Naisille ja 04-pojille 3 kolme pistettä.

22.12.2015


Viimeiset koitokset ennen joululomia.

Naiset I

Naisten Edustus kävi lauantaina 19.12. pelireissulla Jyväskylässä, jossa päivän ensimmäisessä pelissä vastaan asteli KooVee2. Edellisessä kohtaamisessa KooVee teki voittomaalin viimeisellä minuutilla ja nyt oli mahdollisuus maksaa kalavelkoja. Tamperelaisten kokoonpanosta puuttui useita junnupelaajia muiden kiireiden vuoksi, joka osaltaan helpotti YPan päivä puhdetta. Peli oli kokoajan Ylöjärveläisten hallussa eikä Tamperelaiset pystyneet järjestämään vaarallisia pyörityksiä koko pelin aikana. YPan tämän kauden perisynti, maalipaikkojen tuhlailu, jatkui vanhaan malliin, näin loppulukemat oli vain 4-0. Positiivisin asia pelissä oli uusitun karvauspelaamisen toimiminen halutulla tavalla.

Tehot: Lammi Saila 1+1, Pesonen Tanja 1+1, Pyykkö Iiris 1+1, Kukkola Anna 1+0, Haikonen Elina 0+1

Päivän toisessa pelissä vastassa oli PIsku Hämeenlinnasta. Ykkösestä tippunut PIsku oli kauden ensi kohtaamisessa vain suupala YPalle lukemin 6-2. Peliään huomattavasti kauden aikaan petrannut vastustaja oli aktiivisempi osapuoli koko pelin ajan, ja varsinkin pelin loppupuolella Ylöjärveläiset olivat enemmän ja enemmän vaikeuksissa liikkuvan vastustajansa kanssa. Vaikka YPa pelissä olikin ottavana osapuolena, niin siitä huolimatta maalipaikkoja voittoon oli taas tarpeeksi, mutta kun maalinteko on vaikeaa, niin se on vaikeaa. Ensimmäisessä erässä hetken näytti jo siltä, että nyt se onnetar vihdoin kääntyy meidän puolelle, kun maaleja saatiin onnekkaiden pomppujen kautta. Lopulta se oli vain hetken huumaa, koska pelissä luodut selvät maalipaikat sitten jäi hyödyntämättä. Avauserän kaksi tehtyä maalia riittivät lopulta 2-2 tasatulokseen ja näin Ylöjärveläiset saivat Jyväskylän reissulta 3 arvokasta pistettä mukaansa ja taistelu sarjan toisesta sijasta jatkuu. Nyt kun kautta on pelattu 10 kierrosta niin Jyväskylän O2 näyttää karkaavan muilta, mutta heidän takana 6 joukkuetta on 5 pisteen sisällä, sarjajumbo Tikkakosken Pallo on nollilla ja he ovat kääntäneet katseensa jo kohti kolmosdivaria.

Tehot: Lammi Saila 2+0, Yrjölä Heidi 0+2

Naisten kakkosdivari jää nyt lyhyelle joulutauolle ja jatkuu jälleen Jyväskylässä lauantaina 09.01. Tuolloin YPa haastaa sarjakärki O2-Jyväskylän sekä sarjakolmosen Janakkalan SCU:n.

04-pojat

YPA-04 sinisten eliittisarja jatkui Raholan liikuntakeskuksella.

Ensimmäisesä pelissä vastassa oli Steelers Hämeenlinnasta. Steelers on meille ollut aina vaikea vastus. Katkerimpana muistona oli välierätappio viime vuoden HFC:ssä. Peliin oli tarkoitus lähteä tarkasti puolustaen ja ”yli” hyökkäämistä välttäen. Peli lähti tunnustelevasti liikkeelle ja molemmat joukkueet pelasivat taktisesti maltillisesti. Pelin alku ei kuitenkaan YPA:lla lähtenyt hyvin liikkeelle. Pari oman pään virhettä, jotka Steelers käytti hyväkseen murhaavalla prosentilla. Peli 2-0 Steelersille. Kenttätapahtumat eivät kuitenkaan näitä lukemia tukeneet ja otimme pelin hallintaan. Ensin Aapo tekee Artun syötöstä ja sitten Kasperi Eeron esityöstä ja näin peli on tasan 2-2. Näillä lukemilla erätauolle. Toiseen erään saamme salam- alun, kun Onni pamauttaa meidät  ensimmäisen kerran tässä pelissä piikkipaikalle. Pelin hallinta on meillä, mutta Steelers on alati vaarallinen ja pystyjuoksut ovat myrkkyä puolustuksellemme. Pian Steelers on tasoissa ja sitten ylivoimalla johdossa. Kauaa ei Steelers johdosta saanut nauttia, kun Valtteri ampuu suoraan Kasperin syötöstä tasoituksen. Peli jatkuu trillerinä loppuun asti. Välillä kävimme jo 7-5 johdossa, mutta Steelers punnertaa väkisin tasoihin. Peli päättyy lopulta 7-7. Tässä pelissä pystyimme haastamaan Steelerssin joka osa -alueella ja voittokin olisi ollut mahdollista. Tosin olisi tässä pelissä huonommalla tuurilla tappiokin ollut tarjolla :-). Kokonaisuutena ehjä ja hyvä peli kaikilta.

