02-pojat pisterohmuina

20.2.2017


Kärkipaikka vahvistui Sastamalassa

02-POJAT

Ennen viime viikonlopun pelejä sarjamme on puolessa välissä ja kärkipaikalla keikkuu YPA yhdeksällä pisteellä, takana neljä voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio. Sarjan toisen kierroksen aloitti turnaus Sastamalassa Sylvään koululla, jossa vastassa olivat MäntU ja Steelers BS. Tällä kaudella rippikoulu on monesti verottanut 02-ikäluokan pelaajamäärää ja niin oli tälläkin kertaa, mutta onneksi tällä kertaa ainoastaan yksi pelaaja oli riparitouhuissa.

Steelers BS - YPA 11-13

Edellinen Steelersiä vastaan pelattu peli päättyi meidän voittoon 12-0, mutta koska tässä sarjassa joukkueiden kokoonpanot saattavat vaihdella suurestikin, niin edellisestä pelistä ei pystytä tekemään mitään ennakkopäätelmiä. Tällä kertaa vastustaja sai 11 maalia. Yleensä sellaisella maalimäärällä voitetaan, mutta koska YPA teki 13 maalia, niin pisteet matkasivat Ylöjärvelle. Ensimmäinen YPA:n maali viimeisteltiin minuutin pelin jälkeen, eikä YPA tätä johtoasemaa missään vaiheessa luovuttanut pois. Parhaimmillaan olimme johdossa 1-5, mutta hetkeä myöhemmin tilanna oli taas 4-5, joten eipä Steelers meitä karkuun päästänyt. Pelin loppupuolella tilanne oli meille jo 6-12, mutta Steelers teki kuitenkin pelin jännittäväksi nousten lopussa kahden maalin päähän 11-13. Siispä pelissä tahkottiin ennätykselliset 24 maalia.

YPA - MäntU 9-4

Toisessa pelissä oli jo pientä draaman kaartakin. Mänttäläiset olivat ensimmäisen erän jälkeen jo 1-3 johdossa kun YPA:n pelaajien suussa maistuivat vielä pelien välissä syödyt herkut. Noh, YPA sai imeskeltyä toffeet hampaiden koloista ja alkoi keskittymään peliin. Seuraavat 8 maalia olivatkin YPA:n käsialaa, joten kolmannen erän loppupuolella YPA:n johto oli jo 9-3. Ottelun viimeisten minuuttien jäähyilyn seurauksena jouduimme pelaamaan osittain kolmella viittä vastaan, joten painopiste siirtyi osittain mänttäläisille ja he kavensivat loppulukemiksi 9-4.

Turnauksen jälkeen sarjan kärkipaikka säilyi YPA:n nimissä, pisteitä kasassa nyt 13. Vain pisteen päässä vaanii Urho Äänekoskelta, joten sarja jatkuu tiukkana. Seuraava peli onkin sarjan kärkikamppailu, sillä kohtaamme Urhon seuraavassa turnauksessamme Janakkalassa 11.3.