Pesismiehille täysi pistepotti kotiottelussa

5.7.2014


Jokioisten Koets kaatui vakuuttavin numeroin, voittoputki kasvoi jo kuuteen otteluun

Lauantaina 5.7. viiden ottelun voittoputkessa porskuttanut maakuntasarjan joukkue sai vastaansa Jokioisten Koetuksen. Ottelu aloitettiin luonnollisesti hutunkeitolla ja tuttua kaavaa noudatten. Kapteeni Jouni Laitinen vedettiin jälleen kerran kölin alta, joten kauden puolivälin taitteessa ensimmäinen hutunkeiton voitto antaa vieläkin odottaa itseään.

Itse ottelun YPa aloitti ulkovuorolla, jossa Jokioinen pidettiin nollilla tehden palot numeroista 1, 2 ja 3. Sisävuoroon tultiin hyvällä asenteella. Kapteeni Laitinen pyysi joukkueeltaan hutunkeittotappiota nöyrästi anteeksi kolmen juoksun lyöntivuorollaan, joista yksi tuli hyvällä saumalyönnillä ja kaksi seuraavaa maakuntasarjaan kovin tyypilisellä koppikupperilla. Vuoron tuloksen oli kaikkiaan kuusi tikkiä. Jokioinen oli varsin aseeton myös toisessa sisävuorossaan saaden lyöntikierroksensa loppuun saakka. Tasoittavallaan YPa takoi jälleen 6 pinnaa Arto Paanasen, Topi Kokkosen (2) ja Teemu Petäjistön (1+2) lyöminä. Kolmannesta vuoroparista ei jäänyt kummankaan joukkueen osalta jälkipolville kerrottavaa, ellei joku halua erityisesti retostella omista virheistä johtuvilla ykköspaloilla. Neljännessä vuoroparissaan Jokioinen sai erinomaisella lyönllä juoksutilinsä auki, mutta samassa tilanteessa koppari Aki Heittolan loistava pallon haku sai aikaan kärpäsen ykköspesälle ja samalla jakso paketoitiin isäntien voittoon 12 -1.

Toiselle jaksolle YPa lähti tavoitteenaan, ettei pelistä tehtäisi totuttuun tapaan vaikeaa ylimielisellä asenteella. Aloittavassa sisävuorossaan YPan köriläät tekivät kaksi juoksua Olli Tengvalin ja Teemu Petäjistön lyöminä ja Kalle Kuukan sekä Topi Kokkosen tuomina. Tasoittavalla vuorollaan Jokioinen koetteli turhaan yhdeksikköön vaihdetun kehäkettu Arto Paanasen räpylän kestävyyttä etutilanteessa, Pantteri napsi kohtitulevat nilkantappajat kopeiksi ja teki palot takapesiltä. Toisessa vuorossa YPa tehtaili viisi juoksua, kaikki eri lyöjien ja juoksijoiden toimesta, jolloin vieraiden henkinen selkäranka alkoi osoittaa vahvoja irreversiibelin deformaation (palautumaton muodonmuutos) merkkejä. Toisen tasoittavalla tasoittavalla tuli jakson pakollinen kauneusvirhe, kun kiireettömän kotiutustilanteen polttoheitto otti ilkeän suunnamuutoksen etukaaresta ja oikeaoppisesti pakittanut lukkari Petäjistö oli voimaton. Kahteen viimeiseen vuoroon YPa takoi kaksi hyppyä kumpaankin ja piti vieraat nollilla, jolloin jakso kirjattiin kotijouueelle 11 - 1 ja koko ottelu 2 - 0

YPa:lta palkittiin kakkospalkinnolla Olli Tengval ja ykköspalkinnolla Teemu Petäjistö.

 

Kokoonpano:

1) Oskari Uusitalo            0 / 1
2) Kalle Kuukka                 1 / 4
3) Topi Kokkonen              2 / 3
4) Olli Tengval                    3 / 1
5) Teemu Petäjistö           1+5 / 1
6) Miska Pöyry                    1 / 4
7) Markku Hännikäinen    0 / 2
8) Juho Syrjälä                   1 / 2
9) Aki Heittola                      1 / 2
10 Arto Paananen               2 / 1
11) Manu Vartia                   1 / 1
12) Jouni Laitinen               4 / 1
Harhat                                   1

 

Sarjataulukko ja ottelutulokset:
http://ftp.pesis.fi/mmk14lo.txt