Naisten edustusjoukkue sarjakärkeen

19.11.2012


F04-pojille kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä. D99-pojille ja naisten II-joukkueelle voitto ja tappio. B-pojille täydet pisteet.

Naiset I

YPA-Kikka-74  7-2

Päivän ensimmäisessä pelissä YPA sai vastaansa Kikka-74 Jämsänkoskelta.Tiedossa oli, että vastustaja on paria tasoa heikompi ja tarkoitus oli päästä ottelusta mahdollisimman helpolla, jotta energiaa riittää päivän jälkimmäiseen peliin.Kikka jaksoi painaa vastaan noin 7 minuuttia kunnes joukkueiden tasoero tuli vääjäämättä esille.Tämän 7 minuutin aikana Kikka meni 1-0 johtoon.Pelikellon näytäessä aikaa 8.40 YPA tuli tasoihin vastustajan omalla maalilla, ja kun kello näytti aikaa 10.14 oli YPA siirtynyt jo 4-1 johtoon!Kikka sai vielä erän lopussa kavennuksen aikaan ja näin erätauolle 4-2 YPAn johdossa.Toisen ja kolmannen erän käsikirjoitus oli, että Kikka puolustaa tiiviillä ja liikkumattomalla noppa vitosella omaa maalia, kun taas YPA pyörittää palloa ja liikkuu etsien maalipaikkoja.YPA onnistuu toisessa erässä tekemään 3 maalia jonka jälkeen suurin himo maalin tekoon lopahti.Näin peli päättyi 7-2.

Tehopelaajat:

Saila Lammi 2+1, Elina Haikonen 2+0, Johanna Lindell 0+2, Outi Paldanius 1+0, Elina Vuoristo 1+0, Helena Kiviranta 0+1 Johanna Sutinen 0+1, Anu Vuori 0+1 ja vastustajan OM.

YPA - SCU  5-2

Toisessa pelissä YPAa vastaan asteli SCU Janakkalasta.

Ennen päivän turnausta YPA ja SCU olivat tasapistein sarjakärjessä, SCU ylempänä yhden plus maalin erolla.Ennen peliä pelaajille teroitettiin, että kyseessä sarjan kovin vastustaja joka pitää fyysisestä pelistä.Peli lähti SCUn hallinnalla käyntiin, jota osin helpotti YPAn saama jäähy ensimmäisellä minuutilla.Jäähyn tapettua YPA alkoi saamaan pelistä kiinni ja erän puolivälissä Ylöjärveläiset menivät 1-0 johtoon.Toisen erän alussa SCU oli helisemässä YPAn tehokkaan pelaamisen kanssa.YPA vyörytti loistavalla syöttöpelillä pitkiä hyökkäyksiä SCUn päähän ja puhkoi kovilla syötöillä puolustusta sekä viimeisteli tehokkaasti paikoistaan mennen jo 4-0 johtoon.Viimeistään tässä vaiheessa vastustajan pelaajilta alkoi pinna palamaan ja he yrittivät lisätä fyysistä pelaamista, vain huomatakseen, että Ylöjärveläiset uskalsivat vastata siihen.SCU alkoi käymään kuumana tuomareihin, koska he eivät olleet tottunut ottamaan kontaktia vastaan.Toisen erän loppupuolella YPAn pelaaja sai 2 minuuttisen maasta pelaamisesta, sen jälkeen kun hänet oli taklattu selästä pallon päälle ja tämä jäähy meinasi kääntää koko pelin kulun.Jäähyn Ylöjärveläiset kyllä tappoivat, mutta tämän jälkeen uudelleen palloliseen pelaamiseen pääsy oli vaikeaa ja vastustaja tekikin 2 kavennusmaalia.Kolmannen erän alussa SCU tuli täydellä höyryllä päälle, mutta Ylöjärveläiset puolustivat järkevästi ja vain harva tilanne päättyi laukaukseen joka olisi mennyt maalille asti.Erän puolessa välissä YPA sai rankkarin, josta Helena Kiviranta ei vielä pystynyt sitä helpottavaa maalia tekemään.Mutta vähän tämän jälkeen Helena korjasi tilaanteen teki 5-2 loppulukemat taululle.Ottelu oli loistava osoitus YPAn tämän hetkisestä vahvuudesta.

