SB: Peleissä nähty paljon maaleja

15.3.2011


02-pojille voitto

00-pojat

 

Ropo Black-YPA 11-6 (1-2, 6-3,4-1)


Bussimatkan jälkeen ensimmäisessä pelissä vastaan asettui kaudelta jo monesta turnauksesta tuttu kahdella Y-pelaajalla vahvistettu Ropo Black. Hieman vajaamiehinen joukkueemme puhkui kuitenkin kovaa tsemppiä ja pelissä otteissa näkyikin innostus, työnteon meininki ja peli-ilo. Lähdimme otteluun kovalla sykkeellä ja hallitsimme ensimmäistä erää reilusti, joka päättyi 1-2 johtoomme. Maalarimestareina Veli (kauden ensimmäinen maali turnauksessa ONNEA!) ja Joakim jotka myös syöttivät toistensa maalit. Hyvällä onnella olisimme voineet tehdä monta lisämaaliakin!

Toisen erän ensimmäiset 51 sekuntia oli meille sysimusta jona aikana vastustaja teki 4 maalia yksilösuorituksilla. Sitten otimme aikalisän ja saimme jälleen "pakan" kuntoon ja aloitimme takaa-ajon nousemalla taisteluun erikoisen erän alkumme jälkeen. Hallintamme jälkeen loppuerästä olimme jo tilanteessa 6-5. Kirivaiheen maaleistamme vastasivat Niko H kahdella ja Markus (kauden ensimmäinen maali turnauksessa ONNEA !) yhdellä maalilla, syötöissä onnistuivat Joel kahdesti ja Eetu kerran. Harmiksemme jälleen erän viimeisellä minuutilla Ropo sai vielä onnenkantamoisen ja viimeiseen erään lähdimme tilanteesta 7-5.     

  Kolmannessa erässä painoimme pelin/paineen koko-ajan vastustajan päätyyn ja hallitsimme jälleen laukauksia sekä peliä ja saimme vielä yhden maalin jonka teki Veli Joakimin syötöstä, mutta vastustaja rokotti harmiksemme hallinnastamme ja useista läheltä piti tilanteista huolimatta kolmasti kun haimme raivokkaasti kavennusta. Meiltä myös hylättiin yksi maali 8-6 tilanteessa. Veikka maalilla pelasi upeasti ja pallot jäivät kivasti näppeihin ja avaukset lähtivät rivakasti. Lisäksi ensimmäisissä turnauspeleissään esiintyivät Niko N. ja Marcus V. hoitaen "tonttinsa" mallikkaasti.

  Pelasimme yhden kauden parhaista peleistämme ellemme jopa parasta, vaikka eroa tulikin taululle lopulta harmittavat 5 maalia. Erikoismaininnan saivat Markus sekä Veli ja lisäksi kokojoukkue ansaitsee kiitosta mahtavasta taistelusta ja reippaasta otteesta. Forssan Rehti-Areenalla oli myös hienoa kuulla YPA -kannustusjoukkojen kannustushuudot raikumassa YPA YPA... Näimme kaikki mahtavan pelin, hienoja maaleja, uhrautuvaa puolustusta sekä peli-iloa ja paljon onnistumisia pojilta !   

 

YPA- SCU 3-18 (2-9, 1-6,0-3)

 

Toisessa pelissä n. tunnin jälkeen "akkumme" olivat melko loppu kun vastaan asettui SCU. Harmiksemme vastustajalla oli vasta ensimmäinen peli ja me olimme pelanneet juuri todella kovatempoisen pelin. Pelin alku oli meille musta sillä 4sekunissa vastustaja rokotti ensimmäisellään. Pelissä maaleistamme vastasivat Niko H kahdella ja Veli yhdellä Eetun antaessa yhden passin. Tekemisen meininkiä oli ja kroppaa laitettiin likoon mutta vastustaja jyräsi meidät tuoreilla jaloillaan. Tässä pelissä joukkue pääsi/joutui harjoittelemaan puolustuspelaamista tosissaan ja maalivahtimme Joel otti kopit paikoista mistä se oli mahdollista. Toki olisi voinut hieman enemmän apujakin saada kenttäpelaajilta. Olimme kuitenkin kokoajan askeleen jäljessä johtuen väsyneistä jaloistamme.

Hetkittäin saimme myös luotua jokusia vaarallisia maalinteko tilanteita mutta vastustajan maalivahdillakin tuntui olevan elämänsä pelipäivä tai ainakin rutkasti onnea torjunnoissa.

Kaikki antoivat kaiken energiansa toisessakin pelissä ja asenne pysyi hyvänä vaikka vastustaja oli nyt edellä. Erikoismaininnan sai Niko H. joka onnistui kovalla prosentilla tilanteista.

 

02-pojat

 

RuRu JSB Sininen – YPA 11-0

SCU Mustat – YPA 2-6

RuRu JSB Keltainen – YPA 8-4

 


Ensimmäisessä pelissä jalat olivat hyytelöä, kun vastaamme asettui RuRu JSB Sininen. Peli päättyi 11-0 meidän tappioon, ei siitä sen enempää.

Toinen peli alkoi paljon pirteämmin. Tällä kertaa vastaamme asettui SCU Mustat. Saimme monta hienoa maalipaikkaa jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Peli eteni tasaväkisesti. Ensimmäisen maalimme teimme ajassa 7:29. Vastustaja tasoitti heti perään ajassa 8:38 kun emme pystyneet kunnolla purkamaan palloa omasta päästä. Näissä 1-1 lukemissa menimmekin ensimmäisen erän loppuun asti. Toisessa erässä jatkui tiukka vääntö ja sydänkohtauksen vaara oli jälleen suuri. Siirryimme 1-2 johtoon ajassa 3:38 mutta vastustaja rankaisi heti ajassa 4:16. Johtoon siirryimme taas hieman tuurillakin ajassa 5:34. Tämän jälkeen meillä oli hienoja paikkoja, mutta onni ei ollut tällä kertaa meidän puolella. Lopulta ajassa 11:44 saimme seuraavan maalin, jolloin tilanne oli meille 2-4. Voitimme pelin lopulta hienon kannustuksen saattelemana lukemin 2-6

Kolmannessa pelissä vastaamme asettui RuRu JSB Keltainen. Toisesta pelistä tuttu kova vauhti pysyi edelleen päällä. Kova taistelu näkyi myös loukkaantumisina, joten valitettavasti kaikki eivät pystyneet pelaamaan loppuun saakka. Vajaalla miehityksellä jouduimme lopulta taipumaan kovan taistelun jälkeen lukemin 8-4.