A-pojille avauspisteet

16.11.2010


Miehilläkin tiukkaa vääntöä

YPA a-pojat

 

                             YPA 5 - 4 KU-68

 

Joukkue lähti Jämsänkosken turnaukseen vaikeista lähtökohdista, sillä matkassa oli ainoastaan kahdeksan kenttäpelaajaa eikä ainuttakaan maalivahtia!
Näin ollen maaliin asettui joukkueen kapteeni Jesse Lähteenmäki. Ottelu alkoi vastustajan salamamaalilla joka näki päivänvalon vain 38:n pelisekunnin jälkeen.
YPA ei kuitenkaan lannistunut ja iskikin seuraavat kolme maalia. Ensimmäisen teki Olli Louhimo ja kaksi seuraavaa Mikko Välisaari lyöntilaukauksella  kentän puolesta välistä. 3-1 tilanteessa joukkueen ote kuitenkin herpaantui ja vastustaja pääsi iskemään kaksi maalia lähes minuutin sisään ja peli oli tasan 3-3.
Seuraavaa osumaa saatiinkin odottaa 12 minuuttia jolloin Mikko viimeisteli jo kolmannen osuman vieden YPA:n johtoon 4-3.
Tällä kertaa johtoasema kesti viisi minuuttia ja vain kolme minuuttia ennen ottelun loppua vastustaja pääsi tasoittamaan pelin toistamiseen.
Ottelu näytti päättyvän pistejakoon kunnes jo kerran ottelussa osunut Olli Louhimo päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Vauhti omasta päästä, pari vastustajaa täysin vipuun
ja laukaus vasemmasta laidasta vastustamattomasti etuyläkulmasta sisään. 5-4! Tässä kohtaa joukkue päätti, että tätä johtoa ei enää menetetä ja lopulta A-pojille kirjattiinkin avauspisteet loistavan taistelun jälkeen.

 

 

                          Nokian KRP 8 - 3 YPA

 

Toisessa ottelussa YPA kohtasi sarjakärki KRP:n. Kummankin maalivahdin jäädessä sivuun turnauksesta maalinsuulla palloja torjui yleensä hyökkääjänä viihtyvä Olli Louhimo.
Ottelun käsikirjoitus oli alusta asti selvä. Pelissä vastakkain ottelivat YPA:n tiivis viisikkopuolustus ja vastaiskupelaaminen  KRP:n maltillista pallonsiirtelyä vastaan- Jälkimmäinen vei tällä kertaa voiton.
8-3 olivat YPAn tappiolukemat, mutta kehdeksan maalia on pienimmästä päästä mitä sarjakärki KRP on otteluissaan tehnyt. Kaiken kaikkiaan YPA:n puolustuspelaaminen on menossa koko ajan parempaan suuntaan ja pisteitä on odotettavissa myös jatkossa.
Ottelussa YPA:n maalit teki Jesse Lähteenmäki ja kahdesti osunut Niki Suontakanen. Maalissa Olli Louhimo pelasi hyvin siihen nähden, että maalivahdin hommat eivät olleet entuudestaan tuttuja.

                                            YPA miehet

 

                                       Ikaalisten urheilijat - YPA 0-1

 

    
YPA:n miehet pelasivat sarjan kärkijoukkueita vastaan sunnuntaina Ylöjärvellä. Voitto ja tappio saldona. Sarja on aika kimurantti eikä mitään ole vielä menetetty . Pelit jatkuvat 2 viikon päästä Ylöjärvellä.

Ensimmäinen ottelu oli todella hyvää salibandya mielestäni. Joukkue noudatti loistavasti pelitaktiikkaa ja tässä pelissä se toimi erittäin hyvin. Hyökättiin hyvin ja myös puolustettiin. Vastustaja taisi saada yhden kunnon maalipaikan ja me taas hallittiin selvästi pelin tapahtumia. Kalliala heitti loistavan passin Kaivolalle takatolpalle. Ylivoimamaalilla 1-0 voitto kotiin. Ja sokerina pohjalla Räisäsen Rikun eka peli miesten 1 joukkueen maalilla. Ja loistavaa maalivahtityöskentelyä  Rikulta, pelaten maalivahdin unelmapelin maalilla.

Ypa-FBC Nokia  3-6

 


Toinen ottelu ei  lähtenyt  suunnitellusti liikkeelle . Kaveri iski heti kolme maalia. Sitten saatiin pelistä jollain tapaa kiinni voitettiin 2 erä 3-1 mutta 3 erän jäähyt pilasi pelin lopun.
Tässä pelissä nuoriso ketju oli oivalla pelipäällä tehden 2 maalia 3:sta.Ja omissa ei soinut kertaakaan. Se huomioiden pojilla oli härkäviikonloppu 4 kovaa peliä 2 päivän sisällä.

Tehomiehet: Kaivola 1+0,Pettinen 1+0, Kalliala 0+2,Välisaari 1+0,Mäkinen 1+0,Kesäläinen 0+1 ja Louhimo 0+1