Miehille tappio, 04-pojille täydet pisteet Eliittisarjasta

22.12.2014


Miesten II joukkueelle voitto ja tasapeli. C2-pojille täysi pistepotti Palokasta.

MIEHET I

YPA -  SR III 2-5

YPA kohtasi ennen viime sunnuntaina samoilla sijoilla sarjataulukossa majailevan Soittorasian. Ylöjärveläiset olivat heti ottelun alussa yhden askeleen jäljessä vastustajaa jonka seurauksena hävisivät lähes jokaisen kaksinkamppailun. Tampereen korkeakoulujen seurana tunnettu soittorasia ei pitkään katsellutkaan Ylöjärveläisten ''jouluhöntsäilyä'' vaan iskivät ensimmäiseen erään 0-2 taululle.

Toinen erä päättyi maalittomana YPA:n maalilla loistavasti torjuneen Joonas Nihdin ansiosta. kolmannen erän loppuun maalihanat jälleen aukesivat Soittorasia siirtyi ensin kolmen maalin johtoon jonka seurauksena YPA tiivisti pakkaa 5 minuuttia ennen loppua, muutos tuotti joukkueelle ensimmäisen varsinaisen maalipaikan ottelussa josta Henri Mattila ei erehtynyt. Mattila iski YPA:n vielä maalin päähän 2 minuuttia ennen loppua, jalka ei kuitenkaan YPA:lla riittänyt tasoitukseen asti vaan SR III tylytti lopulta taululle 2-5 loppulukemat. Joulupyhät tulevat Ylöjärveläisille hyvään aikaan sillä ottelu oli miesten edustukselle ehdottomasti kauden huonoin.

Henri Mattila 2+0 Santeri Tervonen 0+1 Henrik Puumala 0+1

 

04-POJAT

YPA - Karhut 6-4

YPA04 joukkueen pelit jatkuivat kotiluolassa Ylöjärven liikuntakeskuksella. Vastassa olisi Karhut Porista ja TPS Turusta. Turhaa on tässä vaiheessa taas mainita, että tiukkoja pelejä olisi tulossa. Kaikki joukkueet tässä sarjassa on kovia ja jokaisessa pelissä joukkueen on annettava kaikkensa, jos haluaa edes mahdollisuuden päästä pisteille. Tässä vaiheessa sarja näyttää erittäin tasaiselta, mikä on tietenkin hyvä juttu.

Ensimmäisessä pelissä Karhuja vastaan peli ei oikein lähtenyt rullaamaan halutulla tavalla. Karvauspeli oli passiivista ja YPA:laiset valahtivat keskikentälle odottelemaan ja antoivat Karhujen rakennella peliä rauhassa. Taktiikka ei ollut se, jolla peliin oli tarkoitus lähteä. Tällä taktiikalla oma puolustuspeli pysyi kasassa ja Karhut eivät päässeet rakentamaan pahoja maalintekopaikkoja. Me pääsimme muutaman kerran kokeilemaan Karhujen veskarin otteita, jotka todettiin erittäin hyviksi. Ensimmäinen erä oli ympäripyöreää pallottelua. Toiseen erään lisättiin karvausta ja ruvettiin ottamaan ylhäältä kiinni. Saimme peliä tätä kautta hallintaan ja pelin painopiste kääntyi Karhujen päätyyn. Karhut tekivät kuitenkin vaarallisia vastaiskuja ja ajoittain pystyivät luomaan myllytyksiä meidän päähän. Yhden myllytyksen tuloksena oli avausmaali meidän verkkoon. Karhut tekivät myös seuraavan maalin siirtyen jo 2-0 johtoon. Tässä vaiheessa hieman rupesi jo jännittämään, että kuinka tässä käy. No, nopsasti kavennettiin ja tasoitettiin, joten peli oli taas tasan kahden erän jälkeen. Kolmannessa erässä sitten otimme pelin haltuun ja siirryimme jo selkeään johtoon 6-2. Karhut kavensivat vielä tilanteen 6-4 ja taas rupesi jännitys nousemaan kotiluolassa. Aikalisällä rauhoitimme tilanteen ja lopun pelasimme järkevasti turvaten johtoaseman loppuun asti. Voitto tuli siis kotiin luvuin 6-4.

