Naisille voitto ja kirvelevä tappio

19.12.2016


Naisten Edustus pelasi lauantaina 17.12. kotiturnauksessa kaksi tärkeää peliä.

NAISET I

Ensin vastaan asteli uusi tuttavuus NiceBandy Saarijärveltä. YPAlta meni ottelun alku täysin ohi ja nopea jalkainen NiceBandy käytti ensimmäisen tilanteensa hyväkseen. Takaiskusta sisuuntuneena Ylöjärveläisten peli alkoi vähitellen loksahdella kohdalleen ja Saarijärveläiset joutuivat enemmän ja enemmän puolustuskannalle. Kokokauden ajan tehottomuudesta kärsineellä YPAlla oli taas suuria vaikeuksia saada palloa maaliin. Toisen erän viimeisellä minuutilla se helpottava tasoitusmaali vihdoin syntyi Iiris Pyykön lavasta, upean poikittaissyötön maaliin antoi Susanna Mäenpää. Kolmas erä pelattiin lähes kokoajan NiceBandyn maalin edustalla ja Ylöjärveläisten voittomaalia jouduttiin jännittämään lähes 7 minuuttia ennen kuin Suvi Ojala päästi ylöjärveläiset piinasta. Viimeisellä minuutilla YPA oli lahjoittaa tasoituksen vierailleen, mutta onneksi pallo pomppi vihdoin vähän Ylöjärveläisten puolella ja tolppalaukaus tuli tällä kertaa ulospäin. Kaksi sekuntia ennen loppua Outi Paldanius viimeisteli taululle YPAn voittolukemat 3-1.

Tehot: Essi Nurmi 0+2, Suvi Ojala 1+0, Outi Paldanius 1+0, Iiris Pyykkö 1+0, Susanna Mäenpää 0+1

Toisessa pelissä vastaan asteli sarjakärki PIsku. Peli oli alusta loppuun yksi kauden parhaista peleistä mitä tällä kaudella on pelattu. Vastustaja pelaa tällä kaudella todella upeaa salibandyä ja hyvää vastustajaa vastaan myös YPA syttyy ihan toisella tavalla pelaamaan. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, kunnes viidennellä minuutilla YPA sai ottelun ensimmäisen jäähyn, joka sitten kostautui PIskun tehdessä ylivoimalla ottelun avausmaalin. Vieraiden avausmaali sai ylöjärveläiset hetkeksi kipsiin, vain reilu minuutti avausmaalista, niin taululla oli jo 0-3 lukemat. Vastustaja selvästi ajatteli pelin olevan jo ohi, mutta ajassa 9:45 YPA sai hieman helpohkon maalin suoraan vaparista ja tämä maali sai pelin syttymään uudelleen.

7 sekuntia myöhemmin YPA oli enää maalin perässä, kun suoraan aloitusvoiton jälkeinen suora rintamahyökkäys johti upeaan kavennusmaaliin. Vielä ennen erän loppua ylöjärveläisten nopea vastahyökkäys tuotti ottelun tasoitusmaalin ja näin erätauolle 3-3 lukemissa. Toisessa ja kolmannessa erässä molemmat joukkueet loivat tasatahtiin maalipaikkoja, mutta ottelussa nähtiin enää vain yksi maali, jonka ylöjärveläisten epäonneksi teki vierasjoukkue. Vaikka YPA otti kaksi minuuttia ennen loppua maalivahdin pois ja yritti 6-5 vastaan saada tasoitusta aikaan, niin maalia ei parista loistavasta paikasta huolimatta enää saatu aikaan. PIskulle 4-3 voitto ja näin YPA menetti kaksi todella tärkeää pistettä, joita ylöjärveläiset olisivat todella tarvinneet tässä tasaisessa sarjassa päästäkseen mukaan kärkikamppailuun.

Tehot: Essi Nurmi 2+0, Johanna Mäkinen 0+2, Milla Välisaari 1+0, Elina Haikonen 0+1

 

Sarjatilanne:

RSS Panthers 15p

PIsku 15

SBS Tamppi 14

O2-Jkl II 13

MIG 13

YPA 10

SCU 9

SB Luja 5

NiceBandy 4

KooVee II 2