Syöttöpeli on loistavalla tasolla vastustajiin verrattuna, kauden ensimmäisen pelin jälkeen myös maalinteko on alkanut maistumaan ja mikä parasta, niin kaikki neljä kenttää pystyy ratkaisemaan otteluita.Puolustuspelaaminen on hyvällä tasolla, jota helpottaa se, että joukkueesta löytyy 2 voittavaa maalivahtia.Tällä voitolla YPA siirtyi yksin sarjakärkeen, ja tastä eteenpäin kaikki haluaa saada meidän päänahan, keinolla millä hyvänsä.

 

Tehopelaajat:

Helena Kiviranta 2+0, Outi Paldanius 1+1, Rosa Kivelä 1+0, Tanja Pesonen 1+0, Saila Lammi 0+1, Johanna Lindell 0+1, Mira Paasonen 0+1, Leena Vuori 0+1

D 99-pojat

YPA-Ilves 7-2

Raholassa pelattiin trooppisissa olosuhteissa lauantaina 17.11. toinen osaturnaus karsinasta kilpasarjaan. Eka turnauksessa oli noustu hienosti toisessa ottelussa tasuriin Ilvestä vastaan. Nyt kohdattiin uudelleen molempien joukkueiden ollessa "tuoreella" jalalla päivän eka ottelussa.

Turnaukseen jouduttiin lähtemään kahdellatoista kenttäpelaajalla matkojen ja loukkaantumisten takia. Valmennus lähti liikkeelle siitä, että noin pienellä paletilla ovat mahdollisuudet ensimmäisessä pelissä. Peli Ilvestä vastaan olikin yksi kauden parhaimmista. Ilvekselläkään ei kenties ollut paras päivänsä. Ottelu päättyi lopulta YPAn 7- 2 voittoon. (Erät 1-1, 4-0 ja 2-1)

Kentällisissä jouduttiin poissaolojen takia uusiin hätäratkaisuihin, mutta ne osoittautuivatkin yllättävän tasapainoisiksi. Erityisen kunniamaininnan ansaitsee vahvaa pelaamista esittänyt Juho Mettänen (3+0). Muut pistemiehet olivat Tiitus Toivonen (2+1), Roni Luojus (0+2), Leevi Ruuhikorpi (0+2), Aleksi Rosenqvist (1+0), Joona Vokkolainen (1+0) sekä jälleen hyvin maalissa pelannut Mikael Juntunen (0+1).

Erityinen ilon aihe oli joukkueen selkeästi parantunut yhteispeli, josta kertoo sekin, että vain yhdessä maalissa ei ollut syöttäjää. Viisikot pelasivat järkevästi ja syötöt napsahtelivat lapoihin.

Koko joukkue pelasi erinomaisesti, mutta em. lisäksi voisi vielä nostaa esille puolustuksen tukipilarin Nuutti Koskisen. Lisää riemua valmennusjohdolle toi joukkueen toiminta valmennuksen ohjeiden mukaisesti. Kolmannessa erässä viiden maalin karkumatkalla peli saatiin jäädytettyä, eikä Ilveksen pelättyä takaa-ajoa syntynyt.

SCU-YPA  7-0

Toisessa ottelussa vastaan asettui SCU Janakkalasta. Lohkon ykköstä Kooveetä vastaan se oli taistellut eka pelissä kohtalaiset lukemat. Isolla ja valmennusjohdon mukaan parhaalla rosterilla paikalla ollut SCU oli ottelussa lopulta vahvempi tylyin lukemin 7-0. Kahden erän jälkeen peli oli vasta 3-0 ja siitä oli suuresti kiittäminen maalivahtia.

