Pesismiesten otteluraportit

28.7.2012


Alkukauden otteluraportit koottuna yhteen, nettisivujen muutosten takia. Tässä.

 

 

 

(8.7.2012) YPAlle tappio sarjakärjeltä Köyliössä
Kohtuullisesta pelistä huolimatta molemmat jaksot hävittiin selkeästi 10-2 ja 5-0.
Lauantairetki Lallin maille sujui YPAn pesismiehiltä tappiollisesti. Köyliön joukkue osoitti puheillaan sarjanoususta olevan katetta. Selkeästi kovempilyöntinen joukkue vei molemmat jaksot. Vieraileva YPA avusti molemmilla jaksoilla ensimmäisissä ulkovuoroissa tehden pelin Köyliöläisille helpoksi. Ensimmäisellä jaksolla Köyliö sai eka vuorossaan 6 juoksua ja toisella jaksolla 3.

Hitusen junioripainoitteisemman kokoonpanon positiivisin asia oli kakkoskärjen pelin rakentelun onnistuminen. Lyöntijärjestyksen peräpäästä saatiin tehtyä tilannetta, mutta kotiin onnistuivat miehen lyömään vain Timo Sulkala ja A-P Onnela. Juoksut toivat YPAn parhaana palkittu siepparina pelannut Markku Hännikäinen ja Janne Onnela.

Todellinen Köyliön haastaminen jäi ensimmäisten heikkojen ulkovuorojen takia. YPAn onnistuneet läpilyönnit jäivät Köyliön hiekkatekonurmen kakkospuolen aitaan, jonka ominaisuudet kotijoukkue tunsi ja seurauksina oli vain yhden pesänvälin eteneminen. Toisella jaksolla YPAn ulkopeli osoitti tiivistymisen merkkejä. Säiden herra oli jälleen suosiollinen ja luvatuilta sateilta säästyttiin.

Revanssin paikka Köyliötä vastaan tulee heti seuraavassa "kotiottelussa" Kaupissa ti 24.7. klo 18. Mikäli YPA aikoo pelistä ottaa pisteitä on sen saatava liikkeelle paras miehityksensä ja silläkin on onnistuttava hyvin.

 

(21.6.2012) YPAlla kunnarijuhlat Kaupissa
Miesten lounaislohkon maakuntasarjan tyvipään joukkue Jokioinen hävisi Kaupissa YPAlle jaksot juoksuin 16-0 ja 23-3.
Nuorella ja kokemusta hakeneella joukkueella (mm. 13-vuotias lukkari) pelannut Jokioinen hävisi Ylöjärvelle ottelussa, jossa mielenkiinto rajoittui toisen jakson ensimmäiseen vuoroon, jossa YPAn jäädessä nollille vierailijat onnistuivat kotiutuksessa kahdesti. Seuraavassa YPAn tehtailtua 10 juoksua oli toinenkin jakso taputeltu.

Ottelussa lyötiin YPAn toimesta muhkeat viisi kunnaria, joista kaksi meni joukkueen lukkarille Teemu Petäjistölle. Kahden kunnarin lisäksi Teemu löi myös 9 tavallista ja toi 3 muutakin juoksua. Tästä hänet palkittiin joukkueensa kakkospalkinnolla. Ykköspalkinnon pokkasi Jiri Kirsilä, jonka näyttävät suoritukset vallankin ulkokentällä olisivat voineet olla korkeammaltakin tasolta.

Pienenä Jobin postina mainittakoon Timo Sulkalan pelin jääminen ensimmäiseen vuoropariin hänen loukattuaan sormeaan lämmittelyssä. Voiton ansiosta YPA nousi sarjataulukossa nyt hetkellisesti kakkoseksi. Sarjan kärjessä keikkuu Köyliö, joka kohdataan heinäkuussa kahdesti, ensin vieraissa ja sitten "kotona" Kaupissa ti 24.7. klo 18. Tulkoon ottelusta mainittua vielä tuomaripari Kallionpää-Narvi, joiden tilannesilmä oli takavuosien huipputasolla.

