YPA:n D2 00-pojat sarjassaan hopealle

15.4.2013


YPA Lightning hopealle haastajasarjan ylialueellisessa loppuhuipennuksessa

SBS Lieto vs YPA Lightning 6-7 (1-2,3-5,2-0)

Ensimmäisessä pelissä vastaamme asettui Länsirannikon sarjan ykkönen voittamaton SBS Lieto. Vastus aiemmin tuntematon ja lähdimme otteluun ennakkoluulottomasti kumartelematta. Puolustuksemme toimi ja saimme vyörytettyä hyökkäyksiämme vastustajan päätyyn joista Joakim viimeisteli avauserän maalimme Velin ja Tuomon passeista. Toisessa erässä onnistumisia laajemmalla rintamalla ja kahden erän jälkeen taululla tilanne 4-7. Tomas onnistui kahdesti syöttämään Joakimin maalintekoon. Juhani ja maalivahti Joel avasivat myös Hirvon (=Nikon) tuplamaaleihin/upeisiin osumiin oivat avaukset. Juhani myös sai passin Eetu P:ltä ja latoi reikäpallon yläkulmaan vastustamattomasti. Vastustajan maalivahti piti joukkuettaan pelissä mukana sillä meillä oli reilusti paikkoja ratkaista ottelu jo toisessa erässä. Molarimme Joel kopitteli otettavat ja avasi hienosti peliä. Kolmanteen vastustaja tiivisti rosteriaan ja sai onnistumisia meidän epäonnistuessamme omissamme ja viimeiselle minuutille lähdettiin enään maalin johdossamme. Vastustaja ei onneksemme kuitenkaan enään saanut tasoitusta aikaiseksi hyvän loppupelimme ansiosta ja näin pääsimme finaaliin, jossa vastaan kaudella hyvin tutuksi tullut KooVee punaiset. Lieto oli pirteä ja kaverille pitää nostaa hattua taistelusta, nyt kuitenkin olimme pelissä alusta asti hyvin hereillä ja saimme pelattua peliä haluamallamme tavalla ja hyökkäyksemme sekä puolustuksemme toimi tasapainoisesti. 

YPA Lightning vs KooVee punaiset 3-7 (0-4,2-1,1-2)

Finaalissa välierä painoi hieman jalkojamme ja KooVee pelasi tutusti laadukkaine syöttöineen puhkoen ensimmäisessä erässä joukkuepuolustustamme ja erä selkeästi KooVeelle 0-4. Toisesa erässä heräsimme taisteluun ja erä meille 2-1 Joelin ja Joakimin maaleilla joihin passit Antilta ja Juhanilta. Maalissa Jussi V esitteli toisessa erässä upeita seivejä. Kolmaserä jälleen KooVeelle 2-1 ja maalistamme vastasi Tuomon syötöstä Joakim. Kulta karkasi kuitenkin käsistämme tällä kertaa. Hatun nosto ja onnea KooVee punaisille, joita kuitenkin haastamme nykyään aina tosissamme ja pelimme ovat olleet melko tasaisia koko kauden. Hieman pelaajia jäi kaivelemaan 4x ylärima/tolppalaukaustamme jotka eivät tällä kertaa löytäneet verkonperille vaan ulos kehikoista. KooVee esitti tasaisen hyvää peliä kokokauden ja myös finaalissa. Taistelumme kuitenkin hienoa katseltavaa ja onnea koko YPA Lightning joukkueellemme hienosta hopeasta/ylialueellisen sarjamme kakkossijasta.

YPA Lightning joukkue D2 Salibandyliiton sarjamme Sisä-Suomi/Länsirannikko ylialueelllisen loppuhuipennuksen kakkoseksi/hopealle ! UPEA SUORITUS KOKO JOUKKUEELTA ! Final Four loppuhuipennuksessa kaatui Länsirannikon sarjatasomme ykkönen SBS Lieto välierässä ja finaalissa KooVee punaisille annoimme tiukan vastuksen! Hopeaa Ylöjärvelle, hienosti taisteltu!