Miehille voitto ja tappio, kuten myös naisille

26.1.2015


E04-pojille voitto NoPS:sta. Miesten taistelu sarjajohtajaa vastaan ei aivan riittänyt. C00-pojat kavensivat eron sarjajohtajaan yhteen pisteeseen.

 

YPA-04 Valkoinen

KU68 - YPA 10-4

YPA-04 Valkoisen kiireinen kevätkausi sai jatkoa Raholassa kilpasarjan toisen turnauksen merkeissä. Sunnuntai-iltapäivään oli otteluohjelmaan saatu kaksi peliä, Kangasalta KU-68 ja NOPS Nokialta. Etukäteen YPA-04 Sinisten peleistä tuttu KU-68 tiedettiin yhdeksi lohkon kovimmista joukkueista, olihan heilläkin ollut hilkulla pääsy eliittisarjaan. Nops oli myös tuttu joukkue Sinisille, Valkoiset luonnollisesti pelasivat ensimmäistä kertaa molempia vastaan.

Ensimmäisenä vastaan asettui klo 14.00 KU-68. Peli alkoi vahvalla KU:n painostuksella, ensimmäisen kunnon hyökkäyksen YPA sai aikaiseksi 2.30 min pelin jälkeen. Pikkuhiljaa YPA pääsi peliin mukaan ja molempiin päihin aaltoili vaarallisia hyökkäyksiä. Paikkoja oli molemmilla, molempien joukkueiden maalivahtien loistavat torjunnat pitivät pelin tasaisena ja ensimmäiselle erätauolle lähdettiin 2-2 lukemissa.

Toisessa erässä peli jatkui tasaisena, KU:n hieman ottaessa kuskin paikkaa. YPA:n maalivahti Ville otti muutaman loistavan kopin ja piti lukemat tasaisina. Toisessa päässä oli myös paljon tilanteita mutta pallo ei vain maaliin asti pomppinut. Toiselle erätauolle mentiin 6-4 lukemissa.

Kolmannessa erässä peli jatkui tasaisena ensimmäisen viisi minuuttia, kummallakaan joukkueella ei selkeää hallintaa ollut havaittavissa. Viimeisen kymmenen minuuttia menikin sitten KU menojaan, tehden erään neljä maalia ja ottaen selvän 10-4 voiton. Pelillisesti peli oli hyvää, joukkue teki sovittuja asioita ja taisteli loppuun asti niin kuin peli suunnitelma oli. Lopun neljä maalia kertoo ehkä siitä että kovista peleistä ei Valkoisillla ole kokemusta ja KU käänsi voiton rutiinilla edukseen. Kaiken kaikkiaan hyvä peli joka pojalta, näytti ja antoi uskoa siihen että pystymme haastamaan minkä tahansa joukkueen tässä sarjassa.

YPA - NOPS 14-9

Iltapäivän toiseen peliin klo 16.00 vastaan asettui Nops. Teemana peliin lähtiessä oli ottaa mukaan edellisistä peleistä kova taistelu, hyvä syöttöpeli ja loppuunasti pelaaminen mukaan peliin.

Ensimmäinen erä alkoi tasaisesti, molemmissa päissä tolpat kolisi ja maalivahdit ottivat hienoja koppeja. Maaleja tehtiin tasatahtiin ja erätauolle mentiin tasaisissa 3-3 lukemissa. Tauolla pojille puhuttiin syöttämisestä ja nopeista ratkaisuista tiloanteissa.

Toinen erä alkoi tasaisesti, pian kuitenkin YPA pääsi kokeilemaan ylivoimaa ja se tuotti melko pian tulosta. YV-maali antoi hyvän nosteen koko porukalle ja peli alkoi painumaan enemmän ja enemmän Nopsin päätyyn. Toisessa erässä YPA sai selkeästi enemmän tekopaikkoja ja käytti ne myös hienosti hyväkseen, toiselle erätauolle mentiin 8-6 lukemissa.