YPAn tehot (tuodut/lyödyt): Jari Vatanen 6/1, Jiri Kirsilä 5/1+4, Markku Hännikäinen 2/1, Teemu Petäjistö 5/ 2+9, Tuomo Ahovinkka 5/1+4, Timo Sulkala 2/0, Oskari Uusitalo 3/4, Mikko Partanen 2/1, Aki Heittola 3/3, A-P Onnela 2/1+4, Erkko Saarijärvi 4/0, Jere Näräkkä 0/2, väärillä 1.

 

(18.6.2012) YPAn pesismiehet palasivat voittokantaan Turussa
Su 17.6. kosteissa olosuhteissa pelatussa pelissä YPA vei molemmissa jaksoissa voiton juoksuin 9-1 ja 4-1.
Säiden haltija säästi pelaavat joukkueet pahimmalta kastumiselta. Sade yltyi pikaisesti pelatun pelin jälkeen sellaiseksi, että ottelu olisi pitänyt todennäköisesti keskeyttää vähäksi aikaa.

Vain puolitoista tuntia kestäneessä pelissä ei paremmasta ollut hetkeäkään epäselvää. Lukkari ja YPAn parhaana palkittu Teemu Petäjistö onnistui hyydyttämään Turun joukkueen sisäpelin sen verran hyvin, että ylöjärveläisilläkin oli varaa jättää peliinsä parannettavaa. Kotijoukkue auttoi sopivassa määrin vierailijoita juoksujenkin teossa, jolloin omiin virheisiinkin oli varaa. YPAn ulkopeli oli selvästi sisäpeliä paremmin kohdallaan.

Tehot (tuodut/lyödyt): Timo Sulkala 2/0, Jiri Kirsilä 5/1+1, Teppo Hautala 1/2, Teemu Petäjistö 1/3, A-P Onnela 2/2, Erkko Saarijärvi 0/1, Markku Hännikäinen 0/2, Juho Syrjälä 1/1, Oskari Uusitalo 1/0.

Ensimmäisestä kierroksesta on jäljellä enää kaksi ottelua. Puhtaalla pelillä sarjaa johtava Köyliö kohdataan vastaa heinäkuulla vieraissa. Toinen tuntematon Jokioinen saapuu YPAn vieraksi Kauppiin ke 20.6. klo 18.

YPA on nyt sarjassa neljäntenä ja sen edellä ovat Köyliön lisäksi vain Ylöjärven voittaneet joukkueet.

 

(10.6.2012) Ylöjärven miehille tappio Kaupissa
Pori oli molemmilla jaksoilla vahvempi juoksuin 1-0 ja 7-2.
YPA ei saanut ottelussa missään vaiheessa sisäpeliään auki. Laihana lohtuna toisen jakson viimeisen tasoittavalla onnistui Teemu Petäjistö puhkaisemaan kakkospuolen. Jiri Kirsilä ja Jari Vatanen kiisivät kotipesän turviin.

Ulkopelin suhteen peli ei ollut YPalta lainkaan huono, minkä kertoo vastustajan yhdellä juoksulla hankkima jaksovoittokin. Mutta kun lyönnit eivät tänään löytäneet sitä juuri parasta paikkaa, niin ainoa lohtu oli se, että sateen alta ehdittiin pois.

YPan parhaana palkittiin sieppari Sami Jalonen ja kakkosena ykkösvahti Jari Vatanen. YPAn pelit jatkuvat Turussa su 17.6. Viimeinen kotiottelu ennen jonkinlaista kesätaukoa on Kaupissa ke 20.6. klo 18. Tuolloin paikalle tullut yleisö voi löytää kentältä tuttuja kasvoja takavuosien superpesispeleistä. Korkeinta oikeutta ottelussa jakaa pari Kallionpää- Narvi.