YPA - TPS 6-0

Toinen peli oli TPS:ää vastaan. Tähän peliin menetimme kolme pelaajaa flunssaan ja muihin joulun rientoihin. TPS oli liikkeellä vielä kapeammalla materiaalilla, vain 8 musta paitaa + molke asteli meitä vastaan. Ajattelimme laittaa vauhtia peliin ja juosta TPS:läisiltä jalat alta. Peli oli vauhdikasta ja hurjaa taistelua. Pelin painopiste oli TPS:n päässä, mutta oikein kunnon maalintekopaikkoihin ei päästy. Molkevastaava totesi jossain vaiheessa toisen erän aikana, että maalivahdillamme ei ole vielä yhtään torjuntaa. Tosin pallo oli kyllä käynyt maalimme tolpassa, mutta siitä ei torjuntaa lasketa:-). Toisen erän loppupuolella sitten onnistuimme maalinteossa ja siirryimme johtoon. Maalin jälkeen TPS nosti karvausta ja sai painopisteen meidän päätyyn. Kaikki joukkueessa kuitenkin taistelivat ja puolustimme joukkueena. Näin onnistuimme pitämään johtomme toisessa erässä. Kolmanteen erään menimme johdossa 1-0. Kolmas erä oli myös kovaa taistelua. Odotimme malttamattomina, koska TPS:n vauhti hiipuu. Hiipumista ei tapahtunut kuin vasta aivan pelin loppupuolella. Ensin siirryimme 2-0 johtoon, ja sitten pelin loppupuolella saimme tehtyä vielä muutaman maalin voitimmepelin 6-0. Tämä oli upea taistelupeli meiltä. Kaikki pelaajat antoivat kaikkensa kentälle. Tämä oli nimenomaan joukkueen voitto. Täytyy myös nostaa hattua TPS:lle, upea taistelu Turkulaisilta vajaalla miehistöllä.

 

MIEHET II

YPA II – SB Luja III                      5 - 3

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui SB Luja III Pälkäneeltä. Edellisessä turnauksessa YPA voitti Lujan puhtaasti. Tänään oli kuitenkin alusta asti selvää, että ottelusta pomppuisella parketilla tulisi tyystin toisenlainen. Heti ensimmäisessä vaihdossa Luja siirtyi johtoon järkyttävän sähellyksen seurauksena ajassa 0.23. Hetken kuluttua YPA joutui vielä alivoimalle, kun Sami Pettinen pysäytti vastustajan vastahyökkäyksen säännönvastaisin ottein. Alivoimalla Akseli Kaivola katkaisi vastustajan syötön, ja jälkitilanteesta Teemu Niemi laukoi pallon näyttävästi takayläkulmaan.

Toinen erä alkoi jälleen ikävissä merkeissä, kun Juha Vainiolan ottaman jäähyn aikana Luja tasoitti ottelun ja hetken kuluttua siirtyi jälleen johtoasemaan. YPA tasoitti ottelun, kun Vainiolan laukaus otti kimmokkeen ja päätyi Jan-Erik Järän naaman kautta verkon perukoille. Osuma hyväksyttiin tuomareiden neuvonpidon jälkeen. Seuraava maalikin merkittiin Järälle, syöttäjänä tällä kertaa Kaivola.

Kolmannessa erässä Vainiola siirsi YPA:n kahden maalin johtoon terävällä laukauksella etunurkkaan. Syöttäjänä toimi jälleen Kaivola. Enempää maaleja ei nähty, kun YPA onnistui tappamaan jo neljännen rangaistuksensa.

Ottelu tehopisteet: Akseli Kaivola 1+3, Jan-Erik Järä 2+0, Juha Vainiola 1+1, Teemu Niemi 1+1

HuHu - YPA II                               4 – 4

Toisessa ottelussa vastassa oli lohkon kärkijoukkue HuHu. Tällä kertaa ottelun alku sujui edellistä paremmin, omissa soi vasta ajassa 1.01. Tasoitusmaali syntyi, kun Sami Pettinen ja Olli Kesäläinen pyörittivät peliä maalin takana ja onnistuivat survomaan pallon etukulmasta sisään. YPA siirtyi johtoon, kun Akseli Kaivola tarjosi maagisen poikkisyötön, ja Jan-Erik Järä paukutti lämärillä pallon maalin kattoon.

Toisessa erässä YPA karkasi kahden maalin johtoon, kun Pettinen ja Kesäläinen värkkäsivät jälleen yhden maalin. HuHu:n kavensi tästä vain noin puolen minuutin kuluttua.

Kolmannen erän aluksi HuHu onnistui tasoittamaan ottelun, kun laukaus paraatipaikalta painui alanurkkaan. Tällä kertaa YPA kuittasi osuman nopeasti, kun Roope Grönlund sivalsi kierteisen laukauksen takanurkkaan. Hetken kuluttua HuHu karvasi pallon hyökkäyspäässä arveluttavin keinoin. Jatkotilanteesta Miro Kujansivu passitettiin jäähylle hieman heppoisin perustein. Ylivoimalla HuHu tasoitti ottelun. Erän loppu oli tarkkaa pelaamista. YPA haki voittomaalia kenties hieman hanakammin. Kymmenen sekuntia ennen loppua HuHu:lle viimein tuomittiin rangaistus. Pallo pelattiin vielä Olli Kesäläiselle maalintekopaikkaan, mutta laukaus painui niukasti yli maalin, ja lopulta pisteet jaettiin.

