YPan salibandy rauhoittuu joulunviettoon

22.12.2009


Edellisenä viikonloppuna vain 97-syntyneillä ja miesten edustuksella oli turnaus. Neljästä pelistä tuli kaksi voittoa, tasuri ja tappio.

97-syntyneillä oli la 19.12. kotiturnaus, jossa joukkue jatkoi äärettömän tiukkoja pelejään.

 

Ensimmäisessä pelissä vastassa oli KU-68, joka vaihteen vuoksi voitettiin maalilla. Peli oli koko ajan tasaista ja kolmannen erän loppupuolella oli YPa kahdenkin maalin johdossa. Näin viime turnauksen kahteen maalin tappioon saatiin lohtua. Peli päättyi siis YPan voittoon 5-4.

 

Toisessa pelissä vastaan asettui RoPo. Tämäkin peli oli äärettömän tasainen ja jännitystä piisasi loppuun asti. Voittomaalit RoPo teki viimeisen viiden minuutin sisällä. Loppunumerot RoPolle 9-7.

 

Turnauksen tehot jakaantuivat seuraavasti: 

Topi 2+1, Elias 3+0, Ola 2+0, Saku 1+3, Aaro 1+2, Joonas 1+1, Vira 1+1, Eetu P. 1+0, Jalmari 0+1, Mikko 0+1

 

Ypan miesten ykkösjoukkue saalisti sunnuntaina kotiturnauksestaan kolme pistettä

AWE - YPA 7 - 7
Tämä peli alkoi vastustajan nopealla maalilla. Se ei haitannut omaa pelaamista vaan YPa keskittyi omaan pelaamiseen. Maalipaikkoja luotiin hyvin ja niistä myös onnistuttiin. Tämä tietää jatkopelejä silmällä pitäen hyvää. Pelin kulku oli tasaista vääntöä molemmilla joukkueilla niin kuin tuloskin  sen osoittaa.
Tehopelaajat: Esa Huiskonen 1+4 ,Juha Vainiola 1+1 , Simo Sinkkonen 3+1 , Topi Mäkinen 1+0 , Jan Järä 1+0 , Pasi Hiltunen 0+1

YPA - VIHURI 8 - 5
Ottelu alkoi pelottavan tavanomaisesti. 2 - 0 eteen ja sitten vasta peli käyntiin. Kaksi erää pelattiin tasatahtiin ja YPan dieselkoneiston käynnistyttyä kunnolla mentiin voittoon. Joukkueen valmentaja ja joukkueenjohtaja olivat tyytyväisiä pisteisiin sarjan kärkiporukoista.

Tehopelaajat: Esa Huiskonen 0+2 , Lauri Kalliala 2+0, Pasi Rissanen 1+0 , Jesse Lähteenmäki 1+0 ,Olli Louhimo 1+0 , Simo Sinkkonen 1+0 , Heikki Henttonen 1+0 , Pasi Hiltunen 1+1 , Topi Mäkinen 0+1 , Jan Järä 0+1 , Tuomo Aunola 0+2 , Ville Kiiala 0+1


 YPAN EDUSTUSJOUKKUE (ja muutkin joukkueet)TOIVOTTAA (toivottavat) KAIKILLE SEURAN PELAAJILLE JA TOIMIHENKILÖILLE OIKEIN RAUHAISAA JOULUA JA UUTTA VUOTTA 2010

   "TSEMPPIÄ KAIKILLE SARJAN LOPPUIHIN PELEIHIN"