SB Miehet I nousukiidossa

14.2.2011


Myös muille joukkueille pisteitä lauantain peleistä.

 

 

YPA Miehet I

 

YPA 7 – 6 Kovo

 

Peli ei lähtenyt käyntiin ihan toivotulla tavalla, kun jo ajassa 1.20 YPA:n maalivahti Riku Räisänen joutui palauttamaan pallon keskipisteelle. Seitsemän minuuttia myöhemmin YPA onnistui tasoittamaan vapaalyönnistä. Peli oli koko ensimmäisen erän tasaista vääntöä, vaarallisimmat tilanteet kumpikin joukkue loi nopeilla vastahyökkäyksillä.

Erätauolle lähdettäessä peli oli lukemissa 3-3.

Toinenkin erä alkoi taas mahdollisimman huonosti, kun toista erää oli pelattu vasta neljä minuuttia, niin vastustaja oli iskenyt jo pallon kahdesti maaliin. Puolustuspäähän pelaaminen oli flegmaattista eikä vastustajan tilaa otettu pois. Ennen erän päättymistä YPA:n Heikki Henttonen kavensi Olli Kesäläisen syötöstä paremmat lähtökohdat viimeiseen erään.

 

Kolmanteen erään sovittiin, että nostetaan karvausta reilusti korkeammalle ja pyritään saamaan enemmän laukauksia maalille. Taktiikanmuutos ei heti erän alkuun tuottanut tulosta, kun pallo pomppi hieman onnekkaastikin YPA:n maaliin kuudennen kerran. Peli oli ollut kumminkin hyvin hallussa, eikä takaisku horjuttanut YPA:n itseluottamusta. Kuusi minuuttia ennen päätösvihellystä Roope Grönlund laukoi kavennusmaalin 5-6 Tuomo Aunolan syötöstä.

Vain 11 sekuntia kavennuksesta Sami Pettinen siirsi YPA:n tasoihin, vastustajan puolustuksen täydellisen nukahtamisen kustannuksella.

Kaksi minuuttia tasoituksesta YPA:n voimahyökkääjä Miikka Alasorvari laukoi upean voittomaalin, josta Topi Mäkiselle päivän toinen syöttöpiste. Kolmannen erän kypsä pelaaminen tappioasemasta huolimatta oli merkki siitä, että YPA:n itseluottamus omaan tekemiseen on kunnossa.

 

Tuomareiden jopa liiankin sallivasta linjasta kertoo se, ettei yhtään rangaistusminuuttia nähty koko pelissä, vaikka välillä koettiin selviä jäähyn arvoisia rikkeitä.

 

YPA 6 – NMP 3

 

Toisessa pelissä vastassa oli sarjan jumbona majaileva SB NMP, jolla oli kahdeksasta pelistä vain kolme pistettä.

Peli lähti käyntiin jo YPA:n tavaramerkiksi muodostuneella tavalla, eli alun löysällä ja huolimattomalla pelaamisella, josta NMP laukoi johtomaalin, kun peliä oli takana vajaat viisi minuuttia. Tasoitus tuli kumminkin jo alle 30 sekunnissa Tuomo Aunolan tarjoillessa Olli Kesäläiselle.

Toisen erän alkuun YPA sai jäähyn mailaanlyönnistä, mutta kummankin joukkueen vaihtaessa Lauri Leinonen vei pallon vapaalyöntipisteelle ja laukoi pallon ohi hämmentyneen NMP- veskarin. Kaksi minuuttia myöhemmin Tuomo Aunola laittoi kapteeni Akseli Kaivolan syötöstä numerot 3-1. NMP onnistui vielä toisen erän loppuhetkillä kaventamaan maalin päähän, mutta kolmannessa erässä taitotaso ja YPA:n voitontahto tekivät NMP:n pyristelyt mahdottomiksi. Pelikiellolta palannut Roope Granlund taivutti kierosta Salming- mailastansa kaksi kertaa sellaiset voimat, että torjuminen olisi ollut fysiikan lakien vastaista.

