YPAlle Pesäkarhujen päänahka

1.7.2013


YPA pelasi kauden ehjimmän pelinsä Porissa sunnuntaina ja aiheutti kotijoukkueelle kauden ensimmäisen tappion.

Ottelu päättyi jaksoluvuin 1-2 (Pori ensin ilmaistuna). Ensimmäisen jakson Pori vei niukasti 3-2, mutta hävisi jo toisen jakson selvästi 5-0. Superissa paremmuus ratkesi YPAlle luvuin 2-1.

YPA pelasi selvästi kauden parhaan pelinsä. Suuri kiitos siitä lankesi Sami-Petteri "Kuula" Virtaselle, joka on nyt lukkaroinut YPAn kaksi viimeistä peliä. Ajan kulku (14 vuoden tauko virallisissä peleissä) lienee vain kehittänyt miestä kuin viiniä vanhetessaan. Iiro Mäkelä oli loistavassa iskussa haastaen jokaisella lyöntivuorollaan Porin ulkokentän. Tilastoituna dokumenttina lukuisten kärkilyöntien lisäksi oli saldona sunnuntain ottelusta kolme lyötyä. Ulkopelissä Jari Vatanen on löytänyt loistavan keskittymismuodon otteluihin festareilta ja miehen otteet vain paranevat festareiden pidentymisten myötä.

Kaiken kaikkiaan koko YPAn joukkue pelasi mallikelpoisesti. Ulkona taisteltiin selkeästi kauden paras peli ja lukuunottamatta muutamaa pelinjohtajan uinahdusta oli sisäpelikin kohdallaan. Sairastupa sai täydennystä Joosua Juntusen loukattua jalkansa.

Ottelun tehot (lyödyt/ tuodut): Kalle Kuukka 0/2, Jari Vatanen 0/2, Topi Kokkonen 0/1, Iiro Mäkelä 3/1, "Kuula" Virtanen 1/0, Niko Kaunisto 1/2, Miska Pöyry 1/0, Joosua Juntunen 0/1 ja vanha mestari Arto Paananen 2/0. 1 väärillä.

Porilaisilla on revanssi tarjolla heti ensi lauantaina Kaupissa. Klo 17.30 alkavassa ottelussa on panoksena lohkon kakkospaikka. Pomarkku johtaa tiukkaa sarjaa. Pori, Pomarkku ja Ylöjärvi ovat "kevätkierroksella" pelanneet keskinäisissä peleissään voiton ja kauden ainoan häviönsä. YPAlla on joukkueista kuitenkin eniten pistemenetyksiä.

Runkosarjan ykkönen ja kakkonen pelaavat kauden loputtua lohkon voitosta ottelusarjan  paras kolmesta. Nousu Suomisarjaan vaatisi vielä tuon ottelusarjan voittamisen jälkeen timantin kovan länsilohkon (=Etelä-Pohjanmaan) voittajan lyömistä samanlaisessa ottelusarjassa.

Linkki sarjatilanteeseen ja ottelutuloksiin löytyy alta.

http://ftp.pesis.fi/mmk13lo.txt