Naiset voittivat niukasti maakuntasarjassa

30.5.2005

Sunnuntaina 29.5. Koulupuistoon naisten vieraaksi saapui Saarijärven Pullistus. Yli kaksi ja puoli tuntia kestänyt ottelu päättyi jännittävien vaiheiden ja kahden kotiutuskisakierroksen jälkeen YPA:n voittoon 2-1 (8-4, 5-15, 1-1, 5-4).

YPA hallitsi ottelun ensimmäistä jaksoa selkeästi alusta ast ja vei sen nimiinsä 8-4. Toisella jaksoilla Saarijärvi aloitti lyönnit ja takoi heti ensimmäisessä sisävuorossa 7 juoksua. Kun YPA taas hölmöili sekä omat sisä- että ulkovuoronsa, oli toinen jakso selkeästi vieraitten.

Supervuoropariin mennessä Saarijärvi löi ensin yhden juoksun. YPA onnistui tasoittamaan pelin omassa sisävuorossaan kahden palon tilanteessa. Kolmas palo syntyi kolmospesälle vain hetkeä myöhemmin kun Maiju Koivunen oli kirmannut kotipesän turvaan ja näin siirryttiin kotiutuskilpailuun.

Kotiutuskisan aloitti Saarijärvi ja pystyi viidellä parillaan tekemään neljä juoksua. YPA onnistui ensimmäisillä kolmella parilla vain kerran ja kun jäljellä oli enää kaksi paria, eroa oli vieraiden hyväksi kolme juoksua. Koko ottelun aikana YPA:n läpilyöntiyritykset olivat olleet heikkolaatuisia ja tilanne näyttikin melko toivottomalta. Elina Sonne kuitenkin asettui lyömään ja puhkaisi kakkosrajan upealla lyönnillä. Elina kiersi kentän, tuloksena kaksi juoksua ja YPA oli taas taistelemassa ottelun voitosta. Viimeisenkin parin onnistuttua Susanna Tölkön kotiuttaessa Marjo Niemisen, kotiutuskisa jatkui.

Saarijärvi ei saanut enää omilla yrityksillään aikaiseksi yhtään juoksua. YPA onnistui ensimmäisellä parilla ja voitto jäi kotijoukkueelle. Harvoin nähdään joukkueen nousevan näin pahasta sillasta enää voittoon, tänään se kuitenkin onnistui.

Maakuntasarjassa YPA:n naiset ovat nyt pelanneet kolme ottelua, joista tuloksena kaksi voittoa ja yksi tappio. Seuraavaksi vastaan asettuu Manse PP. Ottelu pelataan ensi keskiviikkona 1.6. klo 18 Koulupuistossa. Tervetuloa kannustamaan!

YPA:n tilastot (lyödyt/tuodut):

Maiju Helenius 2/1, Elsa Hietaniemi 0/0, Sanna Juutila 2/0, Heini Karjalainen 2/0, Maiju Koivunen 1+1/6, Anna Kovero 0/1, Noora Löytty 3/2, Marjo Nieminen 0/0, Erika Oulasvirta 0/3, Elina Sonne 1/1, Susanna Tölkkö 1/0

YPA:n palkitut:

I Maiju Koivunen, II Anna Kovero