YPalla kiireinen viikonloppu!

15.12.2009


Viikonloppuna oli seitsemällä joukkueella pelejä ja pisteitäkin tuli.

Ypan A-pojille saldona tappio ja tasapeli la12.12.09 Mäntästä.

NiceBandy - YPa A 11-1
YPan A:lle tuli huono startti lauantain otteluihin. Joukkue ei päässyt pelin mukaan missään vaihessa. Välillä joukkue väläytti mutta vain hetkittäin. Joukkue teki ison määrän virheitä, joista vastustaja rokotti isolla kädellä. Maalivahti Riku torjui mitä torjuttavissa oli. Yksin Riku ei voi voittaa otteluita.

YPa A - Aki (Jämsänkoski)  3 - 3
Nyt YPan A pelasi omalla tasollaan  ja sykettä oli sataprosenttisesti koko jengillä. Pojat voittivat kaksinkamppailuita ja kroppa laitettiin likoon joukkueen puolesta. Viimeisenä lukkona  oli Jokelan Ville maalissa. Tähän peliin muutettiin ketjuja vähän ja tulosta syntyi. YPa oli tappiolla kolmannen erän alussa 1-3 . Tiivistäminen kahteen kenttään nosti pojat tasoihin minuutin ennen ottelun päättymistä.

 Näillä kahdella pelillä oli eroa kuin kuulla ja päivällä. Joukkue teki ison ryhtiliikkeen otteluiden välillä. Iso kiitos joukkueelle tästä.
Tehopelaajat: Tomi 1+0 , Olli 2+0 ,Lauri 0+1 , Niki 1+1

Ysivitosten bussikeikka Turkuun tuotti avauspisteet.

Iltapäivämatinea apaattista AC Nokiaa vastaan toi mukavan
8-1 -voiton joukkueen pelattua kurinalaista viisikkopeliä hyvällä
pallon liikkeellä ja etenkin puolustajien ja maalivahdin täydellisen
onnistumisen myötä.
Iltarupeama HirvHe AFC:a vastaan osoitti joukkueen kehittymisen;
alkuun 2-0 -johto, toisen erän jälkeen 3-2 -tappiolla, mutta kolmas erä
vastustajalle 5-0 eli 8-2 -tappio, mutta peli-ilme oli hyvä ja jokainen
pelaaja hoiti velvollisuutensa mallikkaasti.
Paremmalleen ei tule paha mieli hävitä, täytyy vaan parantaa omaa osaamistaan,
jotta voi tasavertaisesti haastaa maan huiput.


Naiset pelasivat Turengissa

Naisten peli Turengissa oli kauden siisteintä ja hallituinta, vaikka ei näkynytkään tuloksissa. Ensimmäinen peli Torspoa vastaan päättyi 9-1 tappioon. Henna-Johanna Marjakoski teki YPan ainoan maalin Vilma Kortelahden syötöstä. Toinen peli oli hieman takkuamista ja päättyi 0-10, jolloin Urbans sai kauden ensimmäisen voittonsa. Normaalisti sentterin paikkaa pelaava Milla Välisaari tuurasi hienosti maalivahteja, jotka eivät päässeet turnaukseen.

97-pojat pelasivat sunnuntaina Pitkäjärven koululla Kangasalla.

Molemmat pelit hävittiin maalilla ja lukematkin olivat samat.

YPa - PirPi 8 - 9

SC Läsimäki - YPa 9 - 8

Yhteistä peleissä oli myös, että toisen erän alussa olimme kuusi maalia häviöllä. Kova loppurutistus ei kuitenkaan tuonut voittoa.

Pisteet: Joonas 5+1, Saku 4+1, Topi 2+2, Arttu 2+0, Ola 1+2, Aaro 1+1, Vira 1+0, Jalmari 0+5, Elias 0+1, Mikko 0+1.

 Ypan miesten kakkosjoukkueelle viikonloppuna voitto ja tappio.

Ensimmäisessä pelissä IkU oli parempi maalein 3-1.Peli oli puolitoista
erää tasaista, jonka jälkeen YPa väsyi ja IkU hallitsi pelitapahtumia.
Lukemat pysyivät siedettävinä YPan maalilla huippupelin pelanneen Lauri
Mäkisen ansiosta. Toki myös YPalla oli paljon maalintekopaikkoja, joista
pallo saatiin maaliin neljä kertaa, joista yksi hyväksyttiin.

