduimme vielä alivoimalle, mutta kestimme loppuun asti maalivahtimme Joonan huikeiden torjuntojen ja uhrautuvan puolustus pelimme asiosta. Arvokas voitto 2-1, ja näin ollen olimme C lohkon ykkönen ja saisimme A- lohkon kakkosen vastaamme puolivälieriin.
Puolivälierä pelattiin vielä samana päivänä ja vastaan tuli Merikosken toinen joukkue Merikoski Wild. Joukkue oli sama, joka vei viimevuonna pronssin Särkänniemi turnauksessa meidän nenän edestä, joten meillä oli kalavelkoja maksettavana Merikoskelle. Peli oli taas vauhdikasta, ja hallinta oli taas YPA:lla. Maaliteko vain osoittautui vaikeaksi. Vastustajan maali oli kuin noiduttu ja pysyi puhtaana painostuksestamme riippumatta. Erän loppupuolella Matin huikea laukaus etukulmasta sisään osoittautui todella tärkeäksi. Tämä vapautti YPA:laisten peliä ja maaleja rupesi syntymään tasaisesti. Ensin Onni Aapon syötöstä, sitten  Eero Valtterin syötöstä jne. Peli päättyi lopulta 5-0 YPA:n voittoon. Tie raivattu välieriin, jossa vastaan tulisi Nibacos Kokkolasta. Viime vuonna voitimme Nibacoksen finaalissa, joten Nibacoksella oli kalavelkoja maksettavana meille.

Ensimmäisen päivän pelit olivat tasapainoista suorittamista, niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa. Kolmessa pelissä meille tehtiin vain yksi maali ja sekin syntyi onnekkaasti. Tästä oli hyvä lähteä kotiin latailemaan akkuja ja valmistautumaan huomiseen välierään.
Aamulla taas saapuminen hallille ja vamistautuminen peliin, ja pojat kentälle tositoimiin. Painotimme valmistautumisen tärkeyttä ja pelin alkua. Hyvä lähtö peliin pitäisi saada. Toisin kuitenkin kävi. Aloituksesta häviö, pallo ja paine siirtyi heti meidän päätyyn. Pallo pelattiin päädystä viivalle pakille, syöttö maalin takakulmalle ja suoraan syötöstä tyhjiin hölmistyneiden YPA:laisten silmien edessä. 1-0 Nibacokselle, kun 20 sekuntia pelistä oli pelattu. Ei tosiaankaan sellainen alku pelille kuin oli ajatus :(  Taistelu kuitenkin oli jo alkanut ja nyt pitäisi saada poikien leuat ylös ja aloittaa taka-ajo. Peli tasoitettiinkin nopeasti, kun Valtteri sijoittaa maalin edestä Kasperin laukauksen karat sisään. Nibacos oli tänään kyllä huikealla pelipäällä ja hallitsi pelin alun tapahtumia. Pienen nukahduksen seurauksena vastustaja siirtyy taas nopeasti johtoon. Hetken päästä maaliverkko soi taas meidän päässä ja peli on 3-1.  Peli aaltoilee ja pikkuhiljaa YPA alkoi pääsemään peliin mukaan. Eero aloitti takaa ajon kaventaen pelin 3-2 :een. Ote alkoi siirtymään YPA:lle ja paine siirtyi vastustajan päähän. Kunnes tuomari astui ratkaisevaan rooliin ja puhalsi täysin aiheettoman jäähyn meille. Pallo osui pelaajamme päähän, niin, että pelaaja ei palloa missään vaiheessa nähnyt, tästä kuitenkin jäähy päällä pelaamisesta. Nibacos sai siis ylivoima pelin ja siirtyi ylivoiman aikana 4-2 johtoon. Taas oltiin kahden maalin takaa ajo asemassa. Erän lopussa taas tuli meille jäähy ja toinen erä jouduttaisiin aloittamaan alivoimalla. Erätauolla luotiin uskoa ja todettiin, että tapetaan jäähy ja tehdään muutama maali ja voitetaan peli. Jäähy tapettiin ja sitten aloitettiin ”maalinteko”. Ensi Valtteri pamauttaa huikean vedon – tolppa; jälleen sama kaveri asialla, mutta maalivahdin paraati pelastus yläkulmasta; Onni ajaa keskeltä sisään ja huikea veto poikittaisliikkeestä, mutta jälleen maalivahti torjuu, tällä kertaa maskilla. Peli jatkuu näin tovin ja aika rupee kellossa loppumaan. Ja sitten taas tuli meille jäähy ja tähän päälle toinen käytös kakkonen. Peli oli sillä selvä! Ensin tuomarit kuluttivat kellosta 40 sekunttia kaikkeen muuhun kuin peliin. Kellossa aikaa jäljellä n. 2 min, kun peli vihdoin taas käynnistyi 5:llä 3:ea vastaan. Tämän ylivoiman Nibacos hyödynsi ja vie pelin 5-2. Peli hävittiin huonoon alkuun, missä Nibacos teki ratkaisevat maalit. Emme kyeneet aivan huippu peliin tässä kamppailussa. Kun vastassa on maailman luokan joukkue, niin hyvä peli ei tällä kertaa riittänyt finaaliin asti.
Pettymyksen jälkeen katseen siirrettiin pronssipeliin. Vastassa oli taas Pisku, joka oli hävinnyt tiukan väännön KooVeelle 2-1.
Pronssipelistä odotettiin tiukkaa. Vastustajan liike ei kuitenkaan ollut eilisen pelimme tasolla. Peli oli pääasiallisesti vastustajan päässä. Numerot pysyivät kohtuullisen tiukkoina toiseen erään asti vain huonon viimeistelymme johdosta. Pisku meni ensin 1-0 johtoon. Tämä kuitenkin kuitattiin Eeron maalilla, jossa esityön teki Kasperi. Sitten Aapon superlämäri suoraan Onnin syötöstä painui sisään. Tämän Pisku vielä tasoitti 2-2:een. Toisessa erässä YPA hallitsi peliä täysin vei erän 4-0 ja näin koko ottelun 6-2. Tässä pelissä pystyimme parantamaan peliä loppua kohden hienosti ja näin ollen voitimme ansaitusti Pronssi mitalit kaulaan!
Hyvä turnaus kaikilta ja ansaitusti Pronssia. Pelasimme oikeastaan, vain yhden 5 minuutin heikomman jakson Nibacosta vastaan, muuten turnaus oli todella hyvää tekemistä koko joukkueelta!