(Koska ensimmäinen juttu katosi hätäiseen näppäilymokaan, olkoon tämä toinen yritys lyhyt...jutun tekokin kuvasti koko ottelun kuvaa! )

 

(8.6.2012) YPan pesismiesten voittoputki jatkui Loimaalla
YPan pesismiehet voittivat Loimaan 2-1 (14-13, 4-6, 3-2) todella jännittävässä ottelussa.
Ylöjärven maakuntasarjan pesismiehet ovat saaneet ihailla viime aikoina Vakka-Suomen kauniita auringonlaskuja kotimatkoillaan vierasotteluista. Tunnelmaa kohotti jälleen kotimatkalla voitto ottelusta, jossa olisi voinut käydä kuinka vain. Molemmat jaksot ja superi taisteltiin tasapäisesti kovalyöntistä Loimaata vastaan.

YPA aloitti sisällä ja onnistui heti kotiuttamaan kahdeksan juoksijaa. Aki Heittola onnistui avaralla Loimaan kentällä kunnarin arvoisesti. Loimaa vastasi tasoittavallaan seitsemällä juoksulla. Tämän jälkeen juoksutehtailu molemmilla hieman hiipui ja viimeiselle tasoittavalleen Loimaa tuli kahden juoksun takamatkalta. Saatuaan yhden juoksun Loimaa otti palottomassa ajolähdössä aikalisän. YPAn lukkari Teemu Petäjistö oli seurannut TV-pelejä ja niistä ammentamillaan opeilla hän irrotti taktisella väärällä kärkietenijän. Teemun onnistuttua heti perään toisenkin "kärpäsen" teossa kuivui vuoro Loimaalta kasaan ja jaksovoitto YPAlle 14-13.

Toisella jaksolla juoksunteko ei ollut kummallekaan joukkueelle yhtä helppoa ja YPA tuli tasoittavalleen kolmen juoksun takaa-ajoasemassa. YPAlla oli allaan sisäpelissä pari huonompaa vuoroa ja lyöntivuoron lähdettyä liikkeelle kolmosesta vaihdettiin ottelussa hyvin sisällä ja ulkona onnistunut kärkipari Vatanen-Hautala jokereiksi ja heillä aloitettiin. Menestyksekkäästä pelin rakentamisesta huolimatta onnistuttiin vain yksi juoksu saamaan aikaan ja seurauksena oli supervuoroon meno.

Loimaa aloitti sisältä ja joukkueensa kärki onnistui heti rokottamaan YPAn ulkokenttää kiertäen kunnarin. Kun jokerilyöjä kotiutti vielä kärjen oli YPAn voittaakseen saatava kolme juoksua. A-P Onnela onnistui yllättämään Loimaan ulkokentän ja seurauksena oli kaksi juoksua. Pelinjohdon pelatessa kahdella palolla uhkarohkeasti lentävällä merkillä onnistui Jouni Laitinen kurottamaan taktiseen väärän kopin arvoisesti. Näin kenttä tyhjeni ja peräpäästä alettiin rakentamaan tilannetta uudelleen. Merkkiepäselvyyksien vuoksi kolmas palo oli jo syntymässä kolmoselta, mutta YPAn onneksi tappoheitto viuhui ohi pesän ja Oskari Uusitalolla oli kunnia kirmata ottelun voittojuoksu.

Ylöjärven Pallon miesten maakkarisarja jatkuu sunnuntaina Kaupissa kotiottelulla Poria vastaan. YPA on lounaislohkossa tällä hetkellä kolmantena seitsemällä pisteellä ja Pori seitsemäntenä kolmella pisteellä. Pori oli hävinnyt niukasti sarjassa vahvana ennakkosuosikkina pelaavalle Köyliölle, joten odotettavissa on varmasti tasainen peli. Ottelu alkaa klo 15.

Loimaa-ottelun tehot(tuodut/ lyödyt): Jari Vatanen5/1+1, Teppo Hautala 2/2, Tuomo Ahovinkka 2/2, Teemu Petäjistö 0/2, A-P Onnela 2/4, Timo Sulkala 2/0, J-M Onnela 1/1, Oskari Uusitalo 4/0, Aki Heittola 2/1+2, Jouni Laitinen 0/1 ja Arto Paananen 1/3. 1 Harhalla.

 

(28.5.2012) YPAn pesismiehillä voittoisa viikonloppu
Perjantaina YPAn miesten maakuntasarjajoukkue voitti Laitilassa 1-0 (14-11, 8-8) ja sunnuntaina "kotonaan" Kaupissa 2-0 (4-1, 7-6) Pöytyän.