Kahdessa ensimmäisessä erässä pysyttiin siis vielä pelissä mukana. Orastava väsymys oli kuitenkin näkyvissä siinä, että pallot karkailivat lavasta ja peli lopetettiin aivan liian aikaisin. Kolmanteen erään mennessä oli selvää, että YPAn poikien fysiikka ei riittänyt. Ketjuja jouduttiin koko ajan muuttelemaan pienien kolhujen yms. takia. Mikäli eka erässä olisi onnistuttu hyödyntämään maalipaikat olisi lopusta voinut syntyä tasaisempikin. Viimeiset maalinsa SCU onnistui tekemään helposti, kun YPAn miesvartiointi petti. Osaltaan siihen vaikutti myös pelaajien "hätäpeluuttaminen" oudoilla paikoilla. Muutamassa muussakin maalissa oli nähtävissä vastustajan liian helppo YPAlaisen kiertäminen.

Parempi siis voitti ja turnaus osoitti sen, että YPA ja Ilves jatkanevat alemmassa sarjassa ja SCU sekä Koovee ylemmässä. Lopulliset sijoitukset lohkossa jaetaan Ylöjärvellä 15.12. pelattavassa turnauksessa. YPAlla on tuolloin vastassa SCU ja Koovee.

Naiset II

YPA 2 - Koovee 4   3-4

Eka peli lähti hyvin käyntiin meidän hallinnalla paikallisvastustajaa koovee 4 vastaan. Tehtiin eka maali . Mutta kaveri tasoitti. Peli oli meidän hallinnassa koko ajan mutta kun omaan pelaamiseemme tuli liikaa puolustus alueen virheitä niin kaveri rankaiseen jäätävän kovalla prosentilla omista maali paikoista. Tälläistä se salibandy vaan joskus on Eka tappio tällä kaudella. Vaikka eka tappio tulikin mitään ei ratkaissut meidän tän sarjan suhteen 6 joukkuetta on yhden pisteen sisällä tasaista on ja ollaan mukana kärki kahinoissa. Tälläistä sarjaa on kiva pelata kun haastetta loppuun saakka.

Tehopelaajat: 1+0 Johanna Mäkinen , 0+1 Henna Marjakoski , Sanna Huoponen 1+0 , 0+1 Terhi Jarkko, 1+0 Katja Ylijoki , 0+1 Ulla Salminen

SB Luja - YPA 2   1-2

Toka peli taas käyntiin samanlaisesti kun ekapelikin meidän hallinnalla Joukkue pelasi vähän niinkuin käsijarru päällä 2 erää joku takalukko takaraivossa. Hyökkäys alueelle päästiin helposti mutta ajatus siellä loppui. Puolustuspeli toimi hyvin kun ei kerran taas omissa soinut kun kerran. Ilmesesti joukkue pelkäsi virheitä omassa pelissä sen takia pikkaisen väkinäistä pelailua mutta 3 erässä saatiin sentään väkisin voitto maali väännettyä. Maalivahti Kämäräisen Lea oli tässä pelissä taas hyvä erinomaista työskentelyä.Tänään oli vuorostaan vanhempien pelaajien vuoro onnistua , nuoriso kaarti ei tänään ihan ollut parhaimmillaan, mutta tää tietää hyvää kun joukkue tasainen jengi pelaajia. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa turnausta joka pelataan Joulukuun alussa Luopioisissa.

Tehopelaajat:1+0 Merja Ahvenjärvi, 0+2 Sanna Huoponen, 1+0 Terhi Jarkko

F04-pojat

Classic Red - YPA Valkoinen   3-3

Classic White - YPA Sininet    2-2

Classic White - Ypa Valkoinen   3-5

Classic Red - YPA Siniset    6-7

Raportit

 

D00-pojat

YPA Lightning vs YPA Thunder -00 tulos: 17-5 (7-0,6-2,4-3)

