Miesten II jatkaa sarjakärjessä

14.12.2015


03-pojille voitto ja tappio Parkanosta

Miehet II

Miesten kakkosjoukkueen kausi sai jatkoa kotiturnauksen merkeissä. Tuloksena tällä kertaa voitto sekä myös kauden avaustappio.

YPA II – SC Tolppalaukaus   8-3

Ensimmäisessä ottelussa kotijoukkuetta vastaan asettui SC Tolppalaukaus. Ottelu oli alusta alkaen YPA:n hallintaa. Ensimmäinen erä oli kotijoukkueelta hallittua peruspelaamista. Vastustaja pidettiin pois maalintekosektorilta ja itse tehtiin paikosta maalit. Tuloksena selkeä erävoitto lukemin 3-0. Toisessäa erässä vierasjoukkuekin pääsi paremmin peliin mukaan. SC Tolppalaukaus iski toisen erän alkuun kaksi nopeaa maalia ja saikin tämän jälkeen hetkeksi otteen pelistä. Toinen erä menikin myös numerojen valossa vastustajalle lukemin 1-2. Kolmannessa erässä YPA nousi jälleen kuskin paikalle. Loppu oli koko ajan hallinnassa. Päätössummerin soitua tulostaululla komeilivat lukemat: YPA II 8 – SC Tolppalaukaus 3.

tehot:  Roope Grönlund 2+0, Akseli Kaivola 2+0, Miro Kujansivu 2+0, Tuomo Aunola 1+1, Teemu Niemi 0+2, Jani Rautiainen 1+0, Jan-Erik Järä 0+1, Arto Paananen 0+1, Joni Pohjonen 0+1

YPA II – TahVe 8-10

Toisessa ottelussa oli vastassa etukäteen pahaksi kannoksi kaskessa tiedetty TahVe. Ottelun lähtökohdat eivät olleet parhaat mahdolliset. Vastassa kova vastus ja kotijoukkueella kokoonpanossa vain seitsemän kenttäpelaajaa. Ottelun alku oli varsin tunnustelevaa tässä lohkon ns. kärkiottelussa. Molemmat joukkueet lähtivät varovaisella taktiikalla tarkkaillen ja tunnustellen. Ensimmäinen erä päättyikin tasalukemiin 2-2.

Toisessa erässä alkoi kotijoukkueen kapea rosteri vaatia veronsa. YPA yksinkertaisesta alkoi pudota kyydistä. Erälukemat selkeästi 0-3 TahVen hyväksi. Kolmas erä oli tehtyjen maalien määrässä mitattuna varsinaista ilotulitusta. TahVe oli kaiken aikaa kuitenkin selkeästi kuskin paikalla. YPA sai lopussa piristysruiskeen, kun Miro Kujansivu ehti omista      B-junioripeleistään avuksi kolmanteen erään ja viimeistelikin heti kaksi hienoa maalia. YPA pääsi muutenkin numeroiden valossa lopussa varsin lähelle, mutta on kuitenkin tunnustettava TahVen olleen tässä ottelussa parempi joukkue. Se ansaitsi voittonsa.

Tappiosta huolimatta YPA II jatkaa lohkonsa kärkipaikalla, kun nyt puolet peleistä on pelattu.

tehot:  Miro Kujansivu 2+1, Olli Kesäläinen 2+1, Akseli Kaivola 2+1, Tuomo Aunola 1+2, Jan-Erik Järä 0+2

03-pojat

YPA03 – Papo 6 - 10

YPA:n 2003 syntyneiden poikien joukkue matkusti sunnuntaina 13.12. ennen auringonnousua Parkanon urheilutalolle kohdatakseen kilpasarjan jatkosarjan toisessa turnauksessa ensin Parkanon vikkelän joukkueen ja vielä kirsikkana kakun päällä Happeen nousujohteisesti esiintyneen ryhmän. Papo –peliin asetettiin suuret panokset, olihan jalkeilla nyt kauden lupaavin joukkue, johon uutena vahvistuksena oli liittynyt kokenut salibandyjyrä Joel Paasilinna. ”Jolla” siirtyi YPAan salibandyseura classicin riveistä. Myös taitava kynänkäyttäjä ”Hape” Hiltunen oli jälleen rivissä mukana. Ainoastaan Luca joutui jäämään porukasta pois sairastelujen takia. Maalissa aloittaa Miikka.