Kolmas erä alkoi myös tasaisesti, pienen paineen kuitenkin YPA sai aikaan Nopsin päähän ja pari nopeaa maalia myös erän alkuun. Nops tuli vielä kahden maalin päähän mutta sen lähemmäs he eivät päässeet. Erän puolivälin jälkeen peli oli selvää YPA:n hallintaa ja paikoista tehtiin maalia kovilla prosenteilla ja hienoilla suorituksilla. Kolmas erä loppui kun taululla oli lukemat 14-9 YPA:n hyväksi.

Iltapäivän toinen peli näytti sen että YPA-04 Valkoinen osaa ja pystyy voittamaan, kunhan asiat loksahtavat paikalleen. Kaiken kaikkiaan hieno suoritus pojilta, paljon hyvää tarttui turnauksesta matkaan ja varmasti tuo ensimmäinen voitto auttaa myös tulevissa turnauksissa eteenpäin.

 

MIEHET I

KooVee II - YPA 3-1

YPA sai kotiturnauksensa avausottelussa kovimman mahdollisen vastustajan. Ensimmäisen kerran Ylöjärveläiset kohtasivat sarjakärjen 2 kuukautta sitten myöskin Ylöjärvellä, ottelussa YPA antoi heti alussa roiman johdon Tamperelaisille jota ei pystytty enään kuromaan kiinni.

Karmeat muistot edellisestä kohtaamisesta palasivat mieleen heti ensimmäisessä vaihdossa, kotijoukkue sahasi jälleen pallon maalin takakulmalle josta se lyötiin tyhjään maaliin, tämän enempää Ylöjärveläiset eivät antaneet KooVeelle eteen.

Ottelu jatkui pitkään tasaisena sekä maalittomana. KooVee ei päässyt tolppia lähemmäksi YPAlaisten puolustaessa uhrautuvaisesti blokkaamalla laukauksia sekä puolustamalla tunnollisesti. Kova työnteko avasikin YPA:lle maalipaikkoja joista hanat aukesivatkin vihdoin puolentunnin maalittoman jakson päätteeksi, Tommi Keski-Kastarin siirtäessä pallon laitaan Miika Ruuskaselle joka laukoi pakin jalkojen välistä tilanteen 1-1.

Pitkään ei kuitenkaan Ylöjärveläiset saaneet olla kiinni pistekannassa, KooVee rokotti heti seuraavassa vaihdossa tilanteen 2-1. YPA hyökkäsi riskillä kolmannen erän loppupuoliskolla joka kostautui ja KooVee lisäsi loppunumeroiksi 1-3.

YPA - DTT 9-3

Sunnuntain iltaotteluun Ylöjärveläiset lähtivät hakemaan tärkeitä pisteitä samoilla sarjataulukon sijoilla olevasta DTT:stä. Ottelu alkoikin yksipuolisesti YPA:n hallitessa kentän kaikkia tapahtumia. Ensimmäisen erän ainut osuma nähtiin ajassa 4:33 kun Samuli Pälviranta laukoi upean tarkalla osumalla johdon YPA:lle 1-0.

YPA:n pelillisesti upean ensimmäisen erän jälkeen ottelu alkoi saada uuden luonteen kakkos erässä, ylivoimahyökkäyksiä satoi molempiin päihin. Maalirallia ei jouduttukkaan kovin pitkään odottamaan, kakkos erässä nähtii tutun kuvion toistoa jossa YPA siirtyi ensin  kahden maalin johtoon ja DTT kaventaa heti perään eron yhteen maaliin.

YPA Mattila karkasi läpiajoon heti erän ensimmäisessä vaihdossaan ja siirsi tilanteen varmalla laukauksella 2-0. YPA Henri mattila siirtää Teemu Leppäsen upeata syötöstä 3-1.

Miika Ruuskanen saa sivaltaa pallon tyhjään maaliin kokoketjun upean syöttöketjun jälkeen 4-2. Kolmanteen erään Ylöjärveläiset lähtivät sinetöimään ottelun. Kauden parasta peliään pelanneet ylöjärveläiset saivatkin maalipaikkoja kuin likuhihnalta, Samuli Pälviranta pääsi vetämään tismalleen samasta paikasta mistä syntyi ottelun avausmaali, taktiikkaa ei tarvinnut vaihtaa vaan pallo lauottiin varmasti samaan yläkulmaan.