Sarja-avauksessa ensimmäisenä "ikäluokkamme jäsentenvälinen"kamppailu Lightning vs Thunder. Lightning lähti suosikkina ja otti syöttöpelillään otten pelistä Thunderin hakiessa puolustuspäähän tiiviyttä ja sitä kautta iskunpaikkoja hyökkäyksiin. Lightning onnistui maalipaikoista ja ensimmäisen erän jälkeen peli 7-0. Onnistujina Lighningilla mm. Juhani,Joakim, Tomas,Niko H. ja Eetu P.Toiseen erään Thunder nosti karvaustaan ja sai tukittua syöttölinjoja ja Veikka teki Thunderin ensimmäisen erässä komealla laukauksella yläpesään. Thunderilta onnistui myös maalinteossa Tuomo komean vaparikuvion päätteeksi Lightningin juoksuvoima oli nyt kuitenkin ratkaisevassa asemassa ja toisen erän lopulla tilanne 13-2. Kolmannessa erässä jälleen haettiin puolustuksen kautta vastahyökkäyksiä ja Thunderille Tuomo pamauttikin vielä pari maalia ja Marcus Vuorenmaa yhden komealla syötönkatkolla ja siitä nopealla siirrolla pakin ohi ja painava laukaus painui verkon perukoille.Pelissä näimme hienoja sommitelmia ja syöttöpelin tärkeyttä harjoiteltiinkoska tulevissa peleissä viimeistelyssä ei saa olla viivettä jolloin vastustajat jo iholla ja maalinteko silloin vaikeampaa . Lightning lopetti ottelun ajassa 41.20 ja vei ottelun numeroin 17-5. Maalissa Lightningilla Joel ja Thunderilla Jussi V. jotka venyivät hienoihin torjuntoihin.     

Joukkueen sisäinen piste/tähti/trophypörssi päivityy pian joukkueen omalle sivulle.

Pisteet Lightning: Joakim Hietaniemi 5+6,Tomas Estovirta 4+1,Juhani Koivisto 2+2, Eetu Periviita 1+2, Niko Hirvonen 2+0, Veli Uosukainen 1+1, Eetu Kuusimäki 0+2, Antti Huotari 1+1 ja Valtteri Vireaho 1+0

Erikoismaininnat Lightning: 3 tähteä:Juhani Koivisto  2 tähteä:Veli Uosukainen 1 tähteä :Eetu Periviita -00 Trophy (joukkueemme peliteemaa parhaiten toteuttanut) :Eetu Kuusimäki

PisteetThunder: , Tuomo Tevameri 3+0,Veikka Havu 1+2, Marcus Vuorenmaa 1+0 ja Pyry Eskola 0+1

Erikoismaininnat Thunder: 3 tähteä:Tuomo Tevameri  2 tähteä:Veikka Havu 1 tähteä :Justus Myllyniemi -00 Trophy (joukkueemme peliteemaa parhaiten toteuttanut) :Pyry Eskola

 

PaPo (Parkano) vs YPA Thunder -00  tulos: 8-13 (2-6,3-3,3-4)

Toisessa Thunder-pelissä vastassa PaPo. PaPo oli alussa erittäin pirteä ja latoi nopeasti ihmetellessämme taululle 0-2. Sitten ukkoset aloittivat nousun ja erän hallinta siirtyi meille. Ja maalihanat aukaisi Eetu K. ja pian verkot olivatkin tötteröllä kun Antti ja Joakim latoivat pari häkkiä mieheen Juhanin ja Eetu K:n esitöistä. Lisäksi Lassi pamautti kauden ensimmäisensä komealla laukauksella joka painui molarin ohi vastustamattomasti.Onnea ensimmäisestä sarjapelimaalista Lassille ja jolla oli myös synttärit eli Lassi hommasi mukavan lahjan maalin muodossa itselle onnistumalla komeasti.Toinen erä mentiin tasatahtiin ja hyökkäyspäässä onnistuivat Antti kahdella ja Veli yhdelllä maalilla ja yhdellä syötöllä. Antti oli hurjassa vedossa ja laukaukset olivat komeaa katseltavaa, kun ne viuhuivat maalin "yläpesään". Valitettavasti pelin tiimellyksessä Niko H. loukkaantui kaatuessaan pelitilanteessa tuomareiden edessä kamppaillessaan puolustajan hukkaamasta irtopallosta ja olisikin todennäköisesti karannut maalintekoon, mutta valitettavasti Niko "tatamiin" tilanteessa, ei rikettä ja käsi otti nyt osumaa harmittavasti. Näin Nikolta peli jäi kesken ja suunnaksi ambulanssilla lasaretti jossa käsi kipsattiin ja 4viikon pakkolepo kädelle tosiasia. Tilanne sekoitti hieman pelillisiä asioita/ketjuja pelin loppupuolella. Kolmas erä sitten koitettiin saada pelatuksi hieman sekalaisin kentin ja onnistuimme silti vielä erän viemään nimiimme 3-4 ja samalla koko ottlun 8-13. Kolmannessa tehoja saalistivat Veli ja Eetu K onnistuen kumpikin kahteen kertaan komeilla laukauksilla.Maalissa Joel otti tukun hienoja koppeja ja varmisti voittoamme. Hieno voitto Thunder-joukkueellemme, jonka asenne / peli-into oli jälleen korkealla. Hienoa Thunder! Ja Nikolle tsemppiä toipumiseen.