Ottelu käynnistyy jälleen tunnustellen. Pallo pomppii levottomasti ja molemmilla joukkueilla on heti alkuun myös muutama varteenotettava maalipaikka. Peli ei ehdi kuitenkaan vanheta kuin vähän yli 4 minuuttia kun YPAn ahneen hyökkäyksen katketessa Papon nro 12 saa hyvän avauksen tyhjälle kaistalle eikä erehdy viimeistelyssä. Tilanne 0-1. YPA hallitsee jälleen tapahtumia kentällä ja Papo pääsee kiusaamaan Miikkaa ainoastaan vastahyökkäyksillä. Miikka ottaa komeasti kiinni hienon yksin läpi-tilanteen oikea-aikaisella vastaantulolla. Pallo liikkuu hienosti YPA-pelaajalta toiselle. Pieni harhasyöttö ja Papo iskee nopeasti 2 vs.1 hyökkäyksellä ja pallo vastustamattomasti maalin perukoilla 0-2. Erän lopussa YPAn hallinta heikkenee ja hetken näyttää, että peliä ollaan kentällä vain katselemassa. YPA käyttää aikalisänsä ja yrittää katkaista huonon tuurin kierteen. Papo rankaisee erän lopussa vielä 2 kertaa ja tauolle mennään 0-4 lukemissa.

Toiseen erään YPA tekee pieniä ketjumuutoksia ja peli lähteekin soljumaan hienosti. YPA tuskastuu ja jäähyt kertovat karua tarinaa. Papo saa tästä uutta virtaa ja on taas pahanteossa - asialla samat pojat. Tilanne on pian jo 0-7. Papolla tulee ilmeisesti liian hyvä olo hetkeksi ja Jolla pääsee vapauttamaan hienolla syötöllä Rampen joka lataa verkot tötterölle ja kaventaa tilanteen 1-7. YPA herää taistelemaan vimmalla ja Hape syöttää Akun ahtaaseen vetopaikkaan ja pallo menee kuin meneekin maaliin 2-7. Hetkeä myöhemmin nähdään hieno kuvio kun Severi kuljettaa pallon maalin takaa ja vapauttaa Markin vetopaikkaan pieneen kulmaan ja pallo aivan ylänurkkaan 3-7.

Kolmannen erän alku on lupaava kun Papo ottaa 2 min rangaistuksen. Ylivoimapeli on kuitenkin sekavaa ja Papo karkaa alivoimahyökkäykseen ja lisää johtoaan 3-8. Tasaviidellä YPA jatkaa painostusta ja Mark avaa nousevalle Artturille joka lataa kaukaa 4-8. Papon vastahyökkäys pitkällä avauksella eikä Miikka voi muuta kuin antautua 4-9. YPA painaa pallon jälleen Papon päätyyn ja vääntää palloa maalia kohti uskomattomalla tahdolla. Vetopaikkaa haetaan Hapelle, joka pommittaa Papomaalin kehikkoa useita kertoja. Tuuria ei vaan tunnu tänään olevan. Mark maalaa kavennuksen 5-9 ja ehti perään Juho 6-9. YPA ottaa maalivahdin pois ja Papo alkaa vapista ja ottaa aikalisän kun peliä on jäljellä enää n. 30 s. YPAn aika takaa-ajoon loppuu ja Papo kaunistelee tyhjään maaliin lopputulokseksi 6-10 ajassa (44.48). Uskomaton kolmannen erän lopun taistelu YPAlta.

Tehot: Mark 2+1, Juho 1+1, Rampe 1+0, Artturi 1+0, Aku 1+0, Jolla 0+1, Hape 0+1, Severi 0+1

YPA03 – Happee Moose 11 - 5

Päivän toinen vastustaja tuli Jyväskylästä ja oli edelliessä turnauksessa osoittanut nousujohteisia otteita lohkon ennakkosuosikkeja vastaan. YPAn kokenut joukkue ei kuitenkaan kuvia kumartele. Otteluun lähdettiin itsevarmasti ja viisikkopeliä parantamaan. Maalia vartioi Petteri.