Joukkueen uuden tulokkaan Aku Petälänkin Ketsuppipullokin saatin vihdoin kolmannessa erässä auki, Petälä siirsi johdon ensin 6-2 tämän jälkeen DTT:kävi kaventamassa 6-3 jonka jälkeen seuraavassa vaihdossa Petälä 7-2. Illan kauneimmasta maalista sunnuntaina kuitenkin vastasi hattutemppunsa vastannut Samuli Pälviranta, mies läpiajossa, maila yhteen käteen, vartaloharhautus ja rystyllä tyhjään maaliin 8-2. Illan viimeisestä osumasta vastasi Jaakko Katajisto, Herra jolla on ylivoimaisesti joukkueen kovin maalitilasto peliaikaan nähden. Lopputulos 9-2 ja YPA:lle kauden paras peli.

Samuli Pälviranta 3+1 Henri Mattila 2+2 Aku Petäjä 2+1 Miika Ruuskanen 2+0 Jaakko Katajisto 1+0 Jere Nenonen 0+1 Teemu Leppänen 0+1 Jere Pohjonen 0+1 Tommi Keski-Kastari 0+1 Kasperi Räsänen 0+1

 

NAISET I

RSS Panthers - YPA 1-3

Ensimmäisessä pelissä YPa sai vastaansa RSS Panthersin. Ottelu oli todella hyvä tasoinen vääntö kahden loistavan joukkueen välillä.Ottelua hienokseltaan hallinneella YPalla oli suuria vaikeuksia osua laukauksillaan maalia kohti. Ensimmäinen erä oli maaliton, mutta toisessa erässä Panthers käytti häikäilemättömästi hyväkseen Ylöjärveläisten kaksi pahaa möhläystä ja erätauolle siirryttiin 0-2 tilanteessa. Kolmannen erän puolessa välissä Riihimäkeläiset siirtyivät 3-0 johtoon, jolloin YPa otti aikalisän ja kavensi pelaavaa kokoonpanoa. Vaikka hyvä myllytys saatiin aikaan, niin valitettavasti maalinteko oli tällä kertaa vaikeaa. Pari minuuttia ennen loppua YPa otti maalivahdin pois ja Ylöjärveläiset saikin heti 1-3 kavennusmaalin aikaan. Vaikka maalivahti saatiin vielä toistamiseen pois, niin toista maalia ei ja näin peli päättyi Panthersin 3-1 voittoon.

Tehot: Heidi Saarinen 1+0, Outi Paldanius 0+1

YPA - Koovee II 7-0

Toisessa pelissä vastaan tuli KooVee2. Tämä peli olikin täysin Ylöjärveläisten hallussa.

Alussa Tamperelaiset pystyivät pistämään hanttiin, mutta mitä pidemmälle peli eteni, niin sitä selvemmin YPa vei ottelua. YPa pääsi iloittelemaan maaleilla ja useampaankin oli paljon mahdollisuuksia. YPa voitti pelin 7-0 ja sai tärkeät pisteet, joiden ansiosta kolmassija pysyi Ylöjärveläisten hallussa.

Tehot: Essi Nurmi 3+0, Tanja Pesonen 1+2, Johanna Mäkinen 1+0, Iiris Pyykkö 1+0, Linda Zahartsenko 1+0, Riikka Lehtinen 0+1, Anu Savukoski 0+1, Outi Paldanius 0+1, Milla Välisaari 0+1

Seuraava turnaus pelataan Lauantaina 14.02. Raholassa.

 