Joukkueen sisäinen piste/tähti/trophypörssi päivityy pian joukkueen omalle sivulle.

Pisteet:Antti Huotari 4+2,Joakim Hietaniemi 3+2,Veli Uosukainen 3+0, Eetu Kuusimäki 2+1,Lassi  Kuusinen 1+0, Joel Hietaniemi MV 0+1 , Juhani Koivisto 0+1, Justus Myllyniemi 0+1 ja Jussi Teuho 0+1

Erikoismaininnat: 3 tähteä:Antti Huotari, 2 tähteä:Lassi Kuusinen,1 tähteä :Joakim Hietaniemi -00 Trophy (joukkueemme peliteemaa parhaiten toteuttanut) :Valtteri Viitala

 RoPo red (Sastamala) vs YPA Lightning -00  tulos: 6-6 (1-1,3-4,2-1)

Kolmannessa turnauksen pelissä vastaan RoPo red. Peli oli tasaista koko pelin ajan. Harmiksemme tuomarilinja oli salliva vastustajan agressiiviselle pelityylille jossa koitetaan saada vastustajien pelaajille tukalatoltavat ja tila ja aika pois.Välillä onnistuimme hyvinkin "pois alta", mutta välillä he onnistuivat saamaan paineen avauspeliimme ja pakkamme hieman sekosi. Aloitimme kuitenkin pirteästi ja Eetu P:n alivoimaosumalla siirryimme johtoon. Sitten meille sattui musta kaksiminuuttinen jossa vastustaja rokotti kahdesti siirtyen johtoon. Pelissä lauoimme kuitenkin hanakasti joten maaleja oli odotettavissa vaikka kaverin veskari ottikin unelmakoppeja lähes varmoilta maalipaikkoistamme. Toisessa erässä laitoimme tuulemaan ja Joel kiskaisi pari komeea osumaa,Joakim yhden ja Juhani yhden. Lisäksi saimme kahden maalin johtoasemassa vielä rankkarin, mutta tälläkertaa Velin tiukka kuti niukasti ohi vasemmalta. Ja ei aikaakaan kun RoPo kavensi muutaman pikkuvirheemme avittamana aivan eränlopulla ja kolmanteen maalin johdossa. Kolmannessa etenimme tasatahtiin ja kummallakin oli paikat ratkaista suuntaan jos toiseen, mutta nyt päädyttiin pistejakoon.Vastustajalta tehoille 4pelaajaa ja meiltä onnistujia huomattavasti laajemmalla rintamalla eli 8pelaajaa. Maalissa Jussi V. torjui upeasti tukun pahoja tilanteita. Myös kaikki pakit ja kaikki hyökkääjät onnistuivat upeasti ja pelasivat urhautuvasti. Tiukka vääntö ja mahtava asenne salamoilta salamoiden räiskyessä. 

Joukkueen sisäinen piste/tähti/trophypörssi päivityy pian joukkueen omalle sivulle.

