Pomarkku vei ensimmäisen lohkofinaalin supervuorossa

23.8.2013


Maakuntasarjan lounaislohkon finaalit käynnistyivät YPA:n vieraillessa torstaina Pomarkussa. Kotijoukkue voitti ensimmäisen loppuottelun 2-1 (2-5, 8-2, 1-0).

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasaista vääntöä. Kotijoukkue Pyryn johtaessa 1-0 YPA sai jakson kaksi ensimmäistä juoksuaan harhaheitoilla kolmannessa vuoroparissa. Neljännen aloittavalla Topi Kokkonen sivalsi kakkosjatkeelta läpi kunnarin ja yhden tavallisen juoksun arvoisesti, jonka jälkeen toi vielä tuplajuoksun Arto Paanasen lyömänä. Kotijoukkue sai viimeisen tasoittavallaan aikaiseksi vain yhden kavennusjuoksun lyömällä merkistä väliin. YPA:n ulkopeli toimi haastavalla Pomarkun hiekkakentällä ensimmäisellä jaksolla mallikkaasti, palkintona ansaittu jaksovoitto.

Toisella jaksolla YPA:n sisäpeli hyytyi totaalisesti kotijoukkueen parantaessa omaansa selvästi. Jakso oli alusta asti täysin Pomarkun hallinnassa ja lukemat täysin oikeutetusti selkeät 8-2. Supervuorossa YPA aloitti sisältä ja kolmostilanne saatiin kuin saatiinkin aikaan. Miestä ei kuitenkaan saatu kotiin asti, joten Pomarkku pääsi yrittämään voittojuoksun tekoa omalla lyöntivuorollaan. Taululla oli jo kaksi paloa kun pallo lyötiin merkistä väliin. YPA:n 3-koppari Aki Heittola yritti vielä hyvin tulla riskillä palloa vastaan, mutta vastustamaton lyönti livahti räpylän alta. Supervuoro näin kotijoukkueelle 1-0 ja koko ottelu jaksoin 2-1.

Lounaislohkon voittaja ratkaistaan paras kolmesta -systeemillä, eli kaksi voittoa tarvitaan pääsyyn suomensarjan nousukarsintaan länsilohkon voittajaa vastaan. Pomarkku otti siis kotonaan ensimmäisen voiton, toinen finaali pelataan lauantaina 24.8. klo 13 Hämeenkyrössä ja mahdollinen kolmas ottelu sunnuntaina 25.8. taas Pomarkussa.

YPA:n kokoonpano ja tilastot (lyödyt/tuodut):

1. Oskari Uusitalo 2V (0/1)
2. Kalle Kuukka 3V (0/0)
3. Sami-Petteri Virtanen L (1/1)
4. Topi Kokkonen 3P (1+1/2)
5. Heikki Ojaniemi 1V (0/0)
6. Niko Kaunisto 2P (0/0)
7. Jari Vatanen 2K (0/2)
8. Markku Hännikäinen S (0/1)
9. Aki Heittola 3K (0/0)
10. Arto Paananen (2/0)
11. Jouni Laitinen (0/0)
12. Juho Syrjälä (0/0)
Harhat 2