Kiri YPA:a vahvempi maakuntasarjassa

12.6.2005

Jyväskylän Kiri haki voiton sunnuntaina Koulupuistosta naisten maakuntasarjan keskilohkon ottelussa lukemin 0-2 (2-7, 6-8).

Kirin kärki Terhi Rönkä oli pitelemätön ja toi juoksun joka kerta kun kentälle vain pääsi. Viime kaudella Kirittärissä Superpesistä tahkonnut Rönkä menikin kentälle joka lyöntivuorollaan ja toi ottelussa yhteensä 7 juoksua.

YPA:n naiset pelasivat kohtuullista ulkopeliä ja etenkin 2-polttaja Noora Löytty ja 3-koppari Susanna Tölkkö esiintyivät edukseen. Mailan varressa Elina Sonne oli taas kerran aivan omaa luokkaansa ja Marjo Nieminenkin esitti hyviä otteita.

Ensimmäisellä jaksolla YPA onnistui kyllä rakentamaan 3-tilanteita, mutta ei pystynyt niitä hyödyntämään juoksun arvoisesti kuin kahdesti. Kiri käytti tilanteensa tehokkaammin hyödyksi ja voitti jakson 2-7.

Toisella jaksolla YPA sai juoksuja aikaiseksi kuusi kappaletta ja eväitä olisi ollut tehdä vielä toinen mokoma, mutta ratkaisupaikoissa jakson lopulla ei maila käynyt palloon toivotusti. Vieraat onnistuivat kotiuttamaan 8 kertaa ja toinen jakso päättyi tiukkoihin lukemiin 6-8.

Naisten maakuntasarjan seuraava ottelu la 18.6. vierasottelu Saarijärven Pullistus - YPA.

YPA:n tilastot (lyödyt/tuodut):

Maiju Helenius 0/2, Elsa Hietaniemi 0/0, Laura Iso-Antila 1/1, Heini Karjalainen 0/0, Anna Kovero 0/0, Noora Löytty 1/0, Eija Mäki 0/2, Marjo Nieminen 2/1, Erika Oulasvirta 0/0, Elina Sonne 1+2/2, Susanna Tölkkö 1/0

YPA:n palkitut:

I Elina Sonne, II Maiju Helenius