Naisille voitto sarjakärjestä, E04-pojat eliittisarjan kolmansia

21.3.2016


E04-pojat Valkoinen sarjansa kärkikahinoissa

Naiset I

Naisten Edustus kävi lauantaina 19.03. Janakkalassa pelaamassa kauden viimeisen turnauksensa.
Ensin vastaan asteli sarjajumbo Tikkakosken Pallo. Ottelun voittajasta ei ollut pelin missään vaiheessa epäselvyyttä, sen verran ylivoimaisia Ylöjärveläiset pelissä olivat. Hallinnasta huolimatta loppunumerot pysyivät maltillisena YPAn tämän kauden perisynnin, maalinteon vaikeuden vuoksi, lopputulos 6-1.

Tehot: Lammi Saila 2+1, Pesonen Tanja 2+0, Yrjölä Heidi 1+1, Pyykkö Iiris 1+0, Lehtinen Riika 0+1, Savukoski Anu 0+1

Päivän toisessa pelissä YPA kohtasi kauden ylivoimaisen ykkösen O2-Jkl:n kakkosjoukkueen.
Tässä ottelussa oli isot panokset Ylöjärveläisittäin, koska voitolla YPA elättelisi vielä mahdollisuutta päästä kakkosen loppusarjaan ja mahdolliseen ykkösdivarikarsintaan. Ottelu alkoi huonosti Ylöjärveläisittäin, kun harhasyötön jälkeen O2 siirtyi pelissä 1-0 johtoon. Mutta tämä takaisku herätti YPA:n pelaamaan ja erän lopuksi taululla oli tilanne 3-1 Ylöjärveläisten eduksi.
Pienellä kokoonpanolla Janakkalaan saapunut Jyväskyläläisjoukkue yritti kyllä pistää hanttiin parhaansa mukaan, mutta YPA pystyi tarpeeksi hyvin liikuttamaan palloa, ja ennen kaikkea liikkumaan jalalla, näin pakottaen vastustajansa puolustuskannalle. Toisessa erässä ei pöytäkirjamerkintöjä tullut. Kolmannen erän alkuun O2 sai kavennuksen ja YPA:n tuskaa lisäsi heti perään tullut heppoinen jäähy. Jyväskyläläiset saivat pari kelpo paikkaa tasoitukseen, mutta YPA taisteli alivoiman urhoollisesti ja sai heti perään palkinnon, maalin muodossa. Vain minuuttia myöhemmin YPA iski ottelun viimeisen maalin ja lopulta taululla komeili lopputulos 5-2.
Näiden kahden voiton myötä YPA nousi sarjassa lopulta neljännelle sijalle. Tällä kaudella naisten kakkosdivarissa käytetään uutta sarjajärjestelmää, jossa kaksi parhaiten sijoittunutta ykköseen haluavaa joukkuetta pääsee mukaan loppusarjaan. Tämän vuoksi myös YPA omaa vielä pienen mahdollisuuden päästä mukaan kakkosdivarin loppusarjaan ja sitä kautta varsinaiseen ykkösdivarikarsintaan.

Tehot: Haikonen Elina 2+0, Nurmi Essi 1+1, Yrjölä Heidi 0+2 Lahtinen Laura 1+0, Välisaari Milla 1+0, Kukkola Anna 0+1, Lammi Saila 0+1

Kakkosen runkosarjan lopputilanne:
1. O2-Jkl2 35pistettä
2. MIG 28p
3. PIsku 28p
4. YPA 22p
5. SBS Tamppi 21p
6. SCU 21p
7. KooVee2 11p
8. TiPa 2p

 

YPA 04-Sininen:

Eliittin runkosarjan kolmosiksi

YPA-04 sinisten eliittisarja jatkui sarjan viimeisimmän turnauksen merkeissä Leaf – Areenalla Turussa.

Paikka eliitin lopputurnauksessa oli jo varmistunut, ja nyt kilpailtiin sijoista 3-5. Voitolla varmistaisimme kolmos sijan, mutta kahdella tappiolla voisimme vielä vajota sarjan viidensiksi. Joten panoksia peleissä olisi. Kärsimme myös muutaaman avainpelaajan poissaoloista, joten olimme liikkeellä minimi miehityksellä.