C00-POJAT, Ylempi jatkosarja

YPA Lightning vs RoPo 2-2 (0-0,2-1,0-1)
Oriveden pikku parketilla lauantain ensimmäinen peli RoPoa vastaan. Pelimme rullasi ajoittai kivasti, mutta vastustaja sai "rikottua" peliämme tehokkaasti. Ensimmäinen erä kiikareilla eli 0-0. Toisessa erässä ajassa 16.46 Tiitus laukoi joukkomme johtoon Eetu K:n hienosta avauksesta, jota alusti vastustajan vaihtovirhe. RoPo kuittasi maalin muutaman minuutin jälkeen ja peli tasoihin. Ajassa 21.38 vastustaja rikkoi rankkarin arvoisesti maalin teko tilanteessa ja rankkaria nyt vetämään Eetu K. Eetu vei molarin kaffeelle jo upeasti, mutta rysty viimeistely hiuksen hienosti ohi valitettavasti tällä kertaa. Kuitenkin ylivoimalle. Ylivoima kuitenkin ihmetykseksemme yskähteli ja RoPo säästyi takaiskuilta.Ajassa 25.24 Tiitus täräytti Valtterin syötöstä upeasti meidät jälleen johtoon. Kolmoskenttä laidoilla Joel ja Tiitus sekä keskellä Valtteri oli pelissä ylivoimaisesti terävin hyökkäysketjumme. Myös pakisto takalinjoilla Juhani,Antti,Eetu K ja Niko tukivat ketjua vuorotellen. Kolmanteen johdossamme. Kolmatta ennätti kulua minuutti ja kolme sekuntia kun RoPo onnistui vuorostaan ja ehkä jopa hieman onnekkaastikin. Loppuerä oli tasaista pelailua. Viimeisellä kahdella minuutilla vielä tukahdutimme RoPon ylivoiman. Summerin soidessa tulos 2-2. Tulos olisi voinut olla suotuisampikin meille, tasuri harmitti ja emme olleet tyytyväisiä. Voittokin oli otettavissa, mutta jälleen taitavien pelaajiemme peliä päästiin pienellä parketilla "rikkomaan" ja taitopeli kärsii. Myös pallo elää hurjasti pienistäkin kosketuksista/kopautuksista. Meistä ja monesta muusta mattolla hyvin paljon nautittavampaa pelata vaikkakin alustalla kuin alustalla pitää osata pelata. Piste matkaan kuitenkin. Pisteet: Tiitus 2+0, Valtteri 0+1 ja Eetu K 0+1.Maalissa Tatu kopitteli otettavat.

O2Jkl vs YPA Lightning 2-5 (1-0,0-2,1-3)
Toinen peli oli O2Jkl sarjajohtajaa vastaan eli kärkikamppailu. Alkaa parkettipelaaminenkin jo joukkueeltamme hieman luonnistua, kun ollaan tässä viimeajat pelattu ko. alustalla.Hieman huonoa uutista pelin alla, kun Eetu P. ei pystynyt pelaamaan toisessa pienen loukkaantumisen vuoksi ja suuntasi Ylöjärvelle toipumaan. Vastustaja aloitti todella pirteästi ja peli pyöri alkuminuutit päässämme. Saimme kuitenkin jokusen paikan myös. O2 onnistui ajassa 3.51. Joukkueemme heräsi ja loppu erä oli jo hienoista hallintaamme, mutta vastustajan maalivahti otti useita koppeja mm Joakimin kurotuksen, joka oli todella lähellä. Hyökkäykset aaltoilivat päästä päähän. Pakissa Valtteri, Juhani, Antti ja Eetu K hoitivat hienosti vastustajan yritykset. Sentterit myös ahersivat. Toiseen erään lisäsimme vielä vauhtia ja vastustaja koitti kaikkensa pysyäkseen mukana pelaten sääntöjen rajoilla tai siltä pikkuparketilla ainakin tilanteet näyttävät välillä puolin jos toisinkin tosin. Puhkoimme vastustajan puolustuslinjaa useasti toisessa erässä ja vastustaja joutui alkamaan rikkoa. Ensimmäinen rangaistus ajassa 19.27. Ylivoima pyöri ja ei aikaakaan, kun Jussi T. tälläsi Juhanin passista upeasti pallon pömpeliin ajassa 20.31. Seuraavamme pamautti ylivoimalla Tomas ajassa 28.16 Joonan syötöstä. Ylivoima toimii, kun sitä harjoiteltu ahkerasti. Kolmanteen 1-2 johdostamme. Kolmanne alussa O2 rikkoi jälleen ja tällä kertaa YV:llä Joakim ohjasi hienosti Tuomon passin verkonperukoille ja peli täysin hallintaamme. Neljään yhteen karkasimme Joonan passatessa Tomasin maalintekoon. Kolmannessa vastustajalla oli muutama paikka, mutta Tatu maalissa ja joukkuepuolustuksemme oli terästä. Meillä monta maalipaikkaa myös. Ajassa 40.58 kavennus. Vastustaja otti lopussa molarin pois ja koittivat vielä viime minuuttien jäähymme aikaan kuudella neljää vastaan, mutta puolusimme hienosti ja viimeisemme niittasi Jussi T. tyhjiin komeasti omalta puoliskoltamme kaksi sekuntia ennen summeria. Ansaittu työvoitto. Tunteetkin kärkikamppailussa tietenkin nousivat hieman pintaan puolin jos toisin osalla molempien pelaajista ja hienoisia kolhujakin pelin tiimellyksessä saivat osakseen myös molemmat joukkueet. Pienet provosointiyrityksetkään eivät meitä heilauttaneet vaan keskityimme omaan peliimme ja tulosta syntyi. Respectiä/FairPlay:tä toivotaan myös aina kaikilta joukkueilta ja kaikille joukkueille oli tilanne tai tulos mikä tahansa. Tiukkaa vääntöä lohkonkärkiparilta ja niin pitääkin. Aiempien RoPo tasurin ja Happee pelin loppuhetken häviön "kompastelujemme" vuoksi jatkamme lohkossa vasta toisella sijalla, eroa piste O2 Jkl:ään. YPA Lightning ryhmältä pelillinen myrskyvaroitus ja pelaajien asennetta oli hieno seurata. Lohkossa kaikki omissa käsissä ja O2Jkl tulee vastaan vielä kahdesti kaudella.One down two to go. Pisteet:Tomas 2+1, Jussi T. 2+0, Joona 0+2, Joakim 1+0, Tuomo 0+1 ja Juhani 0+1. Seuraava ylemmänsarjanturnaus 8.2. Jyväskylässä Monitoimitalolla (parketti todennäköisesti;). Sen jälkeen parkettialustat lohkossa historiaa ja jatkamme Ylöjärven Liikuntakeskukselle kotiluolaamme matolle.

