Kaikki joukkueet terävällä pelipäällä

19.10.2010


Naisilla ensimmäinen turnaus takanapäin

 

B-94-pojat

 

SB Luja - YPA  6 -0

 

Ottelu oli kokonaisuudessaan Lujan hallinnassa, mutta tiiviin puolustuspelin
ansiosta lukemat säilyivät siedettävinä. Ensimmäiset kaksi erää joukkue jaksoi puolustaa ja
kääntää peliä vastaiskuista kohti Lujan maalia. Tilanteiden viimeistelyssä ei vaan onnistuttu.
Maalittoman toisen erän jälkeen sai Luja maalihanat auki ja vei viimeisen erän lukemin 4-0.

 

WFT - YPA  1- 2

 

Tutun vastustajan kanssa pelattiin taas kerran tiukka ottelu. Pallo pomppi, eikä
hyvin organisoituihin hyökkäyskuvioihin päästy kiinni. Joukkue siirtyi johtoon
1.45 min pelin jälkeen ylivoimamaalilla. Maalin tekijä oli Miika, syöttäjä Riku. Jatkoa saatiin
maalinedustilanteen loppuun saattamisella erän puolivälissä (Juho, Olli). Ensimmäisen erän lopussa
WFT kavensi pelin lukemiin 1-2. Enempää maaleja ei nähty ottelussa tehtykään.
Pelin lopussa viimeisellä minuutilla otetut kaksi jäähyä olivat sotkea kuvioita.

MII

 

YPA II - Vihola Visars 6-4

 

Ensimmäisessä ottelussa kaatui Visars lukemin 6-4. YPA hallitsi palloa aikalailla täydellisesti . Vastustajat tyytyivät nopeisiin vastahyökkäyksiin, jotka kilpistyivät viimeistään maalivahti Antti Kemppiin. Muutkin C-nuoret osoittivat ennakkoluulotonta peliä. Osoituksena tästä neljä YPA:n  maaleista kirjattiin nuorille. Iiro Pirhonen onnistui kahdesti, Joonas Viberg ja Matti Lähteenmäki kertaalleen, lisäksi Janne Rissanen tarjoili syötöt kahteen maaliin. Myös Lauri Kalliala maalasi kahdesti.

 

YPA II - Punakone III  6-2

 

Toisessa ottelussa nuoret jatkoivat siitä mihin edellisessä jäätiin. Nuorista Janne Rissanen onnistui kahdesti, Matti Lähteenmäki ja Joonas Viberg kertaalleen. Lisäksi kokeneemmasta pelaajistosta Aki Levänen teki debyyttimaalinsa YPA:n miehissä. Turnauksesta siis täydet pisteet ja iloinen ilme.

 

YPA Naiset

 

YPA - Koovee IV 4-1

Ensimmäisessä pelissä tehokkaimpina häärivät:

Milla Välisaari 3+0
Katja Sammalniemi1+3

 

ÄsSee - YPA 3-1

 

Toisen pelin maalintekijä oli Merja Ahvenjärvi.

 

Kokonaisuutena turnaus oli ihan hyvä, mutta vähän jäi hampaankoloon kun ei kumpiakin matseja voitettu, vaikka ihan hyvät saumat siihen olikin. Ensimmäisessä pelissä pelaajia puuttui kuitenkin kokoonpanosta yhteensä 5 kpl, toisesta pelistä 6, joten siihen nähden tulokset olivat hyviä. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa!