Kuuden joukkueen summana viisi pistettä viikonlopulta

27.10.2009


12 pelistä huolimatta saldona oli vain viisi pistettä. Kolme ottelua hävittiin harmittavasti maalilla. Vain A-pojat onnistuivat maalin eron säilyttämään edukseen.

YPA:n C-94 joukkue vieraili sunnuntaina Iittalassa. Vastassa olivat Nokian Krp ja Tampereen Ilves. Tiukan vääntämisen  jälkeen tuloksena oli tasapeli ja niukka tappio.

 YPA – Nokian Krp (1-1) Krp:tä vastaan käyty ottelu oli sanalla sanoen tasainen. Tilanteita oli puolin toisin, mutta maalit olivat äärimmäisen tiukassa. Pisteet menivät lopulta jakoon 1-1 tasatuloksella. Pelitapahtumiin nähden lopputulos oli aika lailla oikeutettu.

Ilves – YPA (2-1) Tämäkin ottelu oli hyvin tasainen, joskin ensimmäistä peliä fyysisempi. YPA pelasi uhrautuvasti ja vastasi Ilveksen fyysisyyteen samalla mitalla. Tuumaakaan ei annettu periksi. Tästä syystä olisikin ollut toivottavaa, että taistelu olisi palkittu myös pisteiden muodossa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan aavistuksen rutinoituneempi Ilves kuittasi pisteet 2-1 lukemin.

  YPan -98 syntyneillä oli kaksi peliä sunnuntaina 25.10.2009 Vammalassa.

YPa-RoPo 9-10
Peli oli hienoa katseltavaa kahden erän ajan ja pojat hallitsivat ottelutapahtumia. Maalinteko onnistui kun pelattiin niin kuin oli sovittu. Kahden erän jälkeen taululla komeilivat lukemat 8-4 YPan hyväksi. Kolmannessa erässä peli hajosi täysin ja RoPo pääsi tekemään maaleja ja meni lopulta ohi. Lopussa YPalta hylättiin vielä yksi maali ja peli päättyi 9-10. Ottelussa tehoilivat Eero Heikkilä 3+0 ja Tuomas Piirainen 0+4 puolustajan paikalta.

PirPi-Ypa 19-2
Pelissä oli ajoittain hyvää yrittämistä, mutta vastustajalla oli kuviot selvästi paremmin mielessä ja PirPi otti selvän voiton. Markus Ahonen pelasi ensimmäisen pelinsä maalissa ja teki monta hienoa torjuntaa. Parhaiten YPan pelaajista onnistui Topias Huhtamäki, joka taisteli kuin herhiläinen eikä päästänyt vastustajia ohitseen. Hieman paremmalla onnella olisi tehnyt pari maaliakin.
Peleissä myöskin Miro Kuivaniemi teki kolme maalia.

 Ypan miesten ykköselle kaksi tappiota sunnuntaina Ylöjärvellä!

Ypa - Awe 4 - 9
Joukkue taisteli hyvin, mutta vastustaja oli parempi selvin numeroin. Vastustaja teki hienoista sommitelmista maalinsa. YPallakin oli omat paikkansa, mutta kaikista paikoista ei onnistuttu yhtä hyvin kuin vastustaja. Ville Kiiala teki hienolla ilmaveivillä rankkarista maalin.
Tehopisteet: Juha Vainiola 2+0 , Olli Louhimo 1+0 , Ville Kiiala 1+0 , Lauri Kalliala 0+1  ja Topi Mäkinen 0+1

Vihuri - Ypa   2- 1
Vastustaja pelasi sumputtamalla oman maalin,  missä he myös onnistuivat. YPa hallitsi pelitilanteita, mutta maalit jäivät tekemättä. Joskus maalinteko on vaikeaa. Jokelan Ville YPan maalissa pelasi loistavasti torjuen monta pahaa tilannetta, esim. kaksi  läpiajoa . Tässäkin pelissä YPa sai rangaistuslaukauksen siinä kuitenkaan onnistumatta.
Tehopisteet: Kiiala Ville 1+0 ja Vento Ville 0+1

 YPan A-poikien sarja jatkui lauantaina Jämsänkoskella,  josta tuliaisina voitto ja tappio. Mikko Välisaari oli hurjassa kunnossa 6+0  tehoilla kahdessa pelissä.

Ypa A - Nicebandy   8-7
Ottelu alkoi tarkalla puolustuspelaamisella ja vastaiskuilla, joista tehtiin
 hyvällä prosentilla maaleja. YPa oli selvässä johdossa kolmannen erän alussa. Pojille tuli ilmeisesti hyvän olon tunne, jolloin pelurit turhaan panikoivat vastustajan onnistuessa ja peli hajosi. Nicebandy pääsi maalin päähän, muttei ohitse.
Tehopelaajat: Mikko Välisaari 5+0, Rasmus Selander 1+ 0, Lauri Kalliala 1+1, Niki Suontakanen 0+2, Joonas Jaksola 1+0 ja Olli Louhimo 1+ 3.

Papo - Ypa A      10 -4
Joukkueelle tuli ensimmäinen huono ottelu sarjassa. Tässä pelissä ei onnistunut oikeastaan yhtään mikään sovituista pelisysteemeistä. Numerot eivät kerro ottelusta koko totuutta. Tasapaksu esitys joukkueelta. Tehopelaajat:  Mikko Välisaari 1+0 , Olli Louhimo 1+1, Lauri Kalliala 1+1 , Teemu Vento 1+0 , Heikki Mannila 0+1 ja Niki Suontakanen 0+1.

 97-pojat pelasivat kauden ensimmäiset pelinsä Forssassa sunnuntaina 25.10. Vaikka YPa hävisi molemmat pelinsä ”rumin lukemin”,  pelasivat pojat kuitenkin hyvin omalla tasollaan ja jaksoivat taistella.

 YPA - Classic 0 - 7. Peli oli tasainen puoleen väliin asti, jolloin Classic teki ensimmäisen maalin. Tässä pelissä pysyimme tavoitteessa, joka oli: Pienempi maaliero kuin harjoituspelissä. (Torstain harkkapeli päättyi 2 - 10).

 RuRu-JSB(Black) - YPA 16 - 0. Kovassa lohkossa viime kauden alueen kakkonen oli pitelemätön. Tulevissa otteluissa vastus ei ole ennakkoarvelujen mukaan yhtä vahva.

 Ysivitosten sunnuntaisen Parkanon matkan tuloksena oli voitto ja tappio.
2-6 tappio kärsittiin vahvalle KOOVEEn ryhmälle ja  9-2 voitto saavutettiin isäntäjoukkue SBT PaPosta.

Alkusarjan sijat 2-4 ratkeavat ensi lauantain kotiturnauksessa Ylöjärven liikuntakeskuksessa AC Nokian, SC Classicin ja YPAn kesken ysivitosten kohdatessa sekä AC:n klo 10 että Classicin klo 16.

Alkusarjan lohkon kakkossija toisi YPan joukkueelle paikan SM-karsintaan. Voittamalla molemmat peli sija on varma.  Pienempikin pistesaldo riittäisi pelien mennessä sopivasti ristiin.