SB:Voittoja ja tappioita

6.2.2012


97-pojille voitto ja tasapeli

03-pojat

 

Ilves West - YPA1 5 - 5

 

Päivän ensimmäiseen peliin lähdettiin hyvällä mielellä ja levänneellä joukkueella. Ilvestä ei oltu aiemmin kohdattu ja liikkeelle lähdettiinkin hieman tunnustellen. YPA:n jalka oli mukavasti liikkeellä ja syötöt löysivät hyvin perille. YPA:n maaleista vastasivat Veikko (2) sekä Nea, Luukas ja Mark. YPA hallitsi peliä käytännössä 3/4 koko peliajasta. Parhaimmillaan johtoasema oli jo turvallisen tuntuinen 5 - 2. Lajille tyypillisesti ottelut voivat kääntyä hyvin nopeasti myös toisin päin ja niin kävi myös tässä. Loppu 1/4 pelistä pelattiin käytännössä vain yhtä maalia. Petteri ja puolustusmiehistö taistelivat hienosti ja sai kuin saikin pidettyä pelin loppuvihellykseen asti tasatilanteessa. Hyvää pelissä oli ehdottomasti taas kerran puolustuspeli Juhon ja Artturin johdolla. Hyökkäyspään hienot syöttökuviot pelin alkupuolella lämmittivät myös katsojien mieltä.

 

 

Ilves East - YPA1 10 - 2

 

Toiseen peliin lähdettiin samalla tiukalla asenteella kuin aikaisempaankin. Alusta asti oli kuitenkin selvää että vastassa oli nyt taitava ja kovaa puolustava ja laukova joukkue. YPA ei saanut hyökkäyspeliään kuntoon ja puolustuksessa oltiin vaikeuksissa vastustajan syötellessä tarkasti ja taidokkaasti kovia poikki-kentän syöttöjä laukaisusektorilla. Muutamia vastahyökkäyksiä lukuun ottamatta pelattiin koko ajan YPA:n päädyssä. YPA:n molemmat maalit viimeisteli taidolla Luukas.

 

97-pojat

 

Koovee – YPA 2-8

 

Ensimmäisessä pelissä oli vastassa KooVee punaiset ja peli voitettiinkin komeasti numeroin 2 - 8!

Juuso oli kentällä lähes jokaisen maalin aikaan keräten pisteitä tässä ottelussa 1 + 5.

Niko ja Samuli saivat maalin ja syötön mieheen ja lopuista maaleista vastasivat: Saku, Tommi, Johannes, Ola ja Aleksi.

 

YPA - FBC Dux 5 – 5

 

Peli oli todella tasainen, eikä yli maalin eroa ollut missään vaiheessa.

Pisteet menivät näin:

Saku 1 + 1

Samuli 1 + 1

Johannes 1

Joonas 1

Ola 1

Aleksi +1

Joona +1

 

YPA M3

 

YPA M3-Manpo 12-0

Suomen Puolustusvoimat oli päästänyt Lauri Kallialan joukkueen vahvuuteen ja viikonloppulomille. Kalliala pelasi hienosti sentterin paikalla (myös syötellen) ja mukana oli ikinuori Marko Kujansivu. YPA aloitti jatkosarjan kärkijoukkue Manpoa vastaan terävästi ja oli liikkeellä selkeästi paremmalla jalalla. Ottelussa viimeistely toimi eikä Manpo pysynyt kyydissä ottelun loppuun saakka. Kolmannessa erässä tuomarit keskeyttivät ottelun tilanteessa 12-0 YPA:n ottaessa M3-joukkueen historian suurinumeroisimman murskavoiton. Pistemiehet: Kalliala 1+4, Kujansivu 3+1,Suontausta 1+2, Soranummi 2+0,Hiltunen 1+1, Partio 1+1, Syvänen 1+0, Multisilta 1+0, Välisaari 1+0 ja Henttonen 0+1. syöttöpisteen nappasi myös hienon nollapelin maalissa pelannut Lauri Mäkinen.

 

Visars-YPAM3 7-3

Toisessa pelissä vastassa oli Nokian Visars. Ensimmäisen erän jälkeen taululla oli Mikko Välisaaren ja Lauri Kallialan viimeistelemänä kaksi maalia YPAlle ja vastustajalle kolme. Toisessa erässä molemmat lisäsivät maalilukemia yhdellä osumalla, YPAn viimeistelijänä ylärimaankin osunut Lauri Kalliala. Kolmannessa erässä Visars teki kolme maalia lisää ja vikkelästi sekä kurinalaisesti pelannut Visars vei pisteet lukemin 7-3. Ottelun lopussa sorruttiin taas turhaan hermoiluun, mikä johti Mikko Välisaaren 5 + 20 rangaistukseen.

 

99-pojat

 

Nokian Krp – YPA 9-6

RoPo – YPA 16-3

Koovee – YPA 10-2

 

Sarjasysteemi tarjoaa kuluvana vuonna mielenkiintoisen turnauksen, jossa pelataan kolme ottelua. Heikon tiedonkulun ja sairastumisten vuoksi oli joukkueen materiaalia laajennettu vuotta nuoremmilla pojilla. Eka ottelu pelattiin kuitenkin Nokian Krp:tä vastaan omin voimin.
Tämä olikin ainoa päivän hyvä peli, vaikka vastustajalla oli tällä kertaa kentällinen ykkösjoukkueen pelaajia. Nokian joukkueen oma maalivahti pelasi sen verran hyvin, että kaukolaukaukset eivät tuottaneet toivottua tulosta, vallankin kun niitä haettiin lähes miinuskulmista.
Kahden ensimmäisen erän 3-2 johto hiipui lopulta 9-6 tappioksi. Tehot: Leevi Ruuhikorpi 2+1, Arttu Telemäki 2+0, Tiitus Toivonen 1+1, Roni Luojus 1+1 ja Eetu Vainionpää 0+1.
Toiseen otteluun valmennusjohto lähti toiveikkain mielin, koska 00-syntyneistä oli saatu tuoretta jalkaa apuun. Ottelu alkoi kuitenkin todella heikosti. Alle kymmenessä minuutissa taululla loisti RoPon 4-0 johto. YPan pelaajat olivat eka erässä selkeästi vastustajaa hitaampia. Toiseen erään saatiin reagointia nopeutettua, mutta se ei johtanut menestykseen. Ottelu menikin keskeytykseen kolmannessa erässä luvuin 16-3.
Tehot: Eetu Vuorenmaa 1+0, Joel Hietaniemi 1+0, Tiitus Toivonen 1+0, Roni Luojus 0+1 ja maalivahti Mikael Juntunen 0+1.
Viimeiseen otteluun saatiin edellistä parempi alku. Eka erä päättyi tasan 1-1 Kooveen luotua kylläkin koko ajan vaarallisempia tilanteita. Toisessa erässä Koovee sitten karkasi ja luvut olivat lopulta YPA:lle tylyt 10-2.
Tehot: Eetu Vuorenmaa 1+0, Joakim Hietaniemi 1+0 ja Elias Siira 0+1.

Kahdessa jälkimmäisessä pelissä reippainta peliotetta esittivät 00-joukkueen vahvistukset sekä Joona Vokkolainen. YPA:n iskua söi erityisesti Ville Toivosen puuttuminen kaikista pelistä.