Pesisliikkari
![]() |
KUNNARIKETUN PESISLIIKKARI
Ylöjärven Pallo / pesäpallojaosto järjestää tänä vuonna Kunnariketun pesisliikaria. Konsepti on uusi ja valtakunnallinen.
MITÄ ON KUNNARIKETUN PESISLIIKKARI
Kunnariketun pesisliikkarissa Kannustetaan monipuoliseen liikunnallisuuteen kannustaminen, ryhmässä toimimisen opettelu sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen omaksuminen leikin varjolla. Pesisliikkarissa lapsi oppii motorisia perustaitoja sekä pesäpallon alkeita leikinomaisesti ja lapsilähtöisesti. Liikunnallisuuden lisäksi tuokioissa opetellaan joka kerta tunne- ja vuorovaikutustaitoja.
Kunnariketun pesisliikkarin ohjaajat ja vastuu ohjaaja ovat koulutettuja tehtäväänsä.
Pääteemoina ovat:
LIIKUTTAMINEN Innostaa lapset jo pienestä pitäen liikunnalliseen elämäntapaan
TUNTEET JA VUOROVAIKUTUS Tunne- ja vuorovaikutustaidot liikuntataitojen rinnalla
KASVATTAMINEN Yhdessä tekeminen, ryhmässä toimiminen, uudet kaverit
SISÄLTÖÄ KOKO PERHEELLE Tuetaan perheiden yhteistä liikkumista kotona
KENELLE
Kunnariketun pesisliikkari on 3–6-vuotiaille suunnattu liikuntaleikkikoulu, jossa kannustetaan lapsia aktiivisuuteen ilon ja onnistumisten kautta.
MITÄ, MISSÄ ja MILLOIN
Kunnariketun pesisliikkari alkaa 17.9. klo 17.00 Kauraslammen koulun 3 liikuntasalissa (Kuusistontie 1, 33480 Ylöjärvi). Kulku liikuntasaliin Kuruntien puoleisesta ovesta.
Liikkaria on 1 x vko 1 h. Syyskausi kestää aina joulukuun 17 päivään asti.
Kunnariketun pesisliikkarin tuntisuunnitelmissa toistuu sama rakenne jokaisella tunnilla.
- Alkutuokio
- Alkuleikki
- Pienryhmät: lajitaidot / motoriikka/ tunnetaidot / peliosio
- Peliosio / tunnetaidot
- Lopputuokio
Liikkarin kesäkauden hinta on 50 € + pesispassin 14,50 €
Kesäkaudella mukana olleet eivät maksa enään pesispassia uudestaan. Tähän on erillinen linkki.
Hinta sisältää:
- Kotitehtävävihot liikkarilaisille
- kannustetaan liikkumaan yhdessä perheen kanssa.
- Suoritusmerkinnät Kunnarikettu –tarroilla
ILMOITTAUTUMINEN
Jos olit kesällä mukana liikkarissa käytä tätä linkkiä:
https://www.suomisport.fi/events/3a8970de-6f4c-4cb3-ba37-677dc9fbac2e
Uudet pesisliikkarilaiset, käytä tätä linkkiä:
https://www.suomisport.fi/events/d4236491-93a3-40aa-95b2-46274939234d