C02-pojat jälleen pisteille

15.1.2018


Vuoden toisessa turnauksessa

YPA -02 pojat aloittivat vuoden 2018 tiukalla aikataululla, sillä vuoden toisena viikonloppuna oli jo vuoden toinen turnaus. Tällä kertaa matka suuntasi Nokian uudehkolle Harjuniityn koululle, jossa emme olleet aimmin käyneetkään.

Ensimmäisessä pelissä vastassa oli USB Uudestakaupungista. Edellisessä USB-pelissä tunteet kuumenivat hieman liikaa puolin ja toisin, joten nyt oli tarkoituksena pitää pää kylmänä. Tällä kertaa päät pysyivät viileinä, eikä rangaistuspenkillä käyty kuin kerran. Yksi meidän pelaaja joutui lähtemään polvi paketissa ensiapuun, mutta tätä loukkaantumista ei kuitenkaan laitettu vastustajan piikkiin. Länsirannikon pojat käyttivät tilanteet hyväksi suurella prosentilla, vaikka pelillisesti olikin hyvin tasaista. Toisen erän jälkeen valotaululla oli USB:n niukka 3-4 johto, mutta Uudenkaupungin loppurutistus oli musertava, joten pisteen rannikolle loppulukemin 3-8.

Toisessa pelissä vastassa oli sarjan kärkijoukkueisiin kuuluva LaSB. Lammilaisia vastaan olimme jo kerran pelanneetkin, mutta silloin ei meidän pistepussi karttunut. Nyt kuitenkin koko joukkue lähti peliin huikealla taisteluasenteella. Jokainen pelaaja antoi itsestäntä kaiken irti ja taisteli joka pallon loppuun asti. Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli tasan 1-1. Toisessa erässä YPA astui kuskin paikalle ja erän lopussa olimmekin 2-3 johdossa. Emme luopuneet johtoasemasta ja viimeistelimme pelin lopussa 3-5 voittolukemat tyhjään maaliin. Tämä peli oli jälleen osoitus siitä, että hyvänä päivänä voimme voittaa minkä joukkuuen tahansa.