 

Turnauksen tehopelaajat:

Lauri Leinonen 3+1,Tuomo Aunola 1+3, Roope Granlund 3+0, Akseli Kaivola 1+2, Miikka Alasorvari 2+0, Sami Pettinen 1+1, Olli Kesäläinen 1+1, Topi Mäkinen 0+2, Heikki Henttonen 1+0, Esa Huiskonen 0+1

Sarjatilanne M 5.div Ylempi jatkosarja

Punakone II           10   7  1  2   61- 38  15
ULA                        10   6  1  3   57- 56  13
YPA                        10   4  3  3   55- 48  11
KoVo                      10   5  1  4   57- 50  11
KilMy                      10   4  2  4   47- 50  10
PirPi II                    10   4  1  5   40- 43   9
FBC Nokia              10   3  2  5   48- 60   8
SB NMP                  10   1  1  8   39- 59   3

A-pojat

 

YPA 5 - 8 Nokian KrP

YPA:n A-pojat lähtivät jälleen kerran turnaukseen erittäin vajaamiehisellä kokoonpanolla.
Ensimmäiseen otteluun nokialaisia vastaan joukkue sai kasaan vain kuusi kenttäpelaajaa ja maalivahdin.
Tämä ei kuitenkaan joukkueiden voimasuhteissa näkynyt, vaan YPA pystyi laittamaan lujalla asenteellaan KrP:n ahtaalle.
Pahimmillaan KrP johti ottelua jo 2-6, mutta YPA nousi kahdella Olli Louhimon salamamaalilla tilanteeseen 4-6. Tässä kohtaa ottelua oli jäljellä ainoastaan neljä minuuttia, ja YPA ilmoitti tuomarille ottavansa aikalisän seuraavasta katkosta. Aikalisää ei kuitenkaan koskaan nähty, vaan KrP iski harmittavalla maalilla itsensä kolmen maalin karkumatkalle pilaten näin ylöjärveläisten suunnitelmat.
Ottelun lopussa molemmat osuivat kuitenkin vielä kertaalleen ja tulostaululle jäivät numerot 5 - 8.

Tehopisteitä merkkauttivat: Louhimo 2+1, Kalliala 1+2, Myllymäki 1+0 ja Välisaari 1+0.


Koovee 5 - 10 YPA

Toiseen otteluun YPA sai mukaan kaksi pelaajaa lisää hyökkäykseensä, ja joukkue pystyi täten astetta kovempaan liikkeeseen.
Tämä näkyi välittömästi myös tulostaululla, kun YPA:n ykköshyökkääjät pääsivät kentälle edes hieman levänneenä.
Ottelusta jäi historiankirjoihin suurimmilla kirjaimilla Olli "kultakypärä" Louhimon uskomattomat kuusi maalia!
Pelillisesti YPA oli kokoajan vastustajaansa edellä, ja luvut pysyivät ylöjärveläisten kannalta turvallisina läpi ottelun.
Voittajasta ei siis ollut epäselvyyttä missään vaiheessa ja YPA kuittasi pisteet selkeällä 5-10 voitolla.
Molemmissa otteluissa maalissa urakoinut Ville Jokela torjui totutun rauhallisesti ja antoi torjunnoilla omalta osaltaan joukkueelle
mahdollisuuden voittoihin kummassakin pelissä.

Tehopisteitä merkkauttivat: Louhimo 6+0, Pitkänen 1+2, Kalliala 0+3, Myllymäki 1+1 ja Eero Syväri 1+1.

 

B-pojat

 

TiPa - YPA   5 - 0  (0-0, 3-0, 2 -0)

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui hyvin liikkuva ja nopea Tikkakoski. Aikaisemman kohtaamisen perusteella tiedossa oli vauhtia ja taitavaa peliä. Niin myös tälläkin kertaa. Ensimmäinen erä sujui tasaisissa merkeissä kummankin joukkueen totutellessa hieman normaalia kapeampaan
kenttään. Toisessa erässä vastustaja sai syöttöpelinsä kulkemaan ja karkasi johtoon heti ensimmäisessä vaihdossa. Joukkueella maalinteko kangersi ja pallo pomppi ehkä tavanomaista huonommin tiukoissa tilanteissa.

YPA - Ilves B94  5 - 5 (1-0, 2-3, 2-2)

Varsinainen talviklassikko jälleen kerran Ilveksen kanssa. Pelissä oltiin mukana hyvin alusta asti, vaikka maalintekoon päästiin vasta ensimmäisen erä viime minuutilla. Toisessa erässä maaleja tehtiin tasatahtiin vastustajan kanssa ja jännittävään kolmanteen erään mentiin tasatilanteessa 3-3. Ottelu kääntyi kolmannessa erässä takaa-ajoksi. Molemmat joukkueen maalit viimeisessä erässä syntyivät ylivoimalla, viimeinen 1.35 min ennen ottelun päättymistä.
Koko joukkueen peliasenne oli hyvä ja energinen. Huolimatta tiukasta ottelusta, ei jäähyjä otettu lainkaan. Markon muutama haamupelastus sekä ylivoimalla Ilarin hyvä veto takasivat pisteen joukkueelle.
Maalimerkintöjä keräsivät Jere 2+0, Riku 0+2, Joonas 1+0, Miika 1+0, Tiitus 0+1 ja Ilari 1+0.