Ensimmäisessä pelissä vastassa oli FBC Turku, joka tarvitsi voiton meistä päästäkseen jatkoon. Turkulaiset tulivat peliin hyvällä sykkeellä, mutta selkeästi pakkovoiton tarve aiheutti vastustajalle paineita. Eikä aikaakaan, kun tämä käytettiin hyväksi. Ensin Valtteri maalasi Kasperin syötöstä pelin 1-0:aan. Hetken päästä sama parivaljakko oli taas asialla ja peli oli 2-0. Ja tähän vielä päälle Aapo tarjoili Onnille huippu paikan ja 3-0 oli tosiasia. Tässä vaiheessa Turku otti aikalisän herätelläkseen joukkuettaan. Tästä eteen päin mentiin tasaisissa merkeissä. Turkulaiset saivat muutamia painostusjaksoja ensimmäisen erän loppupuolella,mutta nämä kestettiin ja erätauolle mentiin lukemissa 3-0. Toinen eräkin alkoi turkulaisten painostuksessa, mutta puolustus toimi hyvin ja viimeisenä lukkona oli Joona maalissa. Kun Turkulaisten painostusjakso kestettiin, niin rupesi tapahtumaan Turkulaisten päässä. Maaliverkko rupesi pullistelemaan ja taululla taisi olla jo 9-0 lukemat kolmannessa erässä.Lopulta peli pakettiin 10 - 3 voitolla. Upea peli pojilta. Tänään oltiin todella tehokkaita ja puolustus toimi hienosti.

Sitten tunnin tauolle eväitä syömään ja valmistautumaan Wirmo peliin. Tämä peli sai huonon alun. Kaksi virhettä heti pelin alkupuolella ja vastustaja meni 2-0 johtoon. Selvästi edellinen peli painoi jäsenissä. Tulimme kuitenkin peliin mukaan Valtterin maalilla ja peli oli 2-1. Wirmo kuitenkin rankaisi taas siirtyen 3-1 johtoon. Mutta taas tulimme maalin päähän, kun Markus teki Kasperin esityöstä kavennuksen. Wirmo kuitenkin karkasi taas kahden maalin johtoon ja näin mentiin myös toiselle erätauolle. Kolmas erä oli täysin meidän hallintaa, mutta kahta tolppaa lähemmäksi ei päästy. Ja Wirmolle 4-2 voitto. Pelissä teimme lukemattomia harhasyöttöjä ja huolimattomuus virheitä. Maalipaikoissa hätäiltiin ja vastustajan huippuvireessä ollut maalivahti teki huippu pelastuksia. Ei kuitenkaan aihetta huoleen, sillä asenne ja liike oli kohdallaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti lopputurnausta, jossa lopulliset sijoitukset ratkaistaistaan.

Tilanne on se,että Masku on selkeästi sarjan ykkönen ja oikeastaan ainoa todellinen suosikki lopputurnaukseen. Muuten kaikki paikat ovat kaikille lopputurnaukseen osallistuville joukkueille auki. Steelers oli runkosarjan kakkonen ja me sijoituimme siis kolmansiksi. FBC Karhut lunasti myös paikan suoraan puolivälieriin sijoittumalla neljänsiksi. Wirmo ja KooVee jatkavat pelejä puolivälieräkarsintojen merkeissä LR ja SS kilpasarjojen parhaita vastaan.

 

E04-pojat Valkoinen

Valkoinen ryhmä matkasi lauantaina 12.3. Lopelle Elmolaan. Isolla bussilla matkattiin jälleen. Perillä olimme noin klo 9 ja pelit olivat klo 10 vastassa kotijoukkue LFT  ja klo 13 vastassa O2 Jyväskylästä. Ennakkoon sarjataulukkoa katsomalla näytti siltä, että LFT olisi voitettavissa selkeästi ja O2 ottelusta olisi odotettavissa tasaisempi vääntö.

YPA - LFT ottelu alkoi ja alussa ottelu näytti menevän juurikin käsikirjoituksen mukaan kun YPA siirtyi ensimmäisessä erässä jo 3-0 johtoon. LFT oli kuitenkin selkeästi pelipäällä ja heillä oli iso peliryhmä kasassa kotiturnaukseen. Peli alkoikin tasoittumaan kun LFT teki yhden maalin vielä ekan erän loppuun ja kaksi maalia lisää toisen erän alkuun, joista ensimmäinen oli YV maali. Tilanne oli siis tasan 3-3. Toinen erä mentiinkin loppuun tasatahtia kun ensin YPAn meni 4-3 johtoon, LFT tasoitti, sitten YPAn meni 5-4 johtoon, LFT tasoitti, ja vielä mentiin 6-5 johtoon, mutta LFT tasoitti. Kolmanteen erään mentiin siis 6-6 tasatilanteessa. Kolmas erä alkoi ja peli eteni jännittävänä. Menimme taas 7-6 johtoon kun YV oli juuri loppunut, mutta jälleen LFT tuli tasoihin. Viimeisillä minuuteilla LFT otti aikalisän eikä ollut vaikeaa arvata että he aikoivat tiivistää ison ryhmänsä kahteen ketjuun. Niinpä me päätimme tehdä saman. Pelin viimeiset minuutit pelattiin YPAn ollessa aavistuksen niskan päällä ja voittomaali tehtiin ja lopputulos 8-7 YPAlle oli tosiasia.