Laitila - YPA 0-1 (11-14, 8-8)

Perjantain vierasotteluuun Laitilaan oli pienoinen ongelma löytää pelaajia. Oskari Uusitalo oli vahvistamassa joukkuetta ja näin matkaan saatiin 11 enemmän ja vähemmän tervettä pelaajaa.

Laitilan hiekkatekonurmella oli kakkospuolella tilaa ja ottelun ensimmäinen jakso venyikin melko pitkäksi YPAn voittaessa ensimmäisen sarjapisteensä. Erityisesti kakkospuolen puhkaisuissa kunnostautui kauden ekaa peliään pelannut Jari Vatanen. Jakso YPAlle ilman viimeistä tasoittavaa 14-11.

Toinen jakso alkoi loistavasti YPAn tehdessä 7 juoksua Laitilan jäädessä yhteen. Peli näytti jo selvältä, mutta toisin kävi. Laitilan vaihdettua lukkaria toiselle jaksolle tämän onnistui hyydyttää YPAn lyöntipeli ja viimeisen tasoittavalle Laitila tuli juoksun tappiolla. Laitilan jäätyä yhteen juoksuun oli YPAlla kotiintuomisena kaksi sarjapistettä.

YPAn parhaana palkittiin Ikaalisista siirtynyt tuulen nopea kärki Jiri Kirsilä, joka pelasi hyvin niin sisällä kuin ulkonakin. Ulkopelissä joukkueelle jäi erityisesti parannettavaa.

Tehot (tuodut/lyödyt): Jiri Kirsilä 4/2, Teppo Hautala 3/1, Jari Vatanen 3/2+4, Teemu Petäjistö 2/1+2, Tuomo Ahovinkka 2/3, Oskari Uusitalo 1/0, Janne Onnela 2/1, A-P Onnela 3/0, Jere Näräkkä 1/1 ja Timo Sulkala 0/2. Harhalla 2 ja väärillä 2.

YPA - Pöytyä 2-0 (4-1, 7-6)

Hyvinkään viikonlopun surullisten tapahtumien jälkeen pesäpalloliitto oli antanut seuroille luvan päättää, pelataanko alempien sarjojen pelejä. Pöytyäläisten ollessa valmiita tulemaan Tampereelle aloitettiin ottelu minuutin hiljaisuudella.

YPAn pelaajaringin laajuudesta antaa hvyän kuvan se, että sunnuntain kokooonpanossa oli vain 4 perjantain pelaajaa. Kaksi lahjakkuutta jouduttiin jopa jättämään pöytäkirjan ulkopuolelle.

Pöytyän junioripitoinen joukkue ei ensimmäisessä kahdessa vuoroparissa saanut kovin ihmeellisiä aikaiseksi. YPAn tehtyä eka vuorossa kolme oli jakso niillä kuitattu. Vasta viimeisellä vuorollaan Pöytyä onnistui juoksun teossa ja näin ekajakso YPAlle 4-1.

Toisella jaksolla Pöytyä aloitti vahvasti ja onnistui kahdesti kotiutuksissaan. YPAn hyydyttyä aikaisemmissa peleissä toisella jaksolla povasi joukkueen viuhkamies jo superiin menoa. Joukkue oli onneksi eri mieltä tehden viisi juoksua. Seuraavissa sisävuoroissa Pöytyä onnistui 4 juoksun verran YPAn jäätyä juoksuitta. Viimeisen tasoittavalle tultiin näin juoksun takamatkalta.

YPA vaihtoi päivän tehokolmikkonsa Sami Jalonen-Jari Vatanen- Teemu Petäjistö jokereiksi hakien näillä myös ulkopelissä loistavasti onnistuneilla pelaajilla ratkaisua. Vuoron alun hapuilun jälkeen saatiin yhden palon ajolähtö, jossa Pöytyän lyöntipeliä hienosti sotkenut Teemu Petäjistö kotiutti Teppo Hautalan. Jatkotilanteen ajolähdössä Oskari Uusitalo kotiutti Jari Vatasen ja peli päättyi siihen YPAn napattua koko pistepotin.