Toisessa pelissä vastassa oli Torpedo. Peli oli tasaista ja
maalintekopaikkoja oli vuoron perään. Peli oli vielä puolitoista
minuuttia ennen loppua YPalle 5-3 ja päättyi lopulta YPalle 7-4.

 M40- joukkue avasi pistetilinsä tasapelillä Kaukajärvellä. Edellisessä turnauksessa miespulaa kärsinyt YPa sai tällä kertaa liikkeelle kaksi kenttää, mikä näkyi parempana liikkeenä ja tilanteen rakenteluna.

 Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui XL Turusta. Maaleja tehtiin lähes vuorotellen ja viimeiselle ottelun minuutille lähdettiin YPan aikalisällä turkulaisten tehtyä johtomaalin. Aloitusvoiton jälkeen otettiin maalivahti pois ja haettiin hallitusti tasoitusmaalia. Sen onnistui viisi sekuntia ennen loppua tekemään Arto Paananen. (myös yksi syöttö pelissä) Peli päättyi siten 6-6. Ottelun tehokkain oli Kari Rötsä 2+1.

 Toiseen peliin vastaan asettui Hattelmalan Urheilijat Hämeenlinnasta. Turinointi ottelupaikalla oli selvittänyt, että vastaan asettuisi useita edellisvuoden M35-sarjan Suomen mestareita. YPa aloitti kuitenkin vahvasti ja peli eteni tasaisesti aina 4-5-tilanteeseen, jolloin YPa sai ylivoiman. Tasoitusmaalin sijasta nähtiin valitettavasti kaksi alivoimamaalia ja näin peli päättyi 7-4 HaU:lle.

 Jälkimmäisessä pelissä tehokkaimpia olivat Juha Rötsä 2+1 ja Vaka Telemäki 2+0. Ari-Pekka Onnela toi puolustuspeliin liikettä ja vahvuutta. Muutenkin YPa oli vahvistanut puolustuslinjoja Eero Jurvelinilla pehmeämmän pelaajan siirtyessä laituriksi.

YPa:n -94 –joukkueen jatkosarja  vieraili sunnuntaina Hämeenlinnassa Jukolan koululla. Tuomisina oli täysi pistepotti.

Koovee (kelt.) – YPa  2-14 (0-2,0-6,2-6)

Ensimmäiseen otteluun Kooveeta vastaan YPa lähti selkeänä ennakkosuosikkina. Tällaisessa asetelmassa on aina omat vaaratekijänsä. Onneksi Koovee lähti hölmöilyn tielle tehden samalla ottelun yllättävänkin helpoksi YPa:lle. YPa:n pojilta kaiken kaikkiaan kypsä ja ennen kaikkea tehokas peli. Lopussa YPa kruunasi homman vielä komeasti katkaisemalla pelin ennen täyttä aikaa.

 YPa-WFT  3-2 (1-0,1-0,1-2)

Toisesta ottelusta muodostui varsinainen trilleri. Valkeakoskelainen WFT tiedettiin jo ennakkoon pahaksi vastukseksi ja sitä se tosiaankin oli. Ottelu oli kaiken kaikkiaan hyvin tasainen. Molemmat joukkueet puolustivat tarkasti eikä maaleilla päästy mässäilemään. YPA kuitenkin hallitsi hienokseltaan johtaen pitkään 2-0. WFT tuli kuitenkin kolmannessa erässä vielä väkisin tasoihin. Tasapelin jo häämöttäessä Miika Ruuskanen päästi ypalaiset  piinasta kiskaisemalla loppuhetkillä 3-2 voittomaalin.

 Tehoja tässä turnauksessa kertyi seuraavasti:Miika Ruuskanen 3+4, Riku Tervonen 3+3, Jere Nenonen 3+2, Eero Myllymäki 2+2, Antti Salonen 2+2, Juho Järvenpää 2+0, Samueli Sälli 1+1, Jussi Kaaja 1+0, Joonas Lahti 0+1