YPA-03 Kilpasarja, Parkano 24.1.2015

YPA – FBC Dux 2 - 7

YPA:n E1 joukkue matkusti lauantaina 24. tammikuuta Parkanoon, jossa vastassa oli sarjan johtoon itsensä hilannut PaPo ja Valkeakosken Weikkoja kaksi viikkoa sitten Lopella kurittanut FBC Dux Jyväskylästä. Luvassa oli siis hikinen ja jännityksentäyteinen iltapuhde – olivathan pelit kolmelta ja viideltä illansuussa.

Alusta asti oli selvää, että palloakaan ei Duxilta oteta helpolla. Heti ottelun alussa väännetään mies miestä vastaan ankarasti. Jännitys on käsin kosketeltavaa ja pallo polttaa lavassa. Syötöt eivät lähde ja jos lähtevät osoitetta ei ole. Jos syöttö sattuu osumaan kohdalleen sitä ei saada otettua vastaan. Tasaväkisen väännön keskeyttää kuin varkain keskialueelta heitetty laukaus kohti Miikan vartoimaa maalia. Miikakaan ei ole uskoa silmiään kun pallo liitää yläriman alta verkon perille. Tilanne Duxille 0-1 kun peliä pelattu 3.46. YPA saa vahvan jakson heti takaiskumaalin jälkeen, mutta tulosta ei tule. YPA saa vapaalyönnin keskialueelta. Aleksi antaa pallon Juholle, joka syöttää Duxille sen omaa lääkettä ja leijutaa pallon keskialueelta yläriman alta maaliin. Tasoitus 1-1 on tosiasia. Tasoitus tuo helpotusta jännitykseen ja samalla lataus hiukan laskee ja Dux pääsee tekemään johtomaalin seitsemän minuutin kohdalla – tilannetta edelsi monta hävittyä kaksinkamppailua. Erän loppu on huikeaa taistelua ja YPA joutuu useamman kerran selkä seinää vasten.

