04-pojat Valkoinen nousi kilpasarjaan ja 02-pojille täydet pisteet

5.12.2016


Jatkosarjat käynnistyivät

02-POJAT

Joukkueemme sijoittui alkusarjan kolmanneksi, joten pelaamme jatkosarjan pelit haastajasarjassa. Jatkosarjan ensimmäinen turnaus pelattiin Raholassa, jonne saimme kasaan hyvän kokoonpanon sarja-avaukseen.

MäntU – YPA 4-9

Ensimmäisessä pelissä vastassa oli MäntU, jolle olimme hävinneet alkusarjassa lukemin 3-5. Heti aloituksen jälkeen tuntuikin, että mänttäläiset asettuvat taas kuskin paikalle, sillä palloa pelattiin lähinnä meidän puolustusalueella. Meillä ja varmasti muillakin joukkueilla on joskus päiviä, jolloin mikään ei onnistu, mutta toisaalta on taas päiviä jolloin kaikki onnistuu. Tänään kaikki tuntui onnistuvan, sillä ensimmäisen maalimme teimme ensimmäisestä hyökkäyksestämme ja toisen maalin toisesta hyökkäyksestämme. Kolmen minuutin jälkeen johdimme peliä 0-2, vaikka mänttäläiset olivatkin peliä hallinneet. Pääsimme kuitenkin myös pelillisesti tähän peliin mukaan ja ensimmäinen erä päättyi meidän johtolukemissa 0-3. Toinen erä kuvasi paremmin tämän pelin valtasuhteita, sillä molemmat joukkueet saivat kolme maalia. Mänttäläisillä oli hyvää peliä eivätkä he missään vaiheessa luovuttaneet. Kolmannessa erässä he pelasivat pitkään ilman maalivahtiakin ja he pyörittivät vaarallisesti peliä meidän päässä. Vaikka lopussa valotaululla olikin meidän voittolukemat 4-9, niin se ei tarkoita että olisimme olleet pelitapahtumissa mitenkään ylivoimaisia.

YPA – Steelers-BS 12-0

Toisessa pelissä vastassa oli Steelers-BS, jota vastaan emme olleet tällä kaudella vielä pelanneet. Päivän ensimmäisessä pelissä lähes kaikki onnistui, ja jatkoimme onnistumisten sarjaa myös tässä pelissä. Kun peliä oli pelattu 45 sekuntia niin johdimme jo 3-0. Eipä teräsmiehet päässeet missään vaiheessa peliin mukaan, kun tuntui että heidän maalinsa veti palloa puoleensa magneetin tavoin. Voittajasta ei ollut epäselvyyttä missään vaiheessa, ensimmäinen erä päättyi 9-0 ja peli keskeytettiin 12 maalin erolla ajassa 21:30. Siitä onkin aikaa kun peli on viimeksi keskeytetty kahdentoista maalin erolla meidän voittoon, nyt voidaan hetki nauttia menestyksestä sarjataulukon kärjessä sillä seuraava ikäluokkamme turnaus on vasta tammikuun loppupuolella.

04-POJAT VALKOINEN

YPA 04 Valkoisen joukkue nousi haastajasarjasta kilpasarjaan. Sarja alkoi lokakuun lopussa. Ensimmäisissä kahdessa pelissä onnistuimme heti ja voitimme Pirpin 4-0 ja ROPOn 5-3. Vahvistukset 05-pojista sopivat joukkueeseemme kuin nenä päähän. Marraskuun puolessa välissä voitimme tasaisissa, mutta meiltä hienosti onnistuneissa peleissä KyPon 5-2 ja Sportin 8-4. Lisäksi joukkueeseemme liittyi uusia pelaajia tasaiseen tahtiin, syksyn aikana yhteensä neljä hyvää pelaajaa. Marraskuun lopun peleissä tuli vuoroon sarjan vaarallisin vastustaja KU-68. Pelistä tulikin äärimmäisen tiukka ja vähämaalinen. Olimme pelin lopussa 2-1 tappiolla. Otimme aikalisän ja teimme viimeiselle minuutille erikoiskentällisen, joka kampesi ottelun väkisin tasoihin. Lopun uhrautuva puolustuspeli toi tasapelin. Saimme siis kovimmasta pelistä tärkeän pisteen.
 

Joukkueemme uudet ja vanhat pelaajat alkoivat pelaamaan aina vain paremmin yhteen ja sarjan viimeisistä peleistä otimme hienosti voitot. Classic Blue kaatui 10-2 ja KOOVEE Valkoiset 8-2. Voitimme oman lohkomme upeasti kahdella pisteen erolla toiseksi tulleeseen ja otimme nousun kilpasarjaan etukäteen vahvimmaksi ennakoidun KU-68:n nenän edestä. Ratkaisevaksi nousi lopulta KU-68 vastaan taistelemamme tasapeli. YPA 04 Valkoinen on parantanut peliään koko syksyn ja tästä on hienoa jatkaa nälkäisinä kohti kilpasarjaa.