Toinen peli O2 vastaan oli vaikea. Jo ensimmäisessä pelissä kaikilla joukkueessamme eivät olleet käytöstavat kohdillaan, ja toisessa pelissä kurittomuus ja vaihtopenkillä huutelu yltyivät. Me paikalla olleet valmentajat emme saaneet joukkueesta otetta ja kuria pidettyä. Peli oli hyvin rikkonaista ja tuomari joutui puuttumaan poikiemme käytökseen ja myös yksi punainen kortti tuli. Pelin lopputulos oli 3-7 tappio.

Lopella joukkueessa pelasivat: maalissa Lassi Taavitsainen ja Ville Videnoja, kenttäpelaajina Veikko Määttä Jaakko Ytterström, Teemu Jäntti, Mirko Sarso, Eetu Tiira, Jalmari Nykänen, Joona Honkanen, Joona Kokkonen, Matias Rahko, Santeri Horko, Oliver Masalin, Markus Nurminen ja Valtteri Tanila.

Lauantaina 19.3. oli vuorossa kotiturnaus liikuntakeskuksella. Pelit olivat RSS Panthersia vastaan klo 10 ja Nokian KrP:tä vastaan klo 17. Pelit päästiin pelaamaan yhtä vaille täydellä joukkueella.

Ennen ensimmäistä peliä tehtiin hyvät alkulämmöt ja pidettiin puheet ulkona auringonpaisteessa. Peliryhmä oli jälleen hyvän kokoinen eli yhtä vaille täysi peliryhmä oli paikalla. Ensimmäinen peli RSS Panthersia vastaan oli aikalailla YPAn hallintaa, varsinkin ykkösketjun hyökkäyspeli oli murskaavaa. Ensimmäinen erä oli YPAlle 4-2, toinen erä meni YPAlle 8-3, ja kolmas erä loppui hieman ennen täyttä aikaa YPAn 17-5 voittoon. Pelissä tehokkaimpina Valtteri R 5 maalia,  Arttu ja Oliver molemmat 4 maalia.

Toiseen peliin klo 17 oli vastaan tulossa KrP, joka oli selvästi kehittynyt joukkueena kauden edetessä, joten tiedossa oli tiukka peli. Kentällisiin tehtiin isoja muutoksia ensimmäiseen peliin verrattuna. Ensimmäinen erä alkoi YPAlta hyvin ja pääsimme 2-0 johtoon. KrP kuitenkin kavensi hieman onnekkaasti 1-2 ja oli hyvin pelissä mukana. Teimme kuitenkin kaksi maalia lisää ja KrP vielä yhden joten ensimmäinen erä meni YPAlle 4-2. Toinen erä oli vaikea. KrP sai erätauolla peliinsä uutta puhtia varsinkin puolustukseen ja erän ainoan maalin teki KrP. Toiselle erätauolle mentiin siis 4-3 johdossa. Kolmas erä alkoi siis tilanteessa, jossa seuraava maali olisi todella tärkeä. Kävi niin, että karvaus ylhäältä tuotti tuloksen kun KrP:n puolustajan virhe antoi hyvän paikan laiturillemme, joka ei erehtynyt laukauksessaan. Johto kasvoi 5-3:een. Vielä nähtiin yksi maali hyvän yksilösuorituksen päätteeksi ja YPAlle 6-3 voitto tiukasta pelistä.

Kotiturnauksesta siis tuloksena täydet neljä pistettä. Paikka sarjan kakkosena vankistui ja teoreettiset mahdollisuudet sarjan voittoonkin säilyivät. Tänään joukkueessa pelasivat: maalissa Lassi Taavitsainen ja Ville Videnoja, kenttäpelaajina Arttu Ruuhikorpi (1. pelissä), Onni Keskinen (2. pelissä), Valtteri Ruohonen, Kasperi Henriksson, Mirko Sarso, Eetu Tiira, Jalmari Nykänen, Joona Honkanen, Joona Kokkonen, Oliver Masalin, Markus Nurminen, Wille Sistonen, Henrik Mäkinen, Aapo Kurhela ja Valtteri Tanila.