Toinen erä ei tuo voimasuhteisiin muutosta ja Dux siirtyy 1-3 johtoon ajassa 18.25. Vääntö on kovaa ja YPA laittaa itsensä likoon koko pienen joukkueensa voimin. Useita vetopaikkoja ja maalintekomahdollisuuksia YPAlle, mutta tähtäin on hukassa. Erän loppuminen pelastaa YPAn pahasta pinteestä.

Kolmannessa erässä alkaa tapahtua. Ilmeisesti turhautuminen ja jonkinasteinen väsymys johtaa siihen että uinahduksia tulee ja Dux karkaa nopeasti jo 1-6 johtoon. YPA ei kuitenkaan luovuta ja kaventaa ylivoimalla. Juho tarjoilee mehukkaan paikan Markille, joka ei erehdy ja tilanne 2-6. Dux pääsee myös koittamaan ylivoimalla ja saa kuin saakin tehtyä seitsemännen maalinsa. Erän lopussa vielä hieno vaparikuvio ja maalipaikka, mutta YPA on epäonninen tässäkin yrityksessä. Lopputulos 2-7 Duxille.

Tehot: Juho 1+1, Mark 1+0, Aleksi 0+1

 

 YPA – PaPo 6 - 9

Toisessa ottelussa vastassa sarjaa johtava PaPo, josta tiedettiin jo etukäteen, että maalinteko oli lähes yksinomaan pelaajan nro 12 hartioilla. Joukkueen ainoana tehtävänä oli siis pysäyttää kyseinen pelaaja.

Ottelu alkaa epävarmasti ja jännittyneissä tunnelmissa. Syöttöpeli ei toimi, mutta kentällä ollaan PaPoa selkeästi vahvempia. Jännitys kostautuu ajassa 5.20 kun PaPo avaa maalihanat. Maalin jälkeen YPAn peli sekoaa hetkeksi ja PaPo latoo kaksi maalia ja tilanne on jo 0-3. YPA ottaa otteen pelistä väkisin ja siirretyn rangaistuksen aikana hienon syöttelyn tuloksena Artturilla on kunnia lyödä pallo maaliin ja tilanne 1-3. Vain hetkeä myöhemmin Severi purjehtii koko puolustuksen läpi harhauttaen lopuksi myös maalivahdin ja 2-3 kavennus on valmis. Peli ehtii edetä muutaman minuutin kun Aaro on juonimassa vaparia ja jättää Juholle, jonka veto yllättää PaPon maalivahdin ja tilanne on tasan 3-3. Erän loppu on vauhdikasta ja hienoa peliä, mutta lisämaaleja ei nähdä.

Toinen erä alkaa vauhdikkaasti ja vain 25 sekunnin päästä maaliverkot raikaa YPAn kenttäpäädyssä ja tilanne PaPolle 3-4. YPA ottaa ryhtiliikkeen ja ottaa pelin hallintaansa. Vaparin jälkitilanteesta Aleksin vedon sisään sutii Mark ja tilanne on tasan 4-4. Ottelun hallinta on YPAlla joka osa-alueella. Juuso saa pallon hyökkäysalueella ja ajaa laukaisusektoriin, jossa ranteet lukkoon ja pallo verkkoon 5-4. Peli vapautuu silminnähden ja Mark laukoo pallon hienosta kierrosta aivan ylänurkkaan ja peli tuntuu olevan jo ratkaistu 6-4.

Kolmas erä alkaa kun PaPon valmennus on pitänyt pitkän palaverin pelaajistonsa kanssa. Taktiikka on PaPon osalta selvä. Ratkaisupelaajalle pelataan palloa eikä hän petä joukkueensa luottamusta. PaPon numero 12 latoo viisi (5) maalia YPAn verkkoon erän viimeisten kymmenen minuutin aikana ja ottelu on sitten siinä. Vielä ottelun loppuhetkillä tarjotaan YPAlle mahdollisuutta kavennukseen, mutta onni ei ole tänään Ylöjärveläisten ystävä. Ottelu päättyy PaPon juhliessa 6-9 voittoa.

Tehot: Artturi 1+0, Severi 1+0, Juho 1+0, Mark 2+0, Juuso 1+0, Aaro 0+1, Aleksi 0+1