Kiireisimmästä viikonlopusta huolimatta ei pisteitä YPAn joukkueille paljoa karttunut

23.2.2010


Lauantaina oli jopa kuudella joukkueella turnauksia. Vain 94-syntyneet saavuttivat voiton. 95-syntyneiden saldoksi tuli kaudella neljäs sija Länsirannikon ja Sisä-Suomen yhteisessä kovassa sarjassa. Huipentumaksi seuran kaiken muun kuin voiton kokenut seniorikaartikin (M40-joukkue) sai pataansa sunnuntaina Hämeenlinnassa.

Valkeakoskelta voitto ja tappio ysinelosille

Ensimmäinen peli oli Trackersia vastaan ja odotettavissa oli tuttuun
tapaan tasainen peli. Peli alkoi YPAlaisittain hyvin ja ensimmäisen erän
jälkeen tilanne oli 2-0. Toisen erän ensimmäinen minuutti oli kuitenkin
hyvin musta ja peli oli nopeasti tasan 2-2. Toinen erä oli sekavaa
pelaamista YPA:lta, mutta kolmannessa erässä peliä saatiin vähän
rauhoitettua ja pisteet YPA:lle lukemin 7-5.

Toinen peli oli sarjakärki Ilvestä vastaan. YPA lähti jälleen peliin hyvin
saaden nopeasti 2-0 johdon. Ilves kuitenkin vei tämänkin kohtaamisen
lopulta aika selvin numeroin 7-3.

Ysivitosten loistava kausi päättyi tappioihin

Ysivitosten Ulvilan päätösturnauksen menestyspaineet katosivat jo ennen
tossujen jalkaan laittoa; FBT Karhut voittivat aamun avauspelissä FBC Turun 3-2 ja poistivat sen pienen mahdollisuuden karsintapeleihin pääsystä.
Kapealla rosterilla (8 kaveria sairaana ja loukkaantuneena) lähdettiin hoitamaan päivää pois ja avauspelissä FBC Turkua vastaan Kolmannen Erän Kummitus tuli taas näyttäytymään ja kentältä poistuttiin 2-9 tappio saaliina.

Kolmen tunnin lounastauon jälkeen RuRu JSB saapasteli kaukaloon vastaan parhaalla rosterillaan ja huomattavasti aamuista paremmalla pelillä saatiin aikaan 4-6 tappio.

Ylemmän jatkosarjan loppusijoitus siis neljäs ja edellä vain Länsirannikon joukkueita, joten tyytyväinen tulee olla homman hoitumiseen. Jäljessä ollaan vielä pallonkäsittelyssä, joten harjoittelutarvetta tulevaan kauteen jäi ihan riittämiin.

Tälle kaudelle hoidetaan vielä TFT- ja Oulu Cupit ja sitten hyvän kesätreenin jälkeen tosissaan haastamaan Länsirannikon ja Etelä-Suomen ikäkausiryhmiä.

Valmentajan tulee nyt sarjan päättymisen jälkeen antaa vilpitön tunnustus taustajoukoille (Jarit, Pasi, huoltajat, mammakerho, vanhemmat) hienosta pyyteettömästä työstä poikien sarjakauden onnistumiseksi.
- ja niin; upea tiu nuoria herrasmiehiä, jotka suorittavan työn tekevät.

 

YPAn edustukselle  maalin tappiot ja lähtöpassit porrasta alemmaksi

1.       Ottelu  Banditos - YPA     6 – 5

2.       Ottelu  Sc Tamko - YPA     4 - 3

YPAn  miehille kaksi kirvelevää maalin tappiota lauantaina Raholasta tuomisina.  Salibandy on joskus tämmöstä. Turnauksessa pelattiin kaksi kohtalaisen hyvää peliä,  mutta palkintoa ei saatu.  Joukkue taisteli mallikkaasti,  mutta se ei riittänyt. Alivoimapeli toimi kiitettävästi ja joukkue teki kaksi av-maalia.  Ei muuta kun selkä pystyyn vaan ja eteenpäin!  Joskus kirpaisee ja syvältä. Joukkueenjohto on tyytyväinen joukkueen taisteluilmeeseen, kaaduttiin saappaat jalassa ( suomeksi sanottuna ).Kaikille mukana olleille pelissä ISO KIITOS!

Tehopelaajat: Lauri 3+0 , Simo 1+2 ,Tuomo 1+2 , Jan 0+2 , Artsi 1+2 , Heikki 1+0 ja Mikko 1+0


97 -pojat pelasivat Parkanon urheilutalolla lauantaina.

 

Valitettavasti vastustaja oli taas parempi, vaikka poikien pelissä ei moitittavaa ollutkaan.

 

Vakituinen maalivahtimme Joona oli molarileirillä ja Atte paikkasi hyvin hänen paikkansa, vaikka ei aikaisemmin peleissä ole maalissa ollut.

 

YPA - SCU 2 - 7

Molemmat maalit teki Joona, Aaron syötöistä.

 

KihU - YPA 7 - 3

Maalit: Ola, Topi ja Mikko

Syötöt: Jalmari, Vira

 

M40-joukkue Hämeenlinnassa sunnuntaina

Eka pelissä pelattiin sarjaa johtavaa KoPoa vastaan. Kahden hyvän erän jälkeen tilanne oli 1-1. Kolmannessa vastustaja onnistui pari kertaa maalinteossa, jonka jälkeen otettiin isompia riskejä. Seurauksena oli tylyt loppulukemat 8-2 Kopolle.

Toisessa pelissä vastaan asettui paikallinen HaU. Peli alkoi ikävästi vastustajan tehdessä eka maalinsa vain kuuden sekunnin jälkeen. Vahvaa fyysistä peliä laajalla materiaalilla pelannut HaU vei pelin lopulta ansaitusti 8-3. Pappakaartista kunnostautui jälkimmäisessä pelissä aina terhakas Eero Jurvelin tekemällä kaksi maalia.

 98- ja 99-syntyeille tappiot

Nuorimmat 98- ja 99-syntyneet pojat pelasivat Pirkka-hallissa ja Hämeenlinnassa. Vaikka voittoja ei tullutkaan, niin tietää puskaradio kertoa, että peli on kehittynyt ja pienimmät onnistuivat maalinteossa paremmin kuin kertaakaan aikaisemmin tänä vuonna.