95-"pojille" kaksi voittoa kotiturnauksesta

16.2.2009


Su 15.2. pelattiin Ylöjärven liikuntakeskuksella alemman loppusarjan turnaus, jossa turnausjärjestäjä YPa voitti FCV:n Vaajakoskelta 5-3 ja Pirkkalan Pirkat 9-6.

Aamun pelit ovat yleensä ollet Ypan joukkueelle vaikeita. Peli FCV:tä vastaan ei ollut poikkeus. Ensi erän nukkumisen jälkeen kuitenkin herättiin ja toinen ja kolmas erä voitettiin. Peli oli hienokseltaan koko ajan YPan hallussa ja maalinteon vaikeus piti ottelunumerot tasaisina. Kokonaisuudessaan hyvän pelin pelannut Ypa voitti siis lopulta 5-3. Ottelun tehokkaimmat olivat Samuli Nihti 2+0 ja Janne Rissanen 1+1.

Turnauksen viimeisessä ottelussa vastaan asettui Pirkkalan Pirkat, jotka ovat hallinneet alempaa loppusarjaa. Pirkkalan kone alkoi kuitenkin jo yskiä heidän ensimmäisessä pelissään, jossa KU-68 taisteli tasapelin.

Ensimmäinen erä oli sekavaa peliä ja varmasti ottelun "tärkeys"  näkyi Ypan pelaajien otteissa. Ensimmäinen erä meni Pirkoille 4-2. Toisen erän alussa onnistuivat Pirkat vielä lisäämään johtoaan alivoimalla maalin verran. Sen jälkeen Ypa vastasikin seuraavista seitsemästä maalista. Lopussa Pirkat kavensivat maalilla. Ottelun tehokkaimmat olivat Janne Rissanen 3+2, Samuli Nihti 1+3 ja Niko Mäki-Ketelä 2+1. Joukkueen kapteenin Joonas Vibergin palaaminen pelitehtäviin piristi selvästi joukkueen otteita.

Sarja jatkuu kuukauden päästä. Onnistuneen turnauksen johdosta on alemman sarjan voitto nyt omissa käsissä. Pelit ovat kuitenkin olleet sarjassa sen verran tasaisia, että mikään ei ole itsestään selvää. Pelit voivat mennä vielä vaikka millä lailla ristiin.