02- ja 05-pojat heti pisteiden makuun

18.10.2016


Mäntän vierailulta täydet pisteet

YPA -02 aloitti sarjakautensa lauantaina 15.10. Mäntässä. Joukkue on muuttunut viime kaudesta, sillä syksyn aikana joukkueeseen on tullut muutama paluumuuttaja sekä muutama täysin uusi pelaaja. Syysloman alkuun sijoittuva ensimmäinen turnaus ei kuitenkaan kaikille sopinut, joten ensimmäiseen turnaukseen jouduttiin lähtemään hieman vajaalla kokoonpanolla.

Odotettavissa oli kaksi peliä, ensimmäisessä tulisi vastaan Urho Äänekoskelta ja toisen pelin vastustaja piti olla TFT Toijalasta. Toijalalaiset eivät kuitenkaan saapuneet paikalle, joten turnaus jäi meidän osaltamme yhden pelin mittaiseksi.

YPA – Urho 11-6

Tuukka asettui maalitolppien väliin, koska ykkösmaalivahti Atella ei ollut vielä lupaa olla pelaavassa kokoonpanossa. Atte antoi kuitenkin Tuukalle hyviä ohjeita ennen peliä ja pelin aikana. Kapteenin nauha kiedottiin Onnin käsivarteen ja sitten olikin peli valmis alkamaan. Frans aloitti tilastomerkinnät takomalla pallon maaliin kahden minuutin jälkeen ja syöttöpisteen sai ensimmäistä peliään pelannut Miika P. Erän toinen maali syntyi kun Sakari syötti Onnille, joka purjehti kentän läpi vastustajan maaliverkkoja soittamaan. Parkettilattialla kolisteltiin pääosin YPA:n komennossa, mutta Urho ei kuitenkaan jäänyt kauaksi, sillä ensimmäinen erä päättyi meidän johtolukemiin 2-1.

Toisessa erässä saimme kurottua lisää eroa. Onni sai tehtyä hattutempun, Eetu maalasi uransa ensimmäisen maalin ensimmäisessä pelissään, Miika F. sai kaksi maalia Onnin syötöistä ja Mikkokin sai maaliverkon soimaan. Turvallisista 8-3 johtolukemista siirryimme olmanteen erään.

Kolmas erä olikin sitten enää kiinni korvien välistä. Tämä olikin vaikein erämme, sillä erä päättyi 3-3, mutta lopputulos kuitenkin mukava voitto 11-6. Kolmannessa erässä Miika F. sai viimeisteltyä hattutemppunsa ja Miika P. sai uransa ensimmäisen maalin. Hieno avaus koko joukkueelta tähän kauteen ja varsinkin uudet pojat osoittivat heti olevansa hyviä vahvistuksia joukkueeseemme!

Vaikka viime kaudet onkin mennyt joukkueellamme aika mollivoittoisesti, niin tähän kauteen voidaan luottavaisesti mennä sloganilla: ”Make YPA -02 Great Again!”

Pistemiehet pöytäkirjasta:

Onni 4+2, Miika F. 3+1, Frans 1+1, Miika P. 1+1, Mikko 1+0, Eetu 1+0, Sakari 0+2, Aku 0+1, Jonathan 0+1, Mikael 0+1

05-POJAT

Kauden ensimmäinen turnaus pelattiin Tampereella 15.10. YPAlla piti olla ohjelmassa kolme ottelua. Ensimmäisestä ottelusta tamperelaista Classic Whitea vastaan ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. 1-13 voitto Classicille.

Toinen ottelu hämeenlinnalaista Steelersiä vastaan sitä vastoin tarjosi sitäkin enemmän draamaa. Kaksi ensimmäistä erää mentiin vuorotahtia, välillä johti YPA, välillä Steelers. Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli Steelersille 2-3. Toisesa erässä YPA sai pienen kaulan johtaen kahden erän jälkeen 7-4. Mutta vielä oli erä jäljellä ja mikä trilleri siitä tulikaan!

Peli pyöri erän alussa paljon YPAn kenttäpuoliskolla. Vastustaja onnistuikin tekemään kolme maalia tasoittaen näin tilanteeksi 7-7. Mutta kun lisää tuli - pojathan pelaavat 45 min. (3 x 15 min.) ja Steelers meni 7-8 johtooon 42.20 kohdalla. Enää 2,5 min. peliaikaa jäljellä... Mutta koskaan ei pidä luovuttaa! Ja sen nämä pojat tietävät ja osaavat! Ajassa 44.00 taitelijanimeä Kyyhkynen käyttävä YPAlainen teki 8-8 tasoituksen! Minuutti peliakaa jäljellä ja venyminen vaan jatkui... Kun oli pelattu 44.26 "Kyyhkynen" maalasi jälleen! 9-8 voitto - tällaisen esityksen jälkeen täysin ansaitusti!!!

Jos tällaisia pelejä on enemmänkin, katsojille saa jakaa nitropurkit ennen peliä :) Sellainen huomio oli havaittavissa että yleisöä oli enemmän kuin aiemmin ja se kannusti aikaisempaa enemmän. Toivottavasti tunnelma jatkuu samanlaisena jatkossakin.

Kolmannessa pelissä valkeakoskelaista WFTtä vastaan ei tullut kenellekään edes hiki kun WFT ei ilmeisesti saanut joukkuetta kasaan eikä tullut edes paikalle. Luovutusvoitto siis YPAlle 5-0.

Kauden ensimmäinen turnaus on takana ja tuloksena oli neljä pistettä. Oikein hyvä aloitus! Sarjataulukossa sijoitus on hienosti kolmas. Sarjaa johtaa Classic kuudella pisteellä. Kaikki on siis vielä omissa käsissä kun tämän alkusarjan pelejä on pelaamattta kaksi (5.11. turnaus).