Toisena oli vastassa alati kova KooVee mustat. Tämä peli lähti jotenkin ”hassusti” liikkeelle. Poikkeuksellisesi KooVee tarjoilli meille tuhannen taalan paikkoja, joita emme sitten halunneet hyödyntää. Erän puolen välin tuntumissa KooVee pääsee myös hyvin mukaan peliin. Pallo polttaa lavassa, syötöt uupuu ja peli on hermostunutta. Ensimmäisen erän jälkeen peli on 1-1. Toiseen erään painotamme malttia, laatua syöttöihin ja pelinopeutta. Toinen erä onkin selkeästi meidän. Pystyimme estämään KooVeen hyökkäykset ja oma pelimme rupesi toimimaan ensimmäisen pelin tavoin. Kävimme jo parhaillaan 6-1 johdossa ja kaikki näytti hyvältä. Mutta peli kestää täydet kolme erää. Tässä pelissä isossa johtoasemassa rupesimme ”neppailemaan” ja pelaamaan huolimattomasti. Hävisimme kaksin kamppailut ja kuinkas siinä sitten meinasi käydä. KooVee nousee, mutta onneksi kellosta loppui aika. Korjasimme pelistä  arvokkaan 6-5 voiton. Tämän pelin tärkein opetus on, että missään vaiheessa peliä ei saa ruveta löysäämään. Omaa peliä pitää jaksaa pelata täydet kolme erää, oli tilanne mikä tahansa kentällä!.

Neljän pelin jälkeen olemme sarjan kolmansina, pisteen päässä piikki paikasta. Sarja on huippu tasainen ja kaikki joukkueet ovat pistetilinsä jo aukaisseet.

02-pojat

Neljättä adventtia vietimme Hämeenkoskella salibandyn merkeissä. Sairaudet ja joulukiireet aiheuttivat muutamia poissaoloja, mutta matkaan päästiin kuitenkin lähtemään hyvällä joukkueella. Kallionpään bussin kyydissä saimme hieman nostettua joukkuehenkeäkin samalla kun matkasimme iltaturnaukseen kohti pelipaikkaa.

YPA – SC Weikot Leijonat 6-8

Tämä oli sarjamme ensimmäinen turnaus, joten peleihin lähdettiin puhtaalta pöydältä. Ensimmäisessä pelissä vastassa oli SC Weikot. Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä ja erätauolle menimme takaa-ajoasemassa 1-2. Toinen erä oli kuitenkin Weikkojen näytöstä kun he onnistuivat tekemään kuusi maalia meidän jäädessä nollille. Peli siis masentavat 1-8 toisen erän jälkeen. Kolmannessa erässä alkoi meidän loppukiri ja saimmekin tahkottua viisi maalia Weikkojen jäädessä nollille. Aika ei kuitenkaan riittänyt meidän loppukirille, joten lopussa valotaululla 6-8 tappiolukemat. Pöytäkirjassa oli jokaisen YPA:n maalin kohdalla numero 4, Markille siis neljä syöttöä ja kaksi maalia. Eikä huonosti pelanneet muutkaan nollakolmoset: Juholle maali ja kaksi syöttöä ja ensimmäistä 02-peliä pelanneelle Joelille kaksi maalia. Frans piti -02 syntyneiden mainetta yllä yhdellä maalilla. Rangaistusminuutteja YPA:lle muuten 39, mutta eipä tämä peli rangaistuksiin kaatunut, sillä suurin osa rangaistuksista annettiin ajassa 45:00.

YPA – Steelers JSB 5-10

Toisessa pelissä vastassa olivat teräsmiehet Hämeenlinnasta. Saimme peliin hienon alun kun Steelersin verkko heilui jo 15 sekunnin pelin jälkeen. Siihen ne suurimmat ilonhetket tästä pelistä jäivätkin, sillä Steelers oli ensimmäisen erän jälkeen jo 1-4 johdossa. Toisen erän jälkeen tilanne 3-5 ja lopussa 5-10. Edellisen pelin maalintekijöiden lisäksi tässä pelissä ansioituivat myös parivaljakko Jonathan ja Miika, joiden syöttöpelin tuloksena syntyi kaksi kaunista maalia.

Joulu on kuitenkin antamisen aikaa joten tässäpä siis Weikoille ja Steelersille joululahjaksi kaksi sarjapistettä, hyvää joulua!