B-pojille maukas voitto tärkeässä pelissä

16.10.2013


Voiton myötä mahdollinen sarjavoitto ja paikka Eliittisarjan karsintaa.

KihU - YPA 2-3

B-pojat suuntasi syysloman aluksi Pitkäjärvelle päättämään varsin vahdikkaalla
ohjelmalla alkaneen karsinnan parkettitaistolla KihU:a vastaan. Valmentajien onneksi vastapuolen valmentaja piti suurelta osin huolen äänenkäytöstä niin että omatkin palaajat osasi ohjeiden perusteella seurata miehiään.


Ensimmäisen erän ainoa osuma nähtiin puolivälissä, kun pallo pomppasi onnekkaasti
sisäänlyönnistä etukulmaan. Tappiotilanne ei kuitenkaan hermostuttanut ypalaisia
vaan samalla taktiikalla jatkettiin toiseen erään. Tilanteisiin nähden ansaittu
tasoitus saatiin erän viime minuuteilla, kun Johannes laukoi maalivahdin kulmaan
torjuman pallon sisään olemattomasta kulmasta.


Ratkaisun ensisävelet saatiin 3:nnen erän puolivälissä kun Santeri laukoi yv:n
päätteeksi Teemun syötöstä 2-1 johtomaalin. Päivän teeman mukaiseti sekin
kimposi onnekkaasti puolustajan jalasta sisään. Minuuttia ennen loppua Niko laukoi 3-1
johtosuman takanurkkaan Santerin syötöstä eikä KihU:n kavennusmaali
lähietäisyydeltä 25 sekuntia ennen voittoa estänyt sarjan päätöstä
voittoisasti.

Koska liiton tulospalvelu oli hieman puutteellinen ja viimeinen kierros kesken,
niin jäimme veilä jännittämään oliko sarjan lopputuloksena 1 sija ja sitä
kautta karsinta tulevana viikonloppuna Eliittisarjaan vai harmillinen
lohkokakkosen paikka.

Tehot :
Santeri 1+2, Johannes 1+0, Niko V. 1+0, Teemu 0+1