C94-pojilla onnistunut kauden avaus

28.9.2009


Lauantaina aloittivat Ypan joukkueista ensimmäisinä 94-syntyneet pojat kautensa. Kotiturnauksesta oli saldona tappio ja voitto.

YPA – Classic (Karelia) Kausi alkoi heti kovimmalla mahdollisella vastuksella, kun vastaan asettui Classic Karelia. Odotettavissa oli hankala ottelu. Alku olikin  aika tahmeaa, kun Classic siirtyi nopeasti 4-0 johtoon. Loppua kohti YPA:n otteet paranivat kuitenkin selvästi. Toinen erä oli jo hyvä ja kolmanteeen erään tehdyt taktiset muutokset toimivat jopa niin hyvin, että YPA voitti kolmannen erän 1-0! Koko joukkueelta kaiken kaikkiaan pirteä ja ennen kaikkea nousujohteinen kauden avausottelu, vaikka Classic K toki pisteet veikin lukemin 2-7.

SPT PaPo-YPa Hyvä avauspeli antoi mukavat lähtökohdat toiseen otteluun. Vastustaja  parkanolainen SBT PaPo oli täysin uusi tuttavuus ja sitä kautta aikamoinen kysymysmerkki.  Nopeasti selvisi,  että kovia pelimiehiä PaPonkin paidasta löytyy. Alkuun tehtiin maaleja vuorotahtiin, mutta ottelun edetessä kapealla materiaalilla pelannut PaPo alkoi tippua kovaa tempoa läpi ottelun pitäneen YPA:n kyydistä.  Joukkueelta kokonaisuutena vahva ja suhteellisen ehjä suoritus, joka palkittiin kauden avauspisteillä loppulukemien ollessa  4-7 YPA:n hyväksi. Tasaisen hyvin pelanneesta joukkueesta on  vaikea nostaa ketään yksilöitä esille.  Tehojen puolesta erottuivat kuitenkin kaksi maalia mieheen värkänneet Miika Ruuskanen ja Samueli Sälli.