SB: Miehet jatkosarjassa

28.2.2011


Joka joukkue pisteen makuun

B-pojat

 

YPA - Trackers Snipers 6 - 2 (0-1,3-1,3-0)

Aikaisemman 2-0 voiton perusteella ennustettavissa oli tasainen ottelu Trackersin kanssa. Ensimmäinen erä oli tasainen, vastustajan saatua johto-osuman vasta erän viime minuutilla. Toisessa erässä vastustaja pääsi jo 0-2 johtoon ennen kuin YPA sai pelin juonesta kiinni ja tasoittavat maalit iskettiin 10 sekunnin välein. Kovan pelialustan vaikeudet näkyivät molempien
joukkueiden suorituksissa. Joukkueen päästyä vauhtiin vastustaja sortui useisiin jäähyihin. Kolmannen erän alussa Miikan vauhdikas rankkari "upotti" vastustajan lopullisesti. Onnistumisia kirjattiin
Miika 3+1, Jere 2+0, Joonas 1+0, Riku 0+2 ja Tiitus 0+1.

Happee B2 - YPA 5 -3 (1-2,1-0, 3-1)

Joukkueen huolellinen "varustautuminen" jatkosarjan viimeisen otteluun ei tällä kertaa riittänyt aivan voittoon. Joukkueen pelin taso oli kuitenkin parempi kuin päivän edellisessä ottelussa ja tasainen peli olisi voinut kääntyä vaikka voitoksi. Jälleen kerran nähtiin, että  jatkosarjan kaikki ottelut on voitettavissa oikealla asenteella ja keskittymisellä.
Pelin maalinteon aloitti Happee, mutta valmentajalle pullakahvit maksanut onnistunut kulmatilanne sekä erän viimeisellä sekunnilla tehty maali veivät joukkueen toiseen erään johtoasemassa. Toinen erä oli tasaista vääntöä, vastustajan saadessa erän alussa ainokaisen maalin. Kolmannessa erässä joukkue meni aluksi johtoon Rikun maalilla. Vastustaja kuittasi kuitenkin 15 sekuntia tämän jälkeen tasoituksen sekä
vääntäen lopussa vahvasti vielä kaksi maalia.  nnistumisia kirjattiin Joonas 0+2, Olli 1+0, Jere 1+0, Riku 1+0 ja Miika 0+1.

 

 

YPA miehet

 


1. ottelu ULA - YPA 8-4

Ottelu oli meidän ylemmän jatkosarjan surkein esitys pelillisesti. Tuli paljon virheitä ja pallon menetyksiä joista vastustaja rankaisi meitä maalien muodossa. Tästä pelistä ei oikein löydy yhtään positiivista kertomista.

2.ottelu YPA - PUNAKONE 2    5 - 5

Tämä peli oli loistavaa salibandyä. Mentiin päästä päähän kovalla tempolla. Iloinen peli ilme päällä ja pelissä oli tunnetta molemmilla joukkueilla. Joka tilanteet taisteltiin loppuun asti . Johdettiin peliä viimeiselle minuutille asti, kaveri laittoi kovan paineen meidän pelaajille ja hirveä sumppu meidän maalille josta vastustaja sai tehtyä maalin. Joskus se vaan menee näin: Toisen onni  on toisen epäonni.2 pistettä oli saatavilla mutta vain 1 piste tarttui mukaan. Taas meidän nuoret pelaajat olivat hyvällä pelipäällä. Tässä toisessa pelissä Jokelan Ville oli molarina aivan loistava. Hän piti meitä pystyssä pahoilla hetkillä. Ja nuorista taas Leinosen Laurilla oli oiva peli(vahvistus oulusta OLSISTA )raataa isolla sydämellä. Välisaaren Mikko tekee kovalla prosentilla maaleja kun paikan saa ( miestä verottaa armeijassa olo, kun harjoittelu on jäänyt, mutta hyvin peli tuntuma on säilynyt kiitettävänä).

Tehopelaajat: Välisaari 3+1, Leinonen 3+1, Kalliala 1+1, Louihimo 1+1,Grönlund 1+0, Sinkkonen 0+1 ,Kaivola 0+1

 

C1-pojat

 

YPA -Happee 2 - 2
SC Classic-YPA  4 - 2

Jyväskylässä poikettiin sen verran kapealla rosterilla että Timo ( maalivahti)
pääsi jälkimmäisessä pelissä ottamaan täysimittaisen tuntuman kenttäpelaamiseen.
Molemmat pelit liigaseurojen ikäluokkajoukkueita vastaan olivat tyypillistä pudotuspelivääntöä;
tarkkaa kurinalaista puolustamista ja hyvien joukkueitten ehjää viisikkopeliä.
Happee vei pelin kaksi kertaa johtoasemaan, mutta omaan juttuun uskomalla saatiin
puntit tasoihin ja piste kotiin.
Classic-pelissä taas YPA karkasi kahdesti, mutta vastajoukkue puursi etumatkan kiinni.
C:n voittomaali syntyi vasta ajassa 43.06 ylivoimalla.

Miehet II

YPA II - PMK All Stars 5-7

Aikainen sunnuntaiaamun peli alkoi tasaisesti ja päättyi 2-2 tilanteeseen. YPA:n toinen maali syntyi hienon päätykarvauksen jälkeen vastustajan harhasyötöstä maalivahdin silmien alta. Toisessa erässä All Stars sai pelin kulkemaan ja karkasi jo 3-6 johtoon.

Kolmannessa erässä pelaaminen yhdeksällä kenttäpelaajalla vastustajan kuutta pelaajaa vastaan, tuotti vihdoin lukemattomia läheltä piti maaleja ja myös syviä pettymyksen huokaisuja. Kaikesta huolimatta YPA:n kiri jäi 5-6 tilanteeseen ja vastustaja teki voittomaalin 31 sekuntia ennen päätössummeria.

Tehopelaajat: Jere Nenonen 3+0, Tiitus Takala 1+1 ja Ville Vento 1+2.




YPA II – Warriors IV 4-9

Toiseen peliin joukkue sai 2 vahvistusta ja ne olivatkin tarpeeseen, sillä vastustajalla oli heittää peliin ukkoja koko penkin pituudelta, yhteensä 17. Jo ensimmäinen erä näytti, että nyt on kyseessä eritason joukkue kuin aamulla. Tilanne 2-5 ei paljoa naurattanut ja toinen eräkin meni 0-3. Marko pelasi loistavasti ja pelasti maalivahtina sen mitä pystyi, mutta puolustus, etenkin maalin edestä, unohtui liian usein. Kolmas erä oli pelillisesti YPA:n paras. Erätulos 2-1 oli hyvä saavutus ja sisälsi yhden kauden komeimmista maaleista. Loppulukemat 4-9 olivat kuitenkin vieraiden hyväksi melko selkeät.

Teho pelaajat Jere Nenonen 3+0, Ville Kiiala 1+0 ja Ville Vento 0+2. HUOM! Jere teki hattutempun molemmissa peleissä.