Pauli Hepo-oja rahaston stipendit jaettiin.

23.12.2012


Kolmannen kerran jaetut PauliHepo-oja rahaston stipendit on myönnetty tänä vuonna Milla Välisaarelle ja Tiia Pohjoselle.

Kolmannen kerran jaetut PauliHepo-oja rahaston stipendit on myönnetty  tänä vuonna Milla Välisaarelle ja Tiia Pohjoselle. Seitsemäntoistavuotias Milla pelaa salibandya Ylöjärven Pallossa  kuudetta vuotta  ja kuusitoistavuotias Tiia lentopalloa Ylöjärven Ryhdissä kymmenettä vuotta. Rahaston sääntöjen mukaan stipendi voidaan myöntää ylöjärveläisen urheiluseuran nuorella urheilijalle saavutusten, mutta myös muiden myönteisten ansioiden perusteella. Valinnan suorittaa Ylöjärven Pallon johtokunta.

Keskushyökkääjänä  pelaavan Millan mielestä hienointa pelissä eivät ole omat maalit tai syöttöpisteet vaan se , että saa pelata joukkueessa hyvien pelikavereiden kanssa ja kun joukkue tsemppaa  niin voittojen kuin tappioidenkin hetkillä. Millan tavoitteena on nousta YPA:n  naisten 2. joukkueesta  aivan  maajoukkuetasolle asti.  Muun ajan Milla käyttää lähinnä opiskeluun Ikaalisten Käsi- ja Taideoppilaitoksella, josta odottaa valmistuminen hienopuusepäksi ensi vuoden lopulla.

Lisätietoja