Ottelun tehopisteet: Olli Kesäläinen 1+2, Sami Pettinen 1+1, Roope Grönlund 1+0, Jan-Erik Järä 1+0, Akseli Kaivola 0+1 

 

C2-POJAT Lightning

YPA Lightning vs Happee 6-3 (1-1,3-2,2-0)

Jyväskylän ylpeys Happee oli odotetun kova muutamine kovine yksilöineen. YPA Lightning kuitenkin vyöryi joukkueena vastustajan päätyyn muutaman kerran alussa heti vauhdilla, mutta viimeistely ontui. Peli oli sen jälkeen hieman tunnustelevaa ja Happee oli yllättävän agresiivinen pelaten koko ajan tuomarilinjan rajoilla hieman tuuppien ja ärsyttäen. Ajassa 7.41 Tomas avasi kuitenkin maalihanamme Eetu P:n syötöstä. Ja kuten monesti maalin jälkeinen vaihto tärkeä olla hereillä, jota emme olleet ja Happee kuittasi alta puolen minuutin pelin tasoihin. Pelaamattuus osasyynä uinahduksiin. Toiseen erään lähdimme kovalla sykkeellä ja ajassa 16.04 Oskari laukoi komeasti Eetu K:n syötöstä meidät johtoon ja 26sekuntia edellisestä Tuomo laukoi Joakimin syötöstä meidät kahden maalin johtoon. Peli näytti ratkenneen. Kuitenkin ajassa 22.47 pelin ollessa aivan hanskassamme vastustaja sai onnekkaan katkon ja käänsi vastahyökkäyksellä nopeasti ja iski pelin jälleen maalin eroon. Edellisestä muutama minuutti niin Jussi T nousi Joakimin syötöstä upeasti maalin takaa maalille ja laittoi reikäpallon verkon perukoille vastustamattomasti. Siinä oli asenne ja taito kohdillaan. Hapee ei luovuttanut vaan aivan erän lopuilla heille tuomarit antoivat mahdollisuudet, kun saimme vitosen Joonan mailan noustessa kulmatilanteessa ainakin lähelle kaverin kasvoja. Ja kun pelaaja anovasti katsoi tuomaria niin tuli vihellys joskin aika myöhään. Vitosella kuitenkin onneksi alivoimamme toimi ja Happee ei saanut kuin yhden kavennuksen ja nousivat jälleen maalin päähän. Jäähy meinasi olla käänne kohta pelissä, mutta kolmanteen onneksi kuitenkin johdossamme. Kolmannessa emme antaneet Happeelle enään mahdollisuuksia vaan teimme kaksi osumaa, jotka laukoivat vastustamattomasti maaliin Oskari ja Joakim. Syötöt maaleihin Eetu K:n ja Jussi T:n upeista passeista. Game over ja keskittymään seuraavaan koitokseen, joka Läsimäkeä vastaan. Jokainen pelaajamme pelasi hienosti taistellen ja hieno päänahka jälleen isosta seurasta. Maalissa Tatu torjui loistavasti.
Pisteet: Joakim 1+2,Oskari 2+0, Jussi T 1+1, Eetu K 0+2, Tomas 1+0, Tuomo 1+0 ja Eetu P 0+1. Maalissa Tatu. 

YPA Lightning vs SC Läsimäki 7-3 (4-1,2-2,1-0) 
Toisessa pelissä vastaan asettui Läsimäki Orivedeltä, josta vielä piti ottaa voitto niin lohkon ykköspaikka meidän Joulutaolle. Ensimmäisessä erässä pelasimme vakuuttavasti ja taululla 4-1 johtomme, maaleista vastasivat Oskari "Osku" kahdella osumalla sekä Joakim ja Tuomo. Syöttelijät Antti, Jussi T, Tomas ja Eetu P. Toisessa erässä olimme jälleen hallitseva osapuoli, mutta 7minuutin jäähymme(5+2) aikana Läsimäki pääsi jo maalin päähän.  Jäähyjen jälkeen Tuomo maalasi Joakimin nappi syötöstä ja ei aikaakaan kun Joona karkasi läpiajoon muutamalla harhautuksella ja kovalla vauhdilla ja Läsimäen pakki joutui rikkomaan seurauksella rankkari. Rankkaria laukomaan Eetu K, joka vei vastustajan veskan kaffekioskille vartaloharhautuksella ja laukoi pallon vastustamattomasti maaliin. Kolmanteen 6-3 johdostamme ja kolmas oli jo hieman rennompaa pelailua ja erän ainokaisen laukoi Joona hienosta sivuttaisliikkeestä yläpesään. Helpohko voitto ja sarjan piikkipaikka YPA Lightningille.Kiitos joka pelaajalle yritteliäästä pelaamisesta ja vahvoista otteista. Pelimme yleisilmeessä vielä parannettavaa, mutta onnistuimme kuitenkin laajalla rintamalla hyökkäyspäässä ja puolustuksemme Juhanin johdolla oli timantin kovaa sekä molarimme Tatu oli vireessä. Nyt mukava jäädä Joulutauolle sarjajohdosta ja joukkue toivottaa faneillemme sekä yhteistyökumppaneille Rauhallista Joulua ja voitokasta Uutta Vuotta 2015.
Pisteet: Oskari 2+0, Tuomo 2+0, Joakim 1+1, Eetu K 1+1,Joona 1+0, Tomas 0+1,Eetu P 0+1, Antti 0+1,Jussi T 0+1,Juhani 0+1