Pesismiehille kesän ensimmäinen kolmen pisteen voitto

26.6.2015


Miesten maakuntasarjassa YPA peittosi Ulvilan 2-0 (8-1, 8-3) ottaen täydet kolme sarjapistettä ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

Torstaina YPA:n vieraaksi Hämeenkyröön saapui Ulvilan Pesä-Veikot. Ottelu eteni alusta asti kotijoukkueen komennossa, eikä yhdeksällä pelaajalla liikkeellä ollut Ulvila pystynyt missään vaiheessa kunnolla taistelemaan ottelun voitosta. YPA onnistui tekemään kummallakin jaksolla kahdeksan juoksua, joista suurin osa syntyi onnistuneilla sauma- ja välilyönneillä.

YPA:n parhaina palkittiin hyvin ulkona pelannut ja vaihtajana onnistunut 1-vahti Tero Leinonen sekä useamman kerran kakkostilanteessa rajaleikkurilla Ulvilan ulkokenttää puhkonut jokeri Arto Paananen. Mainitsemisen arvoisia sisäpeliotteita esittivät myös hyvin kentälle mennyt ja kolme juoksua tuonut Tommi Sankelo, sekä kovassa lyöntikunnossa olevat Jari Vatanen ja Topi Kokkonen.


to 25.6. YPA-Ulvila 2-0 (8-1, 8-3)

YPA:n kokoonpano ja tilastot (lyödyt/tuodut):
1. Tommi Sankelo S (0/3)
2. Kalle Kuukka 3P (0/2)
3. Tero Leinonen 1V (0/0)
4. Jari Vatanen 2K (3/3)
5. Tatu Terho 2P (0/2)
6. Oskari Uusitalo 2V (2/1)
7. Manu Vartia L (2/1)
8. Juho Syrjälä (0/1)
9. Aki Heittola (0/1)
10. Arto Paananen (4/1)
11. Topi Kokkonen (5/0)
12. Mikael Juntunen (0/1)


Lounaislohkon kaikki ottelutulokset ja sarjataulukko löytyvät osoitteesta http://ftp.pesis.fi/mmk15lo.txt.