YPA:n naisten II-joukkueelle täydet pisteet

28.1.2013






YPA vahvisti mahdollisuuksiaan sarjanousuun

Naiset I

KooVee IV - YPA 0-8

Turnauksen ensimmäisessä pelissä vastaan asettui vanha tuttumme KooVee IV, joka oli voittanut kauden ensimmäisen kohtaamisen 4-3 ja revanssihenkeä oli ilmoilla.

Vastustajalla oli yksi vaihtopelaaja ja YPAlla lähes täydet kolme kenttää. Aluksi sovittiin kovasta vauhdista jolla oli tarkoitus hyydyttää vastustaja. Ottelu alkoi YPAn täydellisessä hallinnassa ja peli pyörikin käytännössä koko ajan KooVeen päädyssä.

Avausmaali näki päivänvalon ajassa 7:07 kun Jenna yllätti vastustajan maalivahdin Jossun syötöstä. Seuraavassa vaihdossa paluun kentille tehnyt Anne teki hienon maalin pakin tontilta Sirpan syötöstä.

Toinen erä oli myös täydellistä YPAn hallintaa ja erän ensimmäisen maalin teki Julia Miian upeasta syötöstä. Seuraavassa vaihdossa vastustaja potki pallon omaan maaliin. Voidaankin sanoa että aina kannattaa toimittaa palloa maalille! Erän aikana pörssilukemiaan kaunistelivat Jenna sekä Merja, Julian hyvästä esityöstä.

Kolmanteen erään siirryttiin vakuuttavan oloisesta 6-0 johdosta ja erätauolla sovittiin ettei anneta otteen herpaantua hetkeksikään. Kolmannessa erässä verkkoa heiluttivat vielä Katri ja Ulla, joka teki ensimmäisen maalinsa YPAn paidassa!

Lopputulos 0-8 ei jättänyt epäselvyyttä paremmasta joukkueesta.

 

YPA - ÄSSEE 4-0

Päivän toisena vastustajana olikin huomattavasti vaarallisempi vastustaja ÄSSEE, jonka riveissä vilisi entisiä suuruuksia ja jäähdyttelijöitä aina naisten superykkösestä saakka. Vastustajalla tiedettiin olevan yksi erittäin vaarallinen pelaaja jonka kanttaukset valmennus erikseen käski blokkaamaan pois. Ottelun avausmaalia saatiin odottaa aikaan 8:25, tekijänä kukas muukaan kuin Anne. Mainio paluu puolustajalle: maali per peli tahti! Toisen maalin teki Katri, Jennan syötöstä pari minuuttia myöhemmin. Erätauolle siirryttiin 2-0 johdossa.

Vastustajan vähäsestä pelaajamäärästä johtuen päätettiin jälleen pitää hyvällä liikkeellä vastustaja ahdingossa ja siinä varsin hyvin onnistuttiinkin. Toisen erän kova karvaus tuotti tuloksena ainoastaan jäähyjä, jotka kuitenkin mallikelpoisesti saatiin tapettua.

Kolmannessa erässä vastustaja oli täysin puhki eikä oikein enää jaksanut puolustaa, joten pääsimme muutammalla hyvällä pyörityksellä tekemään reilun minuutin sisällä kaksi maalia ja peli oli sitä myöten selvä.

Turnauksesta jäi käteen siis neljä sarjapistettä, maalivahtien nollapelit kahdessa pelissä = vastustajan 0 tehtyä maalia, 12 YPAn tekemää maalia, leveällä rintamalla tehtyjä tehoja.. Hienot pelit kaiken kaikkiaan, valmennusjohto kiittää!

YPAn tehopelaajat turnauksessa:

Merja Ahvenjärvi 2+1

Katri Ilomäki 2+1

Jenna Huotari 2+1

Anne Ilves 2+0

Johanna Mäkinen 1+1

Julia Peltonen 1+1

Sirpa Alamettälä 0+2