Pisteet:Joel Hietaniemi 2+1,4+2,Joakim Hietaniemi 1+1,Veli Uosukainen 1+1, Eetu Periviita 1+1, Juhani Koivisto 1+0 ja Tuomo Tevameri 0+1

Erikoismaininnat: 3 tähteä:Tuomo Tevameri, 2 tähteä:Joel Hietaniemi,1 tähteä :Pyry Eskola -00 Trophy (joukkueemme peliteemaa parhaiten toteuttanut) :Jussi Vesaranta

B-pojat

18.11.2012

Ilves- YPA 2-3

Pitkä päivä Jyväskylässä alkoi paikallisvastustaja Ilveksen kanssa. Ensimmäiset minuutit mentiin vauhdilla päästä päähän kunnes 4:n minuutin jälkeen Samuli laukoi Toten syötötstä helpottavat 1-0 lukemat. Kuin varmemmaksi vakuudeksi erän puolivälissä Totte itse laukoi etukulmasta Nikon syötöstä 2-0 johdon.

Tämä tilanne tuntui kuumentavan Ilveksen ja joukkue istui jatkosa useaan otteeseen jäähyllä jälkipelin ja suun soittamisen vuoksi. YPAn siirtyessä 2:n erän lopussa ylivoimalla 3-0 johtoon Samulin laukoessa S. Tervosen syötöstä maalin kuumeni maalivahti tapahtuneesta ja lähti istunnolle 2+10 jäähy niskassaan.

Ehkä tämä jäähy herätti Ilveksen hetkeksi sillä joukkue laukoi 3:n erän alkuun 2 maalia joista toisen YPAn ainoan jäähyn aikana. Joukkueen taistelun tiivistyessä hiiltyi seuraavana valmentaja joka ei ollut vamaa mieltä tuomarien vihellyksistä. Tämä ehkä ansaitsematon ylivoima helpotti taistelua kun palloa pystyttiin hallitsemaan Ilves-päädyssä. Kun epätoivoinen av-taistelu päätyi Ilveksen toiseen jäähyyn, lämpeni vain hetkeä aikaisemmin jäähyltä päässyt maalivahti ja katseli punaista korttia suunsoitosta.

Näin YPA pystyi siirtelemään palloa vapautuneesti ottelun lopun ajan kun pakkoa maalintekoon ei johtotilanteessa ollut.

YPA - Happee Elk 8-2

2:n tunnin odottelun jälkeen oli vuorosa etukäteen hankalammaksi ennakoitu ottelu kotijoukkuetta vastaan, jolle aikaisemmin syksyllä hävittiin kahdesti.

Happee tulikin varsin vahvalla liikkeellä, mutta kotiyleisön hämmästykseksi Joonas laukoi erän ainoan maalin Toten syötöstä.

Toisen erän alku oli Ypa-joukkueelta vielä vahvempi kun Jere lkaukoi Tonin syötöstä pallon etukulmasta sisään. Ja kun erä oli vanhentunut 2 minuuttia kiitti Teemu Happee-puolustusta pallon pomputtelemisesta 3-0 maalin merkeissä.

3. erä olikin YPAn hyökkäyksellisesti parasta peliä koko syksyltä. Vuorollaan Totte, Samuli, Jere ja Santeri laukoivat komeasti pallon haproivasti pelanneen Happee-maalivahdin taakse. Varsinkin viimeinen joka meni oman vaihtopankin luota takaylänurkkaan sammutti kotijoukkueen taistelun. Eikä yhtään huonommaksi jäänyt Samulin laukaus joka tuli turnauksesa debyyttinsä tehneen Ramseksen mallikkaasta poikittaissyötöstä.

Vaikka Happee sai viimeisen 3:n minuutin aikan kuparisen rikottua kahdella maalilla , ei joukkue hätääntynyt kun niiden välissä Eero laukoi helpon näköisesti sisään uponneen yv-maalin.

Turnauksen tehot: Samuli Segerman 3+2, Totte Taavitsainen 2+2, Jere Pohjonen 2+0 Santeri Tervonen 1+1, Joonas Suvela 1+0, Teemu Niemi 1+0, Eero Mäkelä 1+0, Toni Latosaari 0+2, Niko Tervonen 0+1, Ramses Paalanen 0+1