YPAn ulkopeli oli tiukentunut perjantaista ja jos sunnuntain kaltaisia otteita on nähtävissä jatkossakin voidaan todeta lähdön maakuntasarjaan olleen perusteltu. YPA on nyt lounaislohkon kärkiporukoissa yhden pelin enemmän pelanneena.

Sunnuntain tehot (tuodut/lyödyt): Sami Jalonen 2/1, Jari Vatanen 3/0, Markku Hännikäinen 1/1, Teemu Petäjistö 0/5 (ykköspalkinto), Aki Heittola 2/0 (kakkospalkinto), Juho Syrjälä 1/1, Ville Sippola 0/1, Teppo Hautala 2/0 ja Oskari Uusitalo 0/1. Harhaheitolla 1.

YPAn joukkueen ottelut jatkuvat 7.6. vieraspelillä Loimaalla. Seuraavana sunnuntaina 10.6. on kotiottelu Poria vastaan klo 15.

 

(21.5.2012) YPAn miesten maakuntasarja alkoi tappiolla
Sarja-avauksessa "kotikentällä" Tampereen Kaupissa vierasjoukkue Eurajoen Veikot oli parempi jaksoluvuin 5-5 ja 5-10.
Ylöjärven Pallo lähti ennakkoluulottomasti kauteen kokeilemaan pesäpallon pelaamista miesten maakuntasarjassa. Entisten C-poikien vartuttua miesten mittoihin ja muutamien entisten pelimiesten ja tuomarointia kuluvalla kaudella vähemmälle jättävän tuomarin lupauduttua mukaan uskallettiin lähteä mukaan sarjaan. Ikaalisten luovuttua Suomi-sarjapaikasta olisi tunkua joukkueeseen ollut enemmänkin. YPAn miehet pelaavat kuluvalla kaudella Lounais-Suomen lohkoa, jossa kaikki muut joukkueet löytyvät vähintään sadan kilometrin päästä Länsirannikon tai Turun suunnasta.

Sarja-avaukseen lähdettiin nöyrin mielin, sillä yhtään harjoitusottelua ei saatu järjestettyä. Jotkut joukkueen pelaajista näkivät toisensa ensimmäisen kerran Kaupin kentällä. Uusien pelipukujen sovittamisen jälkeen oltiin valmiita aloittamaan.

Ensimmäinen jakso alkoi todella loistavasti huomioiden pelaajien huono toistensa tunteminen niin taitojen kuin tapojenkin puolesta. Arto Paananen ja Tuomo Aho-Vinkka onnistuivat puhkaisemaan Eurajoen ulkokentän. Kahden vuoroparin jälkeen YPA johti 5-2 ja kaikki näytti hyvältä. Kahdessa viimeiseesä vuoroparissa sisäpeli kuivui ja kun Eurajoki sai Ypan osittaisella avustuksella kasaan vielä kolme juoksua jäi voittajan selvittäminen toiselle jaksolle.

Toisella jaksolla YPAn sisäpeli hyytyi ja ennen viimeistä tasoittavaa Eurajoki johti jo 10-1. Pieni hurmos saatiin vielä aikaan ja toivonkipinä viriämään, kun Aki Heittola löi pallon kakkoskulmasta Kaupin jalkapallokentille. Lisäjuoksuja ei kuitenkaan nähty ja jakso vieraille luvuin 10-5. Näin Eurajoelle matkasi ottelusta kaksi sarjapistettä.

YPAn pelit jatkuvat perjantaina 25.5. vierasottelulla Laitilassa ja seuraava kotipeli on su 27.5. Kaupissa klo 15. YPan peleihin on vapaa pääsy.

YPAlaisten tehot:(tuodut/lyödyt) A-P Onnela 4/0, Markku Hännikäinen 1/0, Teemu Petäjistö 1/1, Tuomo Aho-Vinkka 2/4, Arto Paananen 1/2 ja Aki Heittola 1/1+2 (tuotu on kunnari). Joukkueen parhaina palkittiin lukkari Teemu Petäjistö ja toisella jaksolla läpilyönyt juniori Aki Heittola.