Peli lähtee käyntiin sekavasti ja YPAn painostaessa. Painostus tuo heti alkuun YPAlle vapaalyönnin, jonka hyödyntää Waltterin syötöstä Juho kovalla viuhuvalla vedolla. Happee rankaisee kuitenkin heti perään tasoituksella kun hyödyntää oman vaparinsa tappavan tehokkaasti ja tilanne 1-1. YPAn prässi jatkuu ja Juho taistelee kulmasta pallon itselleen ja tarjoaa Jollalle hienon vetopaikan ja YPA johtoon 2-1. Peliä pelataan YPAn siirrellessä palloa ja Happeen sumputtaessa tiiviisti puolustusalueella. Veeti nousee vasemmalta ja pamauttaa pallon hirmuvedolla aivan yläpesään ja katsomo repeää kun tilanne 3-1 YPAlle. Seuraa hämmentävä tilanne kun maalintekijää ei löydy pöytäkirjasta. Veetille 5+20 min ja YPA pelaa seuraavat 5 min vajaalla. Petteri esittää joukon huimia torjuntoja ja hienon syöksykopin – selvää urheiluruututavaraa. YPA pelaa mallikasta alivoimaa ja saa muutaman hyvän maalipaikankin rakennettua. Huippuna 2 vs. 1 hyökkäys jonka Mark päättää hiuksen hienosti yli.

Toiseen erään YPA lähtee ylivoimalla, mutta ei saa palloa liikkeelle ja pienen sekoilun jälkeen Happee saa kavennuksensa laukauksen peiton puuttuessa 3-2. Mark ottaa roolia ja taistelee pallon itselleen ja tällää pallon maaliin 4-2. YPA näyttää tässä kohtaa koneelta jota ei pysäytä enää mikään. Hape taiteilee pallon kanssa keskialueella ja pyörähtää ja samassa tilanne onkin mukavan tuntuisesti 5-2. YPA vie. Juho tulee tasavajaalla – tekee hurjan työn ja Jolla kiittää 6-2. YPAn vahvaa hyökkäyspeliä tekee jälleen Juho ja maalin saa kunnian tehdä tällä kertaa Rampe. 7-2. Tarjoilijana jälleen Juho ja tekijänä nyt Hape. 8-2. Happee saa jäähyn erän loppuun, mutta peli ei lähde pyörimään.

Kolmas erä aloitetaan ylivoimalla, mutta maaliin asti palloa ei saada. Tasaviidellä jälleen ja Juho syöttää Mark maalaa 9-2. Happeen vastahyökkäys 9-3. Peli näyttää selvältä ja voitonhuuma alkaa virrata aivoihin kun YPA hölmöilee itselleen kaksi jäähyä. Happee saa rankkarin, mutta Petteri hoitaa homman ja vetäjä jäätyy ja nostaa pallon yli. Happee rankaisee kuitenkin vaikka YPA taistelee vimmatusti. 9-4. Juho syöttää Markille, joka tekee vapauttavan tuntuisen 10-4 maalin. Maalin jälkeen YPA ottaa ohjat, mutta Happee rimpuilee vielä rajusti. YPA maalaa vielä kerran kun Rampe passaa hienon paikan Severille ja tilanne 11-4. Happee saa loppuun vielä yhden maalin ja YPA 2 min ja ottelun lopputulos 11-5 YPAlle. Jatkosarja ensimmäiset pisteet siis matkasivat Ylöjärvelle. Pelit jatkuvat kunhan piirissä saadaan otteluohjelmia taas rustattua lisää. Nyt hyvää joulua!

Tehot: Juho 1+4, Mark 3+0, Hape 2+1, Jolla 2+0, Veeti 1+0, Rampe 1+1, Severi 1+0, Artturi 0+1,

Waltteri 